Kysely: Moni peruskoulun opettaja haluaa säilyttää etäopetus­mahdollisuuden jatkossakin - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Koulu

Kysely: Moni peruskoulun opettaja haluaa säilyttää etäopetus­mahdollisuuden jatkossakin

Noin neljännes verkkokyselyyn vastanneista opettajista kuitenkin arvioi, että keväällä syntynyttä oppimisvajetta on paikattava vielä syksyllä. Suurin osa vastaajista työskenteli alakouluissa.

Sekä etäopetuksen toimivuus että lähiopetukseen siirtymisen järkevyys jakoivat kyselyssä mielipiteitä. Koululainen opiskeli matematiikkaa kotonaan Helsingissä 7. huhtikuuta.

Julkaistu: 29.5. 10:38

Noin 43 prosenttia tuoreeseen verkkokyselyyn vastanneista opettajista toivoo, että opetusjaksoihin sisällytetään etäopetusta myös koronakriisin jälkeen.

Aihe jakoi mielipiteitä, sillä myös päinvastoin ajattelevia oli noin 39 prosenttia. Vajaa viidennes ei osannut ottaa kantaa.

Lisäksi runsas neljännes arvioi poikkeuskevään aiheuttaneen sellaista oppimisvajetta, että kevään opetussisältöjä joudutaan kertaamaan vielä syksyllä.

Kysely tehtiin toukokuun 25. ja 28. päivien välillä. Siihen vastasi noin 400 opettajaa – enimmäkseen peruskoulun opettajia – eri puolilta Suomea.

Kyselyn toteuttivat opettajille suunnattu some-palvelu Freeed ja opetusratkaisujen arviointiin erikoistunut Education Alliance Finland -yritys. Vastaajat kerättiin Freeedin ja opettajien sosiaalisen median ryhmien kautta.

Noin yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli peruskoulun opettajia, ja enemmistö työskenteli alakouluissa. Runsas neljännes oli Helsingistä, Espoosta tai Vantaalta, mikä on hiukan enemmän kun pääkaupunkiseudun opettajien osuus kaikista opettajista.

Vastaukset eivät siis edusta kaikkien Suomen opettajien mielipiteitä, vaan niitä voi pitää suuntaa antavina kokemuksina poikkeuskeväästä. Eniten niissä kuuluu alakouluissa työskentelevien luokanopettajien ääni.

Lähiopetukseen siirtyminen toukokuun puolessavälissä jakoi mielipiteitä, mutta lähes neljä viidestä koki itse siirtymän sujuneen hyvin.

Valtaosa vastaajista kertoi digitaitojensa kehittyneen etäopetusjakson aikana. Yli neljä viidesosaa koki myös saaneensa kouluyhteisöltään hyvin tai erinomaisesti tukea.

 Melkein puolet ajatteli, että kunnalta saatu tuki jäi heikoksi.

Sen sijaan melkein puolet ajatteli, että kunnalta saatu tuki jäi heikoksi tai sitä ei ollut lainkaan. Avovastauksissa esiin nousivat erityisesti puutteelliset työvälineet ja hallitsematon työmäärä.

Opettajien ammattijärjestö OAJ toteutti aiemmin keväällä laajan jäsenkyselyn, jossa tulokset olivat osittain samantyyppisiä.

Siinä seitsemän kymmenestä vastaajasta kertoi poikkeusjärjestelyiden toimineen kokonaisuutena hyvin, mutta peruskoulun opettajat kritisoivat erityisesti työkuormaa ja työvälineiden puutteita. Lisäksi moni oli huolissaan joidenkin oppilaiden heikosta tavoitettavuudesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut lakimuutosta, joka mahdollistaisi vuorottelun etä- ja lähiopetuksen välillä syksyllä, jos epidemiatilanne edellyttää sitä.

Etäopetus|”Opettaja ei ole ollut yhteydessä koko aikana” – HS:n kysely: Etäopetus saa pääkaupunki­seudulla ennen kaikkea kehuja, mutta myös kitkeriä haukkuja

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kotimaa

Luetuimmat

Uusimmat