Monelle opiskelijalle tästä erikoisten aikojen vapusta tulee parveke­vappu - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Vappu

Monelle opiskelijalle tästä erikoisten aikojen vapusta tulee parveke­vappu

Tampereella opiskelijat juhlivat vappua vasta syyskuussa, jolloin se kestää kaksi viikkoa.

Teekkarihaalarit on Tampereella nostettu parvekkeelle vapuksi. Kuvassa opiskelijat Olga Teräväinen ja Eetu Hartikainen.

Julkaistu: 30.4. 2:00, Päivitetty 4.5. 12:26

Tästä tulee koronapandemian vuoksi hyvin erilainen vappu kaikille, myös opiskelijoille. Niin erilainen, että esimerkiksi Tampereella opiskelijat viettävät vappua vasta lauantaina 12. syyskuuta. Juhlan nimi on Syyswappu. Juhliminen tosin alkaa jo elokuussa.

”Ikimuistoinen vappu tulee. Ei ole koskaan ollut tällaista tilannetta, että vappua ei juhlittaisi silloin, kun se on oikeastikin on”, sanoo puheenjohtaja Annika Nevanpää Tampereen ylioppilaskunnasta (TREY).

Oppilaitokset ja opiskelijajärjestöt kannustavat nyt fyysisen etäisyyden pitoon, joten mitään suuria perinteisiä kokoontumisia ei vapun aikaan ole missään opiskelijakaupungeissa luvassa. Opiskelijajärjestöt tuntuvat myös uskovan, että opiskelijat malttavat pysyä eristyksissä.

”Me nimenomaan kannustamme vahvasti siihen, että ihmiset pysyisivät kotona ja keksisivät erilaisia etäjuttuja. Voi vaikka pitää etäpiknikit olohuoneessa tai parvekkeella”, Nevanpää sanoo.

Tampereella vapunviettoon on aina kuulunut teekkarien kaste Tammerkoskeen, joka nyt siis nähdään ja koetaan vasta syyskuussa. Mikäli maailmantilanne sen siis sallii vielä tuolloinkaan, Nevanpää muistuttaa. Sen ympärille opiskelijat rakentavat jo perinteistä vappuohjelmaa, joka alkaa kaksi viikkoa ennen kastetta.

Tänä vuonna ensimmäistä opiskeluvuotta aloittavat tamperelaiset opiskelijat pääsevät siis osallisiksi opiskelijoiden vappujuhlintaan heti orientoivien opintojen jälkeen.

”Totesimme, että vappu on sellainen yhteisöllisyyden juhla, joka edellyttää läsnäoloa ja sitä, että pääsemme näkemään toinen toisiamme.”

Hän uskoo, että harva tuskin pääsee kotioloissa eristäytyessään valtaviin vappufiiliksiin, kun vuoden päätösjuhla jää nyt juhlimatta. Lohduttavaa on silti se, että juhla pystyttiin siirtämään syksyyn, eikä sitä jouduttu perumaan.

”Pettymys on meillä kaikilla valtava, mutta terveys menee kuitenkin edelle, jotta saadaan kukistettua korona ja palattua takaisin arkeen.”

Tamperelainen rakennustekniikkaa opiskeleva Lauri Sahramaa viettää nyt kuudetta teekkarivappuaan. Hän sanoo, että tällainen vappu on kova paikka, mutta siitä selvitään. Hän viettää vapun kotonaan Tupsula-nimisessä kerrostalossa, jossa asuu vain aktiivisia teekkareita. Kukin pysyy vappuna omissa oloissaan kuten tähänkin asti.

”Onhan tämä kurjaa, mutta ainut mahdollinen ratkaisu tässä tilanteessa. Suunnitelma on viettää vappua naapurien kanssa niin, että olemme omilla parvekkeillamme ja pidämme siellä piknikiä”, Sahramaa sanoo.

Tupsula on kerrostalo Tampereen Annalassa. Siellä asuu vain teekkareita. Ylimmällä parvekkeella Miika Kröger ja Aleksi Mansikka, keskikerroksessa Meiju Koivuniemi ja Anu Juvonen, alimmassa kerroksessa Olga Teräväinen, Eetu Hartikainen ja Samuli Ratas. Paistinpannut ovat roikkuneet kaiteessa jo vuosia.

Viranomaiset ovatkin varoitelleet, että vappu on vaarallinen aika, jos ihmiset kokoontuvat, varsinkin humalassa. Kokoontumisissa voi syntyä altistuksia. Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus on voimassa myös vappuna. Poliisi on ohjeistanut, että kaikkea tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla tulee välttää.

Myös Helsingissä koetaan täysin erilainen vappu, jossa esimerkiksi vappupiknik voidaan järjestää Habbo-hotellissa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) kannustaa kaiken vapputoiminnan harjoittamiseen, mutta etäyhteyden avulla ja kotioloissa.

”Kannustamme kaikkia juhlimaan kotoa käsin. Meillä on [pikaviestipalvelu] Discord-platformi, jossa voi olla yhteydessä muihin ylioppilaskunnan jäseniin. Meillä tulee olemaan Habbo-hotellissa Ullanlinnanmäki ja HYY:n keskustoimisto, joissa voi käydä vierailemassa”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Claes Bergh.

Virtuaalinen Tähtitorninvuori Habbo-hotellissa.

”Meidän järjestöt ja osakunnat järjestävät myös paljon omaa ohjelmaa, jota mekin tuemme. Lisäksi meillä on monenlaista some-haastetta vappuviikolla.”

Mantan lakitus kiertää joka vuosi eri ylioppilaskunnissa, ja nyt vuoro on Taideyliopiston ylioppilaskunnalla. Manta saa lakin tänä vuonnakin, mutta virtuaalisesti. Pääkaupunkiseudun ylioppilaskuntien vappupuheet ja Ylioppilaskunnan Laulajien esiintymisen voi kuunnella Radio Suomesta vappupäivän aamuna kello yhdeksältä.

”Loppujen lopuksi vapun juhlistamisessa tärkeintä ovat kuitenkin ystävät ja läheiset. Onneksi voimme pitää yhteyttä toisiimme kotoa käsin ja juhlia vappua uudella ja jännittävällä tavalla yhdessä. Ensi vuonna koittaakin sitten toinen jännittävä vappu, kun vanhat perinteet kohtaavat tämän vuoden uusia innovaatioita”, hän muotoilee tämän vapun tunnelmat.

Myös Helsingissä osakunnissa ja opiskelijajärjestöissä pohditaan, että vappua juhlittaisiin jossain muodossa myös ensi syksynä, mutta HYY ei ole asiaa järjestämässä.

”Syksyllä on niin paljon muutakin ohjelmaa kuten fuksien vastaanottamista. Mutta vahvasti olemme hengessä mukana, jos joku haluaa vappuohjelmaa silloin järkätä.”

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen yhteisövastaava Christian Segercrantz lisää, että vielä ei voi olla varma, voiko vappua viettää syksylläkään.

Otaniemessä etävappu tarkoittaa tänä vuonna myös sitä, että perinteinen noin tuhannen tupsulakin jako aattoaamuna seitsemältä on jouduttu antamaan postin tehtäväksi. Vappuriehan julistus hoidetaan suoratoistona verkossa.

Oikaisu 4.5.2020 kello 12.26: Toisen kuvan kuvatekstissä oli nimivirhe. Alimmalla parvekkeella on Eetu Hartikainen, ei Teräväinen.

Vappu|”Tehdään tästä maailman paras etävappu” – Pormestari Jan Vapaavuori vetosi helsinkiläisiin, että ihmiset pysyisivät kotona

Vappu|Havis Amandan patsas on aidattu, vartijat saapuvat vappuna

Koronavirus|Vappu voi muuttaa koronakehityksen suunnan – ”Vappu on todella, todella huono tilanne”, sanoo asiantuntija ja ehdottaa kahta uutta tapaa vapunviettoon

Vappu |Lähes 30 vappua ihonmyötäisessä haalarissa riekkunut Jari Koponen, 55, juhlii koronatilanteesta huolimatta – ”Ei tätä putkea parane katkaista”

Perhe|Jättisaippuakuplat ja syötävä slime – Kokosimme hauskat ohjeet kotivapun viettämiseen perheen kanssa

Poikkeusolot|Kokoontuminen on kielletty mutta vappuhuuma elää – Listaus poikkeusajan virtuaalisista kansanjuhlista

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?