SS: Kristillisten valtuutettua syytetään törkeästä huumausainerikoksesta Kuopiossa - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Huumausainerikokset

SS: Kristillisten valtuutettua syytetään törkeästä huumausainerikoksesta Kuopiossa

Syytetty työskenteli uskonnollisen päihdejärjestön tukiyksikön vetäjänä Tuusniemellä.

Julkaistu: 8.7. 21:30

Syyttäjä vaatii kuopiolaiselle kunnallispoliitikolle Keijo Laukkaselle, 57, yli kuuden vuoden ehdotonta vankeustuomiota törkeästä huumausainerikoksesta, kertoo Savon Sanomat.

Syytteen mukaan Laukkanen välitti marihuanaa viime syksystä tämän vuoden kevääseen. Laukkasen lisäksi syytteen sai 35-vuotias mies, joka tunnusti kuulusteluissa ostaneensa Laukkaselta marihuanaa levittääkseen sitä eteenpäin lähipiirilleen ja verkossa myytäväksi.

Marihuanan lisäksi Laukkasen syytetään hankkineen suuret erät amfetamiinia välitettäväksi eteenpäin. Syyttäjän mukaan Laukkasen hankkima amfetamiini oli katukauppa-arvoltaan 150 000–180 000 euroa.

Laukkanen toimi syytetyn marihuanan myynnin aikaan Kuopion kaupunginvaltuutettuna kristillisdemokraattien edustajana. Hän ilmoitti vuodenvaihteessa puolueelle, että eroaa kaikista luottamustehtävistään.

Laukkanen on myös työskennellyt uskonnollisen päihdejärjestön tukiyksikön vetäjänä Tuusniemellä. Hän oli myös Pohjois-Savon päihdepalvelusäätiön hallituksessa.

Oikeudessa Laukkanen myönsi törkeän huumausainerikoksen, mutta kiisti syyttäjän esittämät määrät huumeista.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?