Ruuan hinta noussee koronakriisin takia lyhytaikaisesti – Jos pandemia pitkittyy, ensimmäisenä voisivat loppua kahvi ja hedelmät - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Ruuan hinta

Ruuan hinta noussee koronakriisin takia lyhytaikaisesti – Jos pandemia pitkittyy, ensimmäisenä voisivat loppua kahvi ja hedelmät

Pellervon taloustutkimus PTT on selvittänyt ennusteessaan koronavirusepidemian vaikutuksia ruokahuoltoon. Ennuste vastaa ruokahuolenaiheisiin.

Tämän vuoden viljasato riittää kattamaan kotimaisen kulutuksen ruista lukuun ottamatta. Ruista on kuitenkin riittävästi varastossa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Julkaistu: 7.4. 10:00

Koronaviruspandemialla on moninaisia vaikutuksia maailmantalouteen ja sen heijastukset osuvat myös suomalaiseen ruokahuoltoon.

Pellervon taloustutkimus PTT on selvittänyt ennusteessaan epidemian vaikutuksia ruokahuoltoon. Ennusteen mukaan koronakriisi voi nostaa ruuan hintaa lyhytaikaisesti, mutta muuten tilanne on Suomessa pääosin kunnossa.

Ennuste julkaistiin tiistaina aamulla.

Ensin tärkein. Koronavirusepidemialla ei ole välitöntä uhkaa Suomen elintarvikkeiden huoltovarmuudelle. Koronavirus ei ole tällä hetkellä myöskään uhka maailman ruokaturvalle.

Suurin riski ruokaturvalle on se, jos elintarvikkeille asetetaan laajamittaisia vientirajoituksia- tai kieltoja. Esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on vedonnut, että maatalous- ja elintarvikekaupan annettaisiin jatkua esteettömänä. Esteettömyyttä pidetään yleisesti parhaana tapana pitää koronaviruksen vaikutukset ruokaturvaan mahdollisimman pieninä.

Vetoomuksista huolimatta joitain vientirajoituksia on jo asetettu.

Vaikka vientirajoitukset laajenisivat maailmalla, ne eivät ole Suomelle merkittävä huolenaihe. Suomen omavaraisuusaste elintarvikkeissa kun on noin 80 prosenttia.

Pellervon ennusteessa painotetaan, että pääosa Suomeen tuotavista elintarvikkeista ei ole huoltovarmuuden näkökulmasta välttämättömiä.

Jos epidemia jatkuisi arvioitua pidempään, suomalaisista kaupoista voisi loppua ensimmäisinä ulkomailta tuotavat hedelmät ja kahvi. Myös Suomeen tuotavista, maataloudessa käytettävistä lannoitteista, voisi olla pula.

Koronaepidemialla on joitain mahdollisia vaikutuksia tämän vuoden ruokatuotantoon. Riskejä ovat maatalousyrittäjien mahdolliset laajat sairastumiset koronavirukseen ja ulkomaalaisten kausityöntekijöiden saaminen maahan. Työvoimapula saattaa heijastua ainakin marjojen ja kasvisten hinnan nousuna.

Näkökulma nousi esiin myös HS:n huhtikuun ensimmäisenä päivänä julkaisemassa uutisessa.

Lue lisää: ”Nyt pitäisi pystyä velvoittamaan suomalaisia töihin” – Maa­taloutta uhkaa jättimäinen työ­voimapula, ja se näkyy pian ruoan hinnassa

Koronavirusepidemia on vaikuttanut ruuan kulutukseen muutamilla tavoilla. Pellervon mukaan vaikutukset liittyvät hamstraamiseen, työpaikka- ja kouluruokailun merkittävään vähenemiseen sekä ostokäyttäytymisen muutoksiin.

Hamstraaminen on näkynyt erityisesti pitkään säilyvien elintarvikkeiden kysynnän kasvuna. Lisäksi hamstraaminen on heikentänyt hetkellisesti joidenkin tuoretuotteiden, kuten jauhelihan, saatavuutta.

”Lyhyellä aikavälillä ruuan hamstraaminen aiheuttaa kustannusten nousua ketjussa, joka voi aiheuttaa hetkellisiä hintapiikkejä. Tämä johtuu siitä, että hamstraamisen seurauksena elintarvikeketjussa joudutaan lisäämään resursseja, mikä etenkin poikkeusoloissa aiheuttaa ketjulle ylimääräisiä kustannuksia”, tutkimusjohtaja Hanna Karikallio PTT:stä kertoo.

Ruuan hinnan nousu oli tammi-helmikuussa 2020 keskimäärin 1,4 prosenttia. Ennusteen mukaan ruuan hinta voi lyhytaikaisesti nousta vielä hieman.

Koulu- ja työpaikkaruokailujen väheneminen ja kotiruokailujen lisääntyminen on lisännyt esimerkiksi maidon ja jogurtin kulutusta, mutta vähentänyt voin ja kerman kulutusta. Koronaepidemia lisää lihan kulutusta, sillä kotona tehtävät ruuat sisältävät enemmän lihaa kuin ravintolaruuat. Samalla kotimaisen lihan kulutus nousee.

Lomautusten ja työttömyyden kasvusta johtuva ostovoiman heikkeneminen vaikuttaa tänä vuonna kulutuskysyntään. Esimerkiksi broilerin - ja sianlihan kysyntä todennäköisesti kasvaa kalliimman naudanlihan kysynnän laskiessa.

Kuluttajien tapa tehdä ruokaostoksia on nyt murroksessa koronaepidemian takia. Perheet ostavat enemmän einesruokia, sillä harvassa perheessä valmistetaan kahta lämmintä ateriaa päivässä. Ruuan kotiinkuljetus on kasvanut tartuntavaaran minimoimisen takia räjähdysmäisesti.

Ruuantuotanto|”Nyt pitäisi pystyä velvoittamaan suomalaisia töihin” – Maa­taloutta uhkaa jättimäinen työ­voimapula, ja se näkyy pian ruoan hinnassa

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kotimaa

Luetuimmat

Uusimmat