Olli Muurainen hyppäsi yritysmaailmasta 380-vuotiaan Billnäsin ruukin isännäksi, mutta pian tarvittiin jo aikalisää: ”Olin aluksi aivan liian kärsimätön” - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|50-vuotias

Olli Muurainen hyppäsi yritysmaailmasta 380-vuotiaan Billnäsin ruukin isännäksi, mutta pian tarvittiin jo aikalisää: ”Olin aluksi aivan liian kärsimätön”

”Ruukkia ei lopulta voi omistaa. Siitä täytyy vain pitää huolta seuraavalle sukupolvelle”, Olli Muurainen sanoo nyt ja suunnittelee jo Billnäsin 400-vuotisjuhlia

Olli Muurainen miettii jo tapahtumien tulevaisuutta korona-ajan jälkeen. ”Jos arkeen kuuluu paljon etätyötä ja yksinoloa, kokoontumisilta halutaan intensiivisempi kokemus ja enemmän elämyksiä. Näen sen valtavana mahdollisuutena.”

Julkaistu: 7.7. 2:00

Olli Muurainen kävelee Bill­näsin ruukkimiljöössä ja esittelee tiloja innoissaan. Raaseporissa sijaitsevassa ruukissa valmistettiin aikoinaan työkaluja, mutta nyt sen omistaa Muurainen, viisikymppinen yrittäjä.

Hänen päätyönsä on 25 vuoden ajan ollut Management Events -yhtiö. Ruukki tuli rinnalle vuonna 2008.

”Sain soiton, jossa kysyttiin, haluaisinko tulla katsomaan kiinnostavaa hallia, joka voisi soveltua tapahtumiin. Oli marraskuu, loskaa paikat täynnä ja ruukki näytti melkein kaatopaikalta. Siitä huolimatta siinä oli jotain kaunista. Ajattelin, että jos tämä olisi jonain päivänä kunnossa, se voisi olla työ, joka olisi vastoinkäymisistä huolimatta motivoiva itselle.”

Mutkia on matkan varrella ollut. Muurainen otti jo kertaalleen ­aikalisän ruukin kunnostuksesta, sillä hyppäys yritysmaailmasta lähes 400-vuotiaaseen Billnäsiin oli käydä liian suureksi. ”Minulta vei useamman vuoden ymmärtää, että ruukki on ihan eri juttu. Ympärillä on sidosryhmiä, jotka tarvitsevat aikaa suunnitelmien sulatteluun. Olin aluksi ­aivan liian kärsimätön.”

Nyt työt ovat jälleen käynnissä. Suuren tapahtumatilan lattia on juuri maalattu, ja pihalla työmiehet kaivavat vanhaa mukulakivitietä esille maakerrosten alta. Tänä kesänä ruukissa on terassiravintola, häitä ja toritapahtumia.

Muurainen aloitti tapahtuma-alalla teini-iässä, kun hän innostui konemusiikista ja reivien järjestämisestä. Ensimmäinen iso tapahtuma oli Katajanokan konepajalla 1990.

”Olin nuorena huomattavasti radikaalimpi, ja tekno oli musiikkina täysin uutta. Se oli vilkkaiden ja idearikkaiden nuorten juttu. Tila oli kaupungilta vuokrattu, emmekä palauttaneet avaimia vaan pidimme kuukauden päästä uudestaan yöbileet. Jos jollain oli avaimet jonnekin, sinne mentiin, ei siinä ihmeempiä kyselty.”

Vuonna 1992 Muurainen järjesti Vanhalla Helsingin siihen asti suurimman teknotapahtuman. Hän on kiitollinen, etteivät taloudelliset riskit kostautuneet. Muuten ala olisi voinut jäädä jo alkuunsa.

Pian Muurainen huomasi, että tapahtumissa kiinnostivat eniten niiden järjestäminen ja kaupalliset mahdollisuudet. Hän perusti Management Eventsin, jonka kohderyhmäksi kirkastui ylin yritysjohto. ”Löysimme liiketoimintamallin, jossa isojen yritysten johtajat ja johtoryhmät kohtaavat sponsoreita ja konsultteja, jotka pystyvät auttamaan heitä.”

Yrityksen kansainvälistyminen alkoi Ruotsista ja eteni Keski-Euroopan kautta Aasiaan. Sinne siirtyi myös Muurainen, jonka koti on vuodesta 2015 ollut Singa­poressa. Hän on pohtinut Euroopan ja Aasian valtioiden eroja.

”Aasialaiset kansat saavat tällä hetkellä niukemmilla resursseilla enemmän aikaan. Euroopan mahdollisuus on ihmisten monipuolisemmat valmiudet. Eurooppalaisuuteen kuuluu yleissivistävä koulutus ja kyky kyseenalaistaa. Meille hyvinvointi merkitsee myös ympäristön ja toisten ihmisten hyvinvointia”, hän sanoo.

”Tällaisella arvopohjalla menestys syntyy rohkaisemalla ja kannustamalla, ei rajoituksilla. Sanomme uskovamme vapauteen, mutta emme uskalla kokeilla sitä.”

Muurainen on nykyään yrityksensä hallituksen puheenjohtaja. Päivittäisestä johtamisesta väistyminen antoi aikaa keskittyä kehittämiseen.

Koronan vaikutukset olivat tuntuvat. Hän palasi maaliskuussa Singaporesta viimeisellä lennolla. ”Yrityksemme toiminnan edellytykset päättyivät, koska yritysjohdon kohtaamisiin perustuva toiminta loppui toistaiseksi. Vaikka pystyisimme järjestämään tilaisuuksia, yritykset eivät välttämättä päästä työntekijöitään kohtaamaan.”

Muuraisen yritys on kuitenkin kehittänyt koronatukien turvin virtuaalisten tapahtumien konseptin. Hän on ylpeä työntekijöistään, jotka rakensivat sen kolmessa viikossa. Ensimmäiset tapahtumat on jo järjestetty.

Kevään poikkeusoloissa Muurainen on myös ehtinyt miettiä Billnäsin kehittämistä. Joen rannassa hän visioi jo ruukin 400-vuotisjuhlia. Niiden aika koittaa vuonna 2041.

”Tämä on ollut minulle tärkeä prosessi. Ruukkia ei lopulta voi omistaa. Siitä täytyy vain pitää huolta seuraavalle sukupolvelle.”

Olli Muurainen

Syntyi 1970 Kuopiossa, josta muutti kaksivuotiaana Helsinkiin.

Management Events -yrityksen perustaja ja omistaja vuodesta 1994. Yrityksen toimitusjohtaja vuoteen 2007, sen jälkeen hallituksen puheenjohtaja.

Järjesti elektronisen musiikin tapahtumia Helsingissä 1990-luvun alussa ja soitti niissä dj-nimellä Captain Freedom.

Kauppatieteiden maisteri, Helsingin kauppakorkeakoulu 2008.

Ernst & Young Entrepreneur of the Year -palkinto vuonna 2010.

Billnäsin ruukin omistaja vuodesta 2008.

Pekka Haaviston kampanjayhdistyksen puheenjohtaja presidentinvaaleissa 2012 ja 2018.

Asuu Singaporessa, kesämökki Raaseporissa. Sinkku. Harrastaa puutarhanhoitoa, pikašakkia ja pohdiskelua.

Täyttää 50 vuotta tiistaina 7. heinäkuuta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?