Thaimaa vaatii marjanpoimijoille takuuansiot ja koronatestejä Suomessa, päätöstä poimijoiden tulosta odotellaan yhä - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Kausityövoima

Thaimaa vaatii marjanpoimijoille takuuansiot ja koronatestejä Suomessa, päätöstä poimijoiden tulosta odotellaan yhä

”Yritämme saada 3 000 poimijaa Suomeen, jos Thaimaan viranomaiset näyttävät vihreää valoa”, sanoo ulkoministeriön konsulipalveluiden yksikön päällikkö.

Thaimaalaisia marjanpoimijoita Rovaniemellä heinäkuussa 2014.

Julkaistu: 9.7. 19:14, Päivitetty 10.7. 10:47

Suomen hallitus salli aiemmin tällä viikolla thaimaalaisten marjanpoimijoiden saapumisen Suomeen tänä kesänä, mutta Thaimaan hallitus ei vielä ole antanut poimijoille lähtölupaa. Päätöstä odotettiin perjantaiksi, mutta työ- ja elinkeinoministeriön mukaan se lykkääntyy edelleen.

Thaimaa on ollut tiukka ulkomailta tulon suhteen, ja hallinto suhtautuu varauksella tuhansien kansalaisten lähettämiseen pariksi kuukaudeksi Eurooppaan koronaviruspandemian keskellä.

Thaimaan viranomaiset ovat asettaneet poimijoita kutsuville yrityksille lisävaatimuksia koronavirustilanteen vuoksi. Poimijoiden saapumisen edellytyksenä on, että työntekijöitä kutsuvat suomalaiset yritykset sitoutuvat viranomaisten vaatimuksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoministeriön muistion mukaan suomalaisten yritysten täytyy kustantaa poimijoille ylimääräiset koronaviruspandemiasta aiheutuvat kulut, kuten sairausvakuutus ilman korvauskattoa, koronatesti Suomessa ennen paluuta Thaimaahan, mahdolliset viisumin pidentämisen kulut ja paluukaranteeni Thaimaassa.

Lisäksi yritykset sitoutuisivat takaamaan noin 3 100 euron takuuansion jokaiselle poimijalle poiminta-ajasta ja poimintatuloksesta riippumatta.

Edellytyksiin on sitoutunut 16 yritystä alkuperäisestä 19 kutsujasta.

”Edellytykset on keskusteltu yritysten kanssa ja yritykset ovat olleet valmiita sitoutumaan”, työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen sanoo.

Työn järjestämiselle on myös muita lisäehtoja. Muistion mukaan ”samojen poimijoiden tulisi pyrkiä toimimaan samassa ryhmässä ja sekoittumista eri ryhmien välillä tulisi välttää”, jotta altistumisia virukselle ei tapahtuisi. Lisäksi jokaisella marja-alan yrityksellä on syytä olla kontaktihenkilö, johon sekä karanteenissa olevat poimijat että viranomaiset voivat tarvittaessa olla yhteydessä.

Lue lisää: Poimijat odottavat nyt huolissaan, pääsevätkö he koronakriisin takia Suomeen – ”Thaimaa on koko ajan ollut hyvin vastahakoinen”

Marjayritysten pelkona on, että poimijat saapuvat Suomeen liian myöhään.

”Poimijoiden maahan saapuminen ja heidän töihin pääsemisensä ottaa joka tapauksessa aikansa. Olemme todella hilkulla sen osalta, onko ulkomaalaisten poimijoiden saapuminen liian myöhäistä. Satokausi kun on juuri käynnistymässä, erityisesti hillan ja mustikan osalta. Tilanne ei ole kovin hyvä”, sanoo luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestön toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

Thaimaan päätöstä on Suomessa odotettu jo pitkään. Vielä torstaina päivällä vaikutti vielä siltä, että Thaimaan päätös asiasta olisi luvassa perjantaina. Myöhemmin päivällä Sorainen kuitenkin arvioi, että päätös lykkääntyy jälleen.

”Päätös ei ilmeisesti olekaan tulossa perjantaina, vaan lykkääntyy taas.”

Ulkoministeriön konsulipäällikön sijainen Tito Gronow sanoo, että Suomen Bangkokin-edustustossa odotellaan vielä päätöstä.

”Odottelemme Thaimaan viranomaisten päätöstä ennen viisumitoimintojen avaamispäätöstämme. Bangkokista saamieni tietojen mukaan luonnonmarjanpoimijoiden Suomeen saanti näyttää edelleen vaikealta. Moni kysymys on edelleen auki”, Gronow sanoo.

Soraisen mukaan vielä selkeää tietoa ei ole siitä, kuinka moni henkilö tulisi Thaimaasta Suomeen. Thaimaan viranomaisten Suomelle helmikuussa ilmoittama poimijakiintiö oli 3 000 henkilöä. Nyt määrä voi kuitenkin olla mitä tahansa nollan ja 3 000:n välillä.

”Yritämme saada 3 000 poimijaa Suomeen, jos Thaimaan viranomaiset näyttävät vihreää valoa”, Gronow sanoo.

Jotta Suomeen matkustaminen onnistuu, täytyy monien poimijoiden matkustaa ensin Bangkokiin. Rajoitukset voivat kuitenkin vaikeuttaa luonnonmarjapoimijoiden matkaa kotiseuduilta Koillis-Thaimaasta Bangkokiin.

Finnair on ilmoittanut käynnistävänsä Helsingin ja Bangkokin välisen reittiliikenteen uudelleen 1. heinäkuuta alkaen kolmella viikkovuorolla.

Oikaisu 10.7.2020 klo 10:33: Korjattu Tito Gronowin titteli konsulipäällikön sijaiseksi. Titteli oli virheellisesti konsulipalveluiden yksikön päällikkö.

Koronavirus|Poimijat odottavat nyt huolissaan, pääsevätkö he koronakriisin takia Suomeen – ”Thaimaa on koko ajan ollut hyvin vastahakoinen”

Koronavirus|Thaimaalaisten poimijoiden puute voisi ajaa suomalaiset yritykset ahtaalle – ”En usko, että tähän hätään saadaan kehitettyä mitään muuta järjestelmää”

Koronavirus|Mätäneekö marjasato metsään, jos Thaimaa ei päästä poimijoita Suomeen? ”Tulee kova kiire”, sanoo erikoistutkija

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?