Viisi suomalaista naista värväytyi kausityöntekijöiksi mansikkatilalle Pohjois-Savoon. Yhdellä syy oli kesätöiden peruuntuminen ja kahdella lomautus. Eräällä heistä kesätyöt lykkääntyivät koronaviruksen takia ja toisella vähenivät niin merkittävästi, että kesäksi oli löydettävä muuta työtä.
Kesätyö pohjoissavolaisella mansikkatilalla oli kaikkea muuta kuin oli etukäteen luvattu: ”Koko juttu avasi silmät sille, miksi suomalaiset eivät halua tiloille töihin”
HS:n haastattelemien viiden naisen mukaan majoitustilat olivat karmeat ja puutteita oli myös perehdytyksessä, työsopimuksissa ja työoloissa. Mansikkatilallinen vastaa, että väitteet ovat valhetta eivätkä naiset tiedä, mistä puhuvat.
Yksi haastatelluista naisista kuvasi navettamajoituksen. Kuvat on otettu oululaisten siivouksen jälkeen.