Parvekkeella kasvaa sugar baby -vesimeloni vain, koska Sirja Eskelinen istui koko kevään kotona koneen ääressä - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Oma palsta

Parvekkeella kasvaa sugar baby -vesimeloni vain, koska Sirja Eskelinen istui koko kevään kotona koneen ääressä

”En olisi ikinä lähtenyt tällaiseen urakkaan, jos töitä olisi ollut täyspäiväisesti”, kertoo Sirja Eskelinen, jonka parveke toimi ennen pyörävarastona. Nyt siellä kasvaa muun muassa lehtikaalia, tyrnipensaita ja yksi sugar baby -vesimeloni.

Allu-koira nauttii Oulun kesästä. Ennen parvekkeella ei mahtunut kunnolla viettämään aikaa. Sirja Eskelinen sai viime viikolla pari tuolia ja pöydän.

Julkaistu: 4.7. 2:00, Päivitetty 4.7. 6:56

Koronakevät sai suomalaiset sulkeutumaan koteihinsa, mutta moni ei jäänyt toimettomaksi. HS kurkistaa heinäkuun lauantaisin pihoihin ja puutarhoihin, jotka on kevään aikana ahkeroitu uuteen uskoon.

Kolmion parvekkeella on aina ollut ahdasta. Noin viiden metrin pituinen ja reilun metrin levyinen parveke on toiminut lähinnä varastona pyörille.

Nyt kodin sisätiloista on tullut varastoja. Parveke on saanut uuden roolin.

Oulussa asuva Sirja Eskelinen on yksi niistä, joihin koronakevät iski viljelyinnon. Hänen jonka parvekkeellaan kasvaa nyt muun muassa tomaatteja, tyrniä ja yksi vesimeloni.

Alussa kasvit veivät liki kaiken tilan, joten ”löhöpaikaksi siitä ei ollut”. Viime viikolla Eskelinen haki parvekkeelle kalusteita niin, että nyt hän mahtuu istumaan siellä kumppaninsa kanssa. Yksi koirakin mahtuu mukaan.

”En olisi ikinä lähtenyt tällaiseen urakkaan, jos töitä olisi ollut täyspäiväisesti”, Eskelinen sanoo.

Poikkeuksellinen kevät muutti suomalaisten suhdetta omaan kotiin ja pihaan.

Maaliskuussa pandemiaksi asti levinnyt koronavirus sulki myös suomalaiset koteihinsa, kun hallitus antoi etätyösuosituksen, perui tapahtumia ja sulki kouluja ja paikkoja viettää vapaa-aikaa.

HS kysyi lukijoiltaan, ovatko he innostuneet muokkaamaan pihaansa, parvekettaan tai vaikka mökkiään uuteen uskoon.

Vastauksia tuli yli sata. Vastauksissa nousi esiin erityisesti usean uusi harrastus: pienviljely. Yksi lukija kertoi perustaneensa kukkien ”ensiapuaseman”.

”Kotona vietetyn ajan olen hyödyntänyt sellaisten kukkien hoitoon, jotka kauppias olisi varmaan muuten nakannut tunkiolle. Eihän nuo raasut muuta tarvinneet elpyäkseen kuin rakkautta ja vähän lannoitetta”, kyseinen lukija kirjoitti.

26-vuotiaan opiskelijan Sirja Eskelisen kesätyöt peruuntuivat koronaviruksen takia. Tarkoitus oli työskennellä hotellissa toukokuusta syyskuuhun.

”Ja vaikka hotelli aukesi viime viikolla, olen ekstraaja, joten en ole ensimmäisten joukossa, joka kutsutaan töihin.”

Oulun ammattikorkeakoulussa visuaalista viestintää opiskeleva Eskelinen on ollut koko kevään kotona.

”Olen istunut koko kevään yksin kotona koneen ääressä. Halusin, että voin hetken tehdä jotain todella konkreettista, mikä ei liity yhtään kouluun.”

Huomio siirtyi parvekkeeseen.

Kokonaista kasvihuonetta parvekkeelle ei mahdu, mutta kasvihuonehylly mahtuu. Eskelinen katseli valmiita kaupasta, mutta ei halunnut ”muovista ja käppästä hyllyä”.

”Tein sitten piirustukset itse, ja porakoneella ja käsisahalla sain hyllyn kasaan”, myös rakennusrestaurointia opiskellut Eskelinen sanoo.

Sirja Eskelinen rakensi itse kasvihuonehyllyn parvekkeelleen. Kokonaista kasvihuonetta ei aivan olisi saanut mahdutettua.

Eskelinen kokeili myös maalata hyllyn itse tehdyllä pellavaöljymaalilla.

”Väripigmentti loppui kesken, niin ei siitä hyllystä hirveän nättiä tullut”, Eskelinen arvioi.

Mutta se ei haittaa. Tärkeintä on se, että pääsee tekemään.

Poikkeuksellinen kevät on näkynyt selvästi puutarhakaupan myynnissä.

”Selvimmin kevät on vaikuttanut hyötykasvien ja taimien myyntiin, niitä on mennyt erittäin hyvin”, kertoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori.

Kauppa on käynyt poikkeuksellisen hyvin kaikissa puutarhakaupan osissa. Lannoite- ja kasvualustaosastoilla, eli esimerkiksi multatuotteissa, on välillä loppunut tuotteet kesken. Myös rautakaupan puolella myynti on ollut vilkasta, kun ihmiset ovat kunnostaneet terassejaan.

”Normaaliin kevääseen verrattuna myynti on ollut 20–30 prosenttia suurempaa kaikissa ryhmissä.”

Eniten on Taulavuoren mukaan hamuttu yrttejä ja tomaatin taimia.

Niitä kasvaa myös Eskelisen parvekkeella. Tosin viikon alussa riehunut Päivö-myrsky katkoi kasvihuonehyllyn tomaatin taimien latvoja.

”Piti avata kasvihuonehyllyn katto, kun tomaatit kasvoivat niin älyttömästi pituutta”, sanoo Eskelinen.

Alkuviikosta riehunut myrsky katkoi tomaatin taimien latvat.

Mutta myrskytkään eivät niin haittaa. Eskelisellä on lajikiinnostuksen sijaan ”kokeilukiinnostusta”.

Pari vuotta sitten hän osti alennuksesta siemenpusseja, ja kävi niitä tänä keväänä läpi. Löytyi vanha sugar baby -vesimelonin siemenpussi.

Kasvihuonehyllyssä vesimeloni on kasvanut Eskelisen mukaan hyvin. Hän kurkkaa kasvihuoneen sisälle, missä odottaa pieni yllätys. Vesimeloni kukkii.

”Eilen ei vielä kukkinut”, hän hämmästelee.

Kasvihuonehyllyn alla on laatikoita, joissa kasvaa chilejä, lehtikaalia, mansikoita ja raparperia.

Kaikki parvekkeen asukkaat eivät ole innostuneet kasvamaan. Sekään ei niin haittaa.

Kasvit tuottavat muutakin kuin vatsan täytettä. Useissa tutkimuksissa on todettu erilaisten luontoaktiviteettien, kuten puutarhanhoidon, parantavan ihmisten psyykkistä hyvinvointia. Puutarhanhoitoa on käytetty kuntouttavassa toiminnassa jo ainakin viime vuosisadasta lähtien.

”Epidemianhan takia useat joutuivat eristäytymään kotiinsa, jotkut yksin. Ainoa elollinen ystävä siinä tilanteessa voi olla kasvi”, Puutarhaliiton Taulavuori sanoo.

Opiskelijan kesä on pitkä. Eskelinen halusi konkreettista tekemistä tietokoneella työskentelyn vastapainoksi. Tärkeintä on ollut tekeminen, ja tehdessä on oppinut. Eskelinen kokee myös, että hän on saanut otettua haltuun tilan, joka näkyy naapureille.

”Jos saisin valita, minulla olisi oma piha eikä naapureita lähimaillakaan. Se nyt ei kaupungissa ihan onnistu. On kiva, että nyt parveke on laitettu.”

Puhelinhaastattelu keskeytyy yllättäen, kun Päivö-myrskyä valloittavampi asia livahtaa parvekkeelle.

”Allu!”

Tomaatin latvojen sijaan nyt kärsivät vadelmapensaat, kun nelivuotias bordercollie repii yhden juurineen irti. Tyrni- ja mustaviinimarjapensaat säilyvät vaurioitta.

”Aika yllättävä veto Allulta, se on aiemmin jättänyt nämä hyvin rauhaan”, kertoo Eskelinen.

Ei vaikuta siltä, että tuho niin paljon haittaisi.

Allu-koira on Sirja Eskelisen mukaan jättänyt parvekkeen kasvit pääasiassa rauhaan.

Oulussa asuva Sirja Eskelinen kasvattaa parvekkeellaan muun muassa meloneita, tomaattia, salaattia ja yrttejä.

Eskelinen saa iloa siitä, että parveke näyttää nyt kauniilta ulkoa päin katseleville.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?