Syytteet Talvivaaran sisäpiiririkoksista hylättiin Helsingin käräjäoikeudessa - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Oikeudenkäynnit

Syytteet Talvivaaran sisäpiiririkoksista hylättiin Helsingin käräjäoikeudessa

Oikeuden mukaan Talvivaaran johdolla ei vuonna 2013 ollut osakekursseihin vaikuttavaa sisäpiirintietoa, kun he myivät osakkeiden merkintäoikeuksia.

Talvivaaraa johtanut Pekka Perä (vas.) on ollut syytettynä useissa oikeudenkäynneissä. Kuva on otettu ympäristörikoksia koskeneessa Rovaniemen hovioikeuden istunnossa lokakuussa 2017.

Julkaistu: 1.7. 14:35

Kaivosyhtiö Talvivaaran johtoa vastaan nostetut syytteet törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä on hylätty. Helsingin käräjäoikeuden mukaan johdolla ei ollut tiedossaan Talvivaaran osakekursseihin vaikuttavaa sisäpiirintietoa, kun he maaliskuussa 2013 myivät osakkeiden merkintäoikeuksia.

Kauppoja oli tehnyt Talvivaara Management -niminen holding-yhtiö, jonka osakkaina olivat muun muassa Talvivaaran perustaja Pekka Perä ja Talvivaaran kaupallisena johtajana toiminut Pekka Erkinheimo.

Syytteiden mukaan yhtiö myi yhteensä 910 000 Talvivaaran merkintäoikeutta noin 246 000 euron hintaan. Lisäksi Erkinheimo teki merkintäoikeuksilla omia kauppojaan, joista hän sai syyttäjien mukaan rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä lähes 34 000 euroa.

Syyttäjien mukaan Perä ja Erkinheimo tiesivät, että Talvivaaran nikkelintuotanto oli huomattavasti jäljessä tavoitteista. Vasta kauppojen jälkeen yhtiö julkisti negatiivisen tuotantopäivityksen, jossa vuosiennusteesta luovuttiin. Sen takia yhtiön kurssi laski noin yhdeksän prosenttia.

Syytteessä törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä sai lisäksi Talvivaaran talous- ja rahoitusjohtajana toiminut Saila Miettinen-Lähde. Syytteen mukaan hän myi maaliskuussa 2013 yhteensä 310 000 Talvivaaran osakkeen merkintäoikeutta lähes 154 000 euron hintaan.

Syyttäjien mukaan Miettinen-Lähteellä oli pääsy samoihin tuotantotietoihin kuin Perällä ja Erkinheimolla.

Käräjäoikeus arvioi asiaa toisin.

Oikeus huomautti, että Talvivaara oli ilmoittanut pörssitiedotteessa noin kuukautta ennen kauppoja arvioivansa koko vuoden 2013 nikkelin tuotannon olevan noin 18 000 tonnia.

Tätä ennustetta oli käräjäoikeuden mukaan pidettävä realistisena 13. maaliskuuta 2013 asti. Tästä oli kaupantekopäivään aikaa noin viikko, joten olennaista oli, tapahtuiko tänä aikana jotain, jonka takia arvio olisi ollut väärä.

Oikeus totesi, että yhtiö oli ennustamastaan vuosituotannosta jäljessä noin viisi prosenttia.

Tämä ei ollut sellainen olennainen tieto, jolla todennäköisesti olisi huomattava vaikutus rahoitusvälineen arvoon, oikeus painotti.

”Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei vastaajilla ole syytteiden tekoaikana ollut sisäpiiritietoa. Syytteet on siten kaikissa kohdissa hylättävä.”

Entinen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö vaihtoi nimensä Ahtiumiksi marraskuussa 2017 ja hakeutui konkurssiin maaliskuussa 2018. Talvivaaran kaivoksen toiminta siirtyi valtionyhtiö Terrafamelle jo vuonna 2015.

Hovioikeus hylkäsi valtaosan Talvivaaran johtajien syytteistä, Pekka Perän ehdollinen muuttui 240 euron sakoksi

Korkeimmalta oikeudelta tiukka äänestys­päätös: Pekka Perä ja Talvivaaran kaivos turmelivat törkeästi ympäristöä

Syytteet|Syyttäjät: Talvivaaran johto kauppasi yhtiön osakkeiden merkintäoikeuksia ylihintaan, vaikka tiesi nikkelin tuotanto-ongelmista

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kotimaa

Luetuimmat

Uusimmat