Koronakevät oli sotkea ammattiin opiskelevien suunnitelmat – lopulta kuitenkin valtaosa voi juhlia valmistumista ajoissa - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Opiskelijat

Koronakevät oli sotkea ammattiin opiskelevien suunnitelmat – lopulta kuitenkin valtaosa voi juhlia valmistumista ajoissa

Ammatillisista oppilaitoksista valmistuu tänä vuonna noin 5–8 prosenttia vähemmän opiskelijoita kuin edellisvuonna, arvioi Opetushallitus.

Kokiksi valmistuva Tiia Martiskainen teki näyttönsä poikkeuksellisesti Sedun tiloissa eikä työpaikalla. ”Olen kiitollinen opettajille siitä, että he järjestelivät asioita. Nyt kun valmistun, ei tarvitse olla tyhjän panttina ja voin hakea alan töitä kesäksi”, hän sanoo.

Julkaistu: 23.5. 2:00, Päivitetty 23.5. 8:00

Koronavirus oli sotkemassa tänä keväänä monen opiskelijan suunnitelmia. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että viruksen aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta vain pienellä osalla ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista valmistuminen lykkääntyy.

Opetushallituksen arvioi, että tänä vuonna ammatillisen tutkinnon suorittavien määrä on laskenut 5–8 prosenttia edellisvuodesta, jolloin noin 50 000 opiskelijaa suoritti ammatillisen tutkinnon.

Syynä on se, että koronaviruskriisi on vaikeuttanut näyttöjen suorittamista. Valmistuneiden määrää laskee myös opiskelijamäärän pienentyminen.

Valmistuakseen ammatillisen oppilaitoksen opiskelijat tekevät näyttötyön eli niin sanotun näytön, jolla opiskelija osoittaa osaamisensa. Yleensä näytöt järjestetään aidoissa työelämän tilanteissa työpaikoilla. Se on ollut monilla aloilla koronaviruksen takia vaikeaa.

HS kertoi näyttöjen hankaluudesta ravintola-alalla huhtikuun alussa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kehottanut ammatillisen koulutuksen järjestäjiä toteuttamaan tänä keväänä näyttöjä poikkeuksellisesti ”työpaikanomaisissa oppimisympäristöissä oppilaitoksen ulkopuolella, esimerkiksi koulutuksen järjestäjän omilla työmailla tai opetusmaatiloilla” sekä oppilaitoksen tiloissa.

Näin on myös tehty – ja luultavasti juuri sen takia valmistuneiden määrässä ei ole niin suurta pudotusta kuin olisi voinut olla.

Toki rajoitusten purkamisen myötä tilanne jälleen muuttuu. Hallitus näkee viruksen hankaloittaneen näyttöjen järjestämistä tietyillä aloilla kuitenkin niin paljon, että se esittää lakiin muutosta.

Muutos mahdollistaisi väliaikaisesti näyttöjen toteuttamisen aitojen työtilanteiden ja työprosessien sijaan ”suorittamalla muita käytännön tehtäviä”.

Tilanne olisi voinut olla pahempikin. Siltä ainakin vaikuttaa Suomen opiskelija-allianssi Osku ry:n ja Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry:n huhtikuussa tekemän kyselyn perusteella.

Vastanneista reilusta 1 600 perustutkinto-opiskelijasta noin viidesosa eli noin 23 prosenttia, arvioi valmistumisensa viivästyvän. Noin 44 prosenttia ei vielä tiennyt valmistumisensa tilannetta. Vain kolmasosa tiesi valmistuvansa aikataulussa.

Kyselyyn vastanneista kaksi viidestä oli joutunut keskeyttämään harjoittelunsa. Heistä yli puolet ei vielä huhtikuussa tiennyt, miten harjoittelun jatkon suhteen toimitaan.

Vaikka kolme viidestä vastanneesta kertoi saaneensa jatkaa harjoitteluaan, heistä yli kolmasosa ei tiennyt, miten näytön arviointi toteutetaan.

Toukokuussa Sakki ry:n edunvalvonnan asiantuntija Matti Tujula arvioi, että ennen kesää valmistuvien opiskelijoiden lopullinen määrä riippuu siitä, kuinka hyvin oppilaitokset ovat onnistuneet järjestämään vaihtoehtoisia tapoja järjestää näyttötyöt.

”Valmistumatta jäävien osuus voi olla pieni tai he voivat olla enemmistössä, valtakunnallisesti sitä ei vielä tiedetä varmaksi”, Tujula sanoo.

Näyttöjen järjestäminen oppilaitoksen tiloissa ei ole välttämättä helppoa. Esimerkiksi Tujula nostaa sosiaali- ja terveysalan ja näyttötyöt, joissa pitäisi osoittaa osaamista vaikkapa potilastyöstä tai lääkeannostelusta.

”Osa näyttöjen peruuntumisesta voi olla opettajan ammattitaidosta tai viitseliäisyydestäkin kiinni. Osa opettajista taas on niin kuormittuneita, etteivät he ehdi miettimään poikkeusratkaisuja”, Tujula lisää.

Seinäjoella Sedussa ravintola- ja catering-alan perustutkintoa suorittavan Tiia Martiskaisen työelämässä oppiminen Lakeuden Matadorissa jäi kesken huhtikuun alussa, kun ravintola sulki ovensa koronavirustilanteen takia.

”Olisin valmistunut jo huhtikuun lopulla, mutta tilanteen takia valmistuminen venyi toukokuun loppuun”, Martiskainen kertoo puhelimitse.

Valmistuminen kuitenkin onnistui, sillä Sedussa on järjestetty opiskelijoille näyttömahdollisuuksia poikkeusoloissa. Lisäksi Martiskainen teki kirjallisia lisätehtäviä koululle.

Näyttö järjestettiin toukokuun toisella viikolla ja sen arvioi koulun henkilökunta.

Kokiksi valmistuva Martiskainen kertoo, että näytön tekeminen poikkeusoloissa oli tavallista haastavampaa.

”Harjoittelimme koululla yhden päivän ja se oli siinä. Työpaikalla tekemiseen syntyy erilainen rutiini. Lisäksi nyt keittiössä piti ottaa huomioon turvavälit ja pestä käsiä tavallista enemmän”, hän sanoo.

 ”Harjoittelujen kannalta haastavia aloja ovat olleet etenkin palvelualat ja sosiaali- ja terveysalat.”

Kaikkien tutkintojen kohdalla ei ole kyse näyttöjen järjestämisestä, vaan siitä että harjoitteluja on peruttu ja keskeytetty.

Osku ry:n puheenjohtaja Iivari Korkala kertoo, että koronaviruskeväänä harjoittelujen kannalta haastavia aloja ovat olleet etenkin palvelualat ja sosiaali- ja terveysalat.

Palvelualoja ovat kurittaneet muun muassa koronaviruksen takia asetetut rajoitteet ja asiakaskato. Tämä heijastuu väistämättä myös työssäoppijoihin.

Terveysaloilla koronavirus on Korkalan mukaan aiheuttanut työssäoppimisen lykkäämisiä kahdesta syystä. Ensimmäinnäkin kiireen takia harjoittelupaikoilla ei jää tarpeeksi aikaa harjoittelijan ohjaamiseen. Toinen syy on opiskelijoiden turvallisuuden varmistaminen.

Tampereen Tredussa hammashoitajaksi opiskelevan Virpi Mularin harjoittelu peruttiin ennen kuin se ehti edes alkaa.

Virpi Mularin valmistuminen hammashoitajaksi lykkääntyi syksyyn koronaviruksen takia. ”Olihan se alkuun kova isku, mutta alkujärkytyksen jälkeen olen päättänyt suhtautua asiaan positiivisesti”, hän sanoo.

Hammashoidossa on siirretty asiakkaiden aikoja koronaviruksen takia loppukesälle ja pyritty välttämään kiireettömiä hoitoja. Työntekijöille ei ole ollut tarvetta.

”Teoriakurssieni oli tarkoitus päättyä vappuun, ja sen jälkeen olisin siirtynyt harjoitteluun Kangasalan terveysasemalle, mutta kaksi viikkoa ennen harjoittelun alkua se peruuntui”, Mulari kertoo.

Mularin harjoittelu ja myös valmistuminen siirtyi syksyyn.

”Syksyn harjoittelupaikka selviää myöhemmin. On harmi jos paikka muuttuu, sillä olen ollut aiemminkin töissä Kangasalan terveysasemalla ja minulla oli työpaikka siellä kiikarissa.”

HS:n kyselyyn vastanneissa oppilaitoksissa valmistuminen on lykkääntynyt 0–15 prosentilla

Seinäjoen, Helsingin, Tampereen seudun ja Turun ammatilliset oppilaitokset arvioivat HS:n pyynnöstä niistä valmistuvien opiskelijoiden määrää sekä niiden opiskelijoiden määrää, joiden valmistuminen lykkääntyy koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia.

Seinäjoen Sedun viestintä- ja markkinointipäällikkö Anna-Kaisa Koiton mukaan ongelma ei ollutkaan niin suuri kuin mitä ensin ajateltiin. Ravintola-alalla tilanne vaikutti aluksi pahimmalta, sillä ravintoloiden sulkiessa ovensa monen harjoittelu päättyi.

Loppujen lopuksi Sedussa valmistuminen ei viivästynyt koronaviruksen takia yhdelläkään opiskelijalla.

Keväällä Sedussa jouduttiin tilanteen takia toteuttamaan noin 10–15 opiskelijan näytöt sen sijaan, että ne olisi toteutettu työelämässä. Valmistuvien tarkka luku ei ole vielä tiedossa, mutta Koitto arvioi vuoden aikana valmistuvien määrän olevan samaa tasoa kuin edeltävänä vuonna eli noin 1 300 opiskelijaa.

Helsingissä Stadin ammattiopistossa opiskelijoita valmistuu 20. toukokuuta – 30. kesäkuuta yhteensä 1 799. Opiston viestinnästä kerrotaan, ettei koronavirus ole ”juurikaan ole vaikuttanut valmistumiseen”.

Oppilaitoksessa on järjestetty valmistuvien näyttöjä koronavirusaikana yhteensä 321 opiskelijalle.

Tampereen Tredussa on tehty 27.–30. huhtikuuta valmistuvia opiskelijoita ohjaaville opettajille kysely, johon vastasi 134 opettajaa. Heillä on ohjattavanaan yhteensä 1 573 opiskelijaa, joista noin 235 opiskelijan valmistuminen myöhästyy.

Suurimmalla osalla valmistuminen viivästyy 1–3 kuukautta.

Turun ammatti-instituutin (Tai) opiskelijoista noin 10 prosentilla opiskelijoista valmistuminen on lykkääntynyt koronaviruksen takia.

Taista valmistuu kevätlukukauden aikana normaalisti lähes 1 500 opiskelijaa. Tänä keväänä noin 100–150 opiskelijan valmistuminen siirtyy syksylle.

Tain viestinnästä kerrotaan, että erityisesti ravintola- ja catering-alalla, hius- ja kauneudenhoitoalalla sekä it-alalla ja myyntialalla on ollut hankaluuksia löytää työssäoppimispaikkoja. Tain opetusravintolassa on tehty 37 ravintola- ja catering-alan näyttöä ja hyvinvointikeskuksessa noin 20 näyttöä.

Opiskelu|Miikka Blommendahlin piti suorittaa näyttö­tutkinto Korona-baarissa, mutta toisin kävi – korona­kevät vaikeuttaa opiskelijoiden valmistumista

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kotimaa

Luetuimmat

Uusimmat