Yhä useampi suomalainen asuu ja työskentelee useissa paikoissa – työssäkäynti oman asuinkunnan ulkopuolella on lisääntynyt jo pitkään, kertoo tuore tutkimus - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Työelämä

Yhä useampi suomalainen asuu ja työskentelee useissa paikoissa – työssäkäynti oman asuinkunnan ulkopuolella on lisääntynyt jo pitkään, kertoo tuore tutkimus

Monipaikkaisuuden haasteita ovat tutkimuksen mukaan heikot tietoliikenneyhteydet ja palveluiden resurssointi.

Niin sanottu monipaikkaisuus eli elinympäristön koostuminen useasta eri paikasta lisääntyy. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Julkaistu: 27.3. 2:00

Suomalaisten työpaikat ja asuminen eriytyvät yhä selkeämmin toisistaan. Elämästä tulee monipaikkaista, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisten elinympäristö koostuu useista eri paikoista – kuten asunnosta, työpaikasta, kakkosasunnosta ja mökistä – ja he liikkuvat säännöllisesti niiden välillä.

Trendi käy ilmi valtioneuvoston teettämästä tutkimuksesta Työn ja työvoiman alueellinen liikkuvuus ja monipaikkainen väestö, jonka ovat toteuttaneet Pellervon taloustutkimus PTT, Luonnonvarakeskus (Luke), Oulun yliopisto ja asiantuntijayritys 4 Front.

Tutkimuksen mukaan työssäkäynti oman asuinkunnan tai asuinseutukunnan ulkopuolella on lisääntynyt jo pitkään. Samoin työmatkojen pituudet ja hyvin pitkien työmatkojen osuus ovat kasvaneet.

Pendelöinti eli työssäkäynti toisessa kunnassa on muuttunut 2010-luvulla selkeästi. Pendelöinti suuntautuu edelleen yleisemmin keskuksia kohti, mutta vastakkaiseen suuntaan tehdyt työmatkat ovat kasvaneet tätä nopeammin.

Monipaikkaisuus muuttaa huomattavasti tavanomaista käsitystä Suomen väestö- ja aluekehityksestä, toteaa tutkimus.

Kaksijakoinen jaottelu kasvaviin ja taantuviin alueisiin käy vanhanaikaiseksi, koska aluerakenne saa koko ajan uusia sävyjä. Vaikka aluerakenne keskittyy, se hajautuu kausittain.

”Kausittaisesti kasvavat alueet ovat yleisempiä kuin taantuvat alueet, ja kasvuverkosto ulottuu läpi maan Etelä-Suomesta Lappiin asti”, sanoo Luken tutkimusprofessori Hilkka Vihinen.

Kun tilastoissa näkymätön kausiväestö otetaan huomioon, vain neljäsosa maamme pinta-alasta luokittuu kokonaan taantuvaksi alueeksi.

Kausiasuminen Suomen sisällä koskee tutkimuksen mukaan arviolta 2,4 miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi Etelä-Savossa on heinäkuussa keskimäärin 83  000 asukasta enemmän kuin virallisessa väestötilastossa.

Tyypillisin monipaikkaisesti asuva työntekijä on korkeasti koulutettu mies, joka työskentelee johtajana tai erityisasiantuntijana suuressa yrityksessä.

”Jos työntekijä liikkuu niin, että hänellä on kaksi kotia, silloin hän on profiililtaan tällainen. Monipaikkaisuus koko väestön osalta on laajempi ilmiö”, sanoo Vihinen.

Tutkijat muistuttavat, ettei monipaikkaisuutta ilmiönä voi seurata nykyisillä tilastoilla. Entistä tarkempi kuva todellisesta monipaikkaisuudesta saataisiin yhdistämällä eri viranomaisten tuottamia paikkatietopohjaisia rekisteritietoja mobiilipaikannusdataan.

Alueiden kehittämisen näkökulmasta monipaikkaisuus on tutkimuksen mukaan vähän hyödynnetty resurssi. Tutkimus suosittaakin, että kausiasujat pitäisi huomioida julkisten palvelujen tuotannossa paremmin.

Tällä hetkellä mökkipaikkakunta laskuttaa henkilön vakinaista asuinpaikkakuntaa vaikkapa terveyspalveluiden käytöstä.

”Koska mittakaava on niin suuri, tällaisella väliaikaismenettelyllä ei ole järkevää hoitaa asiaa”, sanoo Vihinen.

”Pitäisi tietää, kuinka moni esimerkiksi Helsingissä on monipaikkainen ja kuinka usein he ovat jossain muualla. Tällöin molempien alueiden resurssit voitaisiin sovittaa ja ajoittaa oikein.”

Näin vältettäisiin Vihisen mukaan yliresurssointi toisaalla ja aliresurssointi toisaalla.

”Tällä hetkellä jo voimme valita oman terveysaseman, mutta se pitää valita vuodeksi kerrallaan. Tähän pitäisi saada joustoa niin, että terveysaseman voisi valita nykyistä lyhyemmäksi ajaksi minä tahansa vuodenaikana”, perää Vihinen.

Monipaikkainen asuminen edellyttää myös nopeita tietoliikenneyhteyksiä koko maassa, mutta laajoilla alueilla on yhä hyvinkin heikot yhteydet.

”Palveluiden infra ei vastaa sitä, miten ja missä tässä maassa eletään”, Vihinen tiivistää.

Tutkimus ei paljastanut työvoiman alueellisessa liikkuvuudessa sellaisia ilmiselviä pullonkauloja, joita voitaisiin hoitaa yleisillä liikkuvuuden lisäämiseen tähtäävillä toimilla. Alueellisten työmarkkinoiden viimeaikainen kehitys viittaa siihen, että alueellinen kohtaanto ei olisi ensisijainen ongelma Suomen työmarkkinoilla.

Työllisyystilanne on parantunut kaikilla alueilla, ja avointen työpaikkojen määrä on kasvanut koko maassa. Samalla alueiden väliset erot työttömyys- ja työllisyysasteissa ovat selvästi pienentyneet 2000-luvulla.

Tutkijoiden mukaan alueellisen liikkuvuuden lisääminen olisi melko tehoton väline työttömyyden hoidossa.Tutkimuksen mukaan ei ole näyttöä siitä, että liikkuvuuden puute olisi keskeinen tekijä työttömyysongelmassa.

Maaseudulle muuttaa erityisesti kaksi ikä­ryhmää: Toiseen niistä kuuluu 31-vuotias Paula Karilahti, joka ajatteli aiemmin, ettei ikinä muuta maalle

”Maaseudullakin voi olla täysivaltaista elämää” – Kainuulaisella kunnanjohtajalla on asiaa kuplassa eläville kaupunkilaisille