Helikopterista mereen noin 8 000 kiloa lämpökäsiteltyä kalkkikiveä, sata grammaa neliömetrille. Siitä odotetaan pelastusta happikadosta ja voimakkaasta rehevöitymisestä kärsivän Naantalin Kolkanlahden tilaan. Ja laajemminkin Itämeren tilan paranemiseen.
Kolkanlahdella toteutettiin torstaina toimi, jonka avulla etsitään keinoja vähentää Itämereen kertynyttä, kesäisiä leväkukintoja ruokkivaa fosforia. Tavoitteena on sitoa fosfori pysyvästi kalkkikiveen ja siten vähentää niin sanottua sisäistä kuormitusta, joka hidastaa meren toipumista.
Naantali on yksi kolmesta kalkkikivimenetelmän pilottikohteesta EU-rahoitteisessa Seabased-hankkeessa, jota johtaa suomalainen John Nurmisen säätiö. Muut kohteet ovat Ruotsissa.
Pilottihanke käynnistettiin, koska tutkittua tietoa mereen kertyneiden ravinteiden poistosta on vain vähän, kertoo projektipäällikkö Miina Mäki John Nurmisen säätiöstä.
Säätiö kartoittaa kustannustehokkaita tapoja vähentää Itämeren ravinnekuormitusta, ja kalkkikivimenetelmä vaikuttaa Mäen mukaan lupaavalta. Tukholman yliopiston kehittämää menetelmää on tähän saakka tutkittu vain laboratorioympäristössä.
”Kokeissa kalkkikiven fosforinsidontakyky on todettu hyväksi. Nyt testaamme sitä oikeassa ympäristössä”, Mäki sanoo.
Tavoitteena on sitoa merenpohjaan varastoitunut fosfori kalkkikiveen niin, etteivät rehevöittävät ravinteet enää vapaudu pohjasta levien käyttöön.
Mereen levitetty kalkkikivi on tehty lämpökäsittelyllä huokoiseksi, jolloin se reagoi fosforin kanssa ja sitoo sitä itseensä. Kiveen sen odotetaan myös jäävän.
”Tähänastisten tulosten perusteella fosfori pysyy kivessä ja pikkuhiljaa sedimentoituu. Toivon mukaan se ei enää vapaudu pohjasta mereen”, Mäki sanoo.
Tuloksia odotetaan jo tänä kesänä. Vaikutuksia seurataan vesi- ja sedimenttinäytteistä sekä jatkuvatoimisilla mittareilla. Mäen mukaan mahdollinen muutos näkyy nopeasti veden ravinnemäärissä ja fosforipitoisuudessa.
Itämereen maalta tulevaa kuormitusta on onnistuttu viime vuosikymmeninä leikkaamaan merkittävästi. Silti rehevöityminen ei ole hellittänyt.
Merenpohjiin on varastoitunut yllin kyllin vanhoja ravinteita, eritoten fosforia, mikä hidastaa meren toipumista, vaikka maalta tulevaa lastia on kevennetty. Erityisesti hapettomissa oloissa pohjasedimenttiin varastoitunut fosfori liukenee takaisin veteen levien ravinnoksi. Tästä seuraa rehevöitymistä, joka näkyy runsaina sinileväkukintoina kesäisin.
Kun levien kasvu runsastuu, kuollutta levämassaa vajoaa enemmän merenpohjaan. Kuolleen orgaanisen aineksen hajoaminen kuluttaa happea, mikä kiihdyttää entisestään merenpohjan happikatoa ja näin vapautuu taas lisää fosforia levien käyttöön. Tätä kutsutaan sisäiseksi kuormitukseksi.
Naantalin Kolkanlahdella sisäinen kuormitus on voimakasta. Suljetulla merenlahdella veden vaihtuminen on vähäistä, ja lahti on pahoin rehevöitynyt.
Varsinais-Suomen ely-keskuksen mittausten perusteella lahden happitilanne on huono: vaikka vesi sekoittuu tuulen vaikutuksesta, lahden vesi on vähähappista ja viiden metrin syvyydessä täysin hapetonta. Kolkanlahden sisäinen kuormitus on niin voimakasta, että ainoastaan maalta valuvia ravinteita vähentämällä lahden rehevöitymistä ei enää saada pysäytettyä.
Jos kunnostusmenetelmä osoittautuu toimivaksi, lahden ravinnepitoisuuksien odotetaan laskevan ja lahden ekologinen tila voisi alkaa vähitellen parantua. Hankkeen päättymisen jälkeen Varsinais-Suomen ely-keskus jatkaa seurantaa Kolkanlahdella.
Seabased-hankkeessa tarkastellaan toimia, jotka voisivat ensisijaisesti soveltua sisäisestä kuormituksesta kärsivien rannikkoalueen merenlahtien tilan parantamiseen.
”Itämeren syvänteiden ongelman ratkaisuun tulokset eivät sellaisenaan suoraan valitettavasti sovellu, koska avomeriolosuhteissa ekosysteemi, mittakaava ja meren sisäiset prosessit ovat erilaiset kuin pilottialueilla”, Mäki sanoo.
Hankkeen tuloksena kootaan muun muassa arvio Itämeren sisäistä kuormitusta hillitsevien toimien toteuttamisen edellytyksistä ja soveltuvuudesta Itämeren eri olosuhteisiin. Näitä toimia voivat olla esimerkiksi ravinteiden poisto merestä särkikaloja hoitokalastamalla, merenpohjan hapetus, fosforin sitominen sedimenttiin tai pohjasedimentin ravinnerikkaan pintakerroksen poisto.
