Husin toimitusjohtaja: Ulkomailta palaavat tulisi laittaa valvottuun karanteeniin - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Rajoitukset

Husin toimitusjohtaja: Ulkomailta palaavat tulisi laittaa valvottuun karanteeniin

Juha Tuominen kertoo, ettei hänen tiedossaan ole, onko hallituksella suunnitelmia esimerkiksi Espanjasta tulevien asettamisesta karanteeniin, vaan Henrikssonin kertoma tuli hänellekin uutisena. Husista on kuitenkin suositeltu toimien kiristämistä.

Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Julkaistu: 26.3. 23:37, Päivitetty 27.3. 6:56

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toimitusjohtaja Juha Tuominen haluaisi ulkomailta nyt Suomeen palaavat valvottuun karanteeniin.

Torstaina Tuominen nosti Ylen A-Talk-ohjelmassa esille erityisesti Espanjan tilanteen.

”Espanjasta on tulossa tuhansittain ihmisiä. Espanjassa on paljon tartuntoja. En pidä ollenkaan mahdottomana, etteikö joka lentokoneellinen toisi tänne tartuntoja. Jos sieltä tulee paljon väkeä, se on selkeästi ongelma meille. He tulevat levittämään tautia”, Tuominen sanoi Ylelle.

Tuominen vahvistaa HS:lle, että hänen mukaansa ulkomailta tulevat tulisi asettaa valvottuun karanteeniin eli johonkin vahvempaan valvontaan kuin tämänhetkiseen tiedotukseen perustuvaan karanteeniin. Hänen mukaansa tällainen käsitys tiukemman karanteenin tarpeesta on muodostunut Husin asiantuntijoille, ja asiasta on keskusteltu myös torstaina.

Tuominen kertoo, ettei hänen tiedossaan ole, onko hallituksella suunnitelmia esimerkiksi Espanjasta tulevien asettamisesta karanteeniin, vaan oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) kertoma Ylen lähetyksessä tuli hänellekin uutisena. Husista on kuitenkin suositeltu toimien kiristämistä.

”Me teimme itse sisäisen arvion, että tämä [tulijoiden paluu] lisää mitä todennäköisimmin tautikuormaa, eikä sitä varsinaisesti ole pystytty huomioimaan näissä ennusteissa”, Tuominen sanoo.

”Tänään pyysin omaa valmiuspäällikköämme soittamaan ministeriöiden valmiuspäällikölle, että tämä asia täytyy ottaa huomioon.”

Tuominen ei kuitenkaan tiedä, onko asia edennyt kyseisen puhelun pohjalta, mutta sanoo pitävänsä sitä hyvänä, että asiaa arvioidaan.

Tuomisen mukaan tulijoiden joukossa voi olla ”mittavasti tartuntoja”, mikä lisäisi kuormitusta Suomessa. Husin asiantuntijat ovat hänen mukaansa sitä mieltä, että jos karanteeni ei todella pidä, tautitaakka lisääntyy ja terveydenhuolto kuormittuu entisestäänkin.

”Siksi meistä karanteenin pitää olla varmasti todellinen. Ja mitä varmasti todellinen tarkoittaa, käytin todellakin [Ylen A-studion] haastattelussa sanaa valvottu karanteeni. Se on jotakin enemmän kuin nykyinen vähän niin kuin valistukseen perustuva”, Tuominen kertoo.

Hänen mukaansa yksi esimerkki tästä voisi olla juuri lentokenttähotelli, joskin siinä ongelmaksi voisi tulla kapasiteetti.

Torstai-illan A-Talk-lähetyksessä keskustelemassa Uudenmaan eristämisestä olivat Tuomisen lisäksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok), poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sekä oikeusministeri Henriksson.

”Oma mielipiteeni on, että meidän pitäisi tehdä valvottu karanteeni tälle porukalle”, Tuominen sanoi viitaten erityisesti Espanjasta saapuviin suomalaisiin.

”Oikeusoppineet osaavat sanoa, mitä valvottu karanteeni on, mutta minulle se käytännössä tarkoittaa, että esimerkiksi kahdeksi viikoksi lentokenttähotelliin.”

Oikeusministeri Henrikssonin mukaan asiasta on keskusteltu ja valmistelu on käynnissä. Henriksson ei kuitenkaan suoraan kertonut lähetyksessä, onko asiasta tehty virallista päätöstä.

”Sain tietoa, että tällaista keskustelua olisi nytkin käynnissä ja että Hus olisi tässä osallisena”, Henriksson sanoi.

”Se on toisen ministerin vastuualueella, mutta sain tiedon, että valmistelu tältä osin on käynnissä.”

HS ei tavoittanut torstai-iltana Henrikssonia kommentoimaan asiaa.

Suomeen lentoteitse palaavilla on ollut iso rooli koronavirusepidemian leviämisessä.

Koronavirustilanteen takia ulkomailta palaavia on ohjeistettu pysymään karanteenia vastaavissa oloissa kaksi viikkoa. Epidemian alettua kaikkia ulkomailta saapuvia ei kuitenkaan onnistuttu ohjeistamaan tarpeeksi selkeästi kahden viikon karanteenista. Helsingin Sanomat kysyi sosiaali- ja terveysministeriöltä, miksi ulkomailta Suomeen saapuvien karanteeniohjeistamisessa viivyteltiin.

Lue lisää ohjeistuksista: Miksi Suomi viivytteli ulkomailta palaavien karanteenin kanssa, miksi kentältä saa yhä lähteä junalla? ”Ihmistä ei voi kieltää nousemasta junaan”, ministeriöstä sanotaan

Espanjassa oli torstai-iltaan mennessä todettu yhteensä 4 089 koronaviruksen aiheuttamaa kuolemantapausta uutistoimisto AFP:n mukaan. Koronavirustartuntoja Espanjassa on todettu yhteensä yli 56 000.

Rajoitukset|Miksi Suomi viivytteli ulkomailta palaavien karanteenin kanssa, miksi kentältä saa yhä lähteä junalla? ”Ihmistä ei voi kieltää nousemasta junaan”, ministeriöstä sanotaan

Päivittyvä seuranta|TT: Ruotsissa koronavirus­kuolemia luultavasti paljon kerrottua enemmän, asiantuntijan mukaan syynä tilastoinnin viiveet

Seuraa uutisia tästä aiheesta