Poliisi: Kylmäkosken vankilasta karannut mies on otettu kiinni - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Vankilapako

Poliisi: Kylmäkosken vankilasta karannut mies on otettu kiinni

Poliisin mukaan vuonna 1997 syntyneen miehen kiinniotto sujui rauhallisesti.

Kylmäkosken vankilan sisäpuolelta ei ollut karannut yhtään vankia ennen tuoretta pakotapausta.

Julkaistu: 14.7. 13:04, Päivitetty 14.7. 16:09

Kylmäkosken vankilasta maanantaina aamulla paennut mies on otettu kiinni, kertoo poliisi tiedotteessaan. Poliisin mukaan vuonna 1997 syntyneen miehen kiinniotto sujui rauhallisesti.

Poliisi ei kommentoi, missä ja miten mies otettiin kiinni. Tapausta tutkitaan vangin karkaamisena. Tutkinta jatkuu keskiviikkona kuulusteluilla.

Vanki oli päässyt karkaamaan laitoksesta esiintymällä toisena vankina, jonka oli määrä päästä vapauteen.

”Meillä on syytä epäillä, että tässä on kokeiltu kepillä jäätä ja harhautettu henkilökuntaa. Väärä vanki esiintyi vapaaksi laskettavan vangin nimellä ja tiedoilla”, kertoi vankilanjohtaja Harri Rämö aiemmin tiistaina.

Vankila meni lankaan ja päästi vahingossa väärän vangin vapaaksi maanantaina noin kello 7.30:n aikaan. ”Tällainen harmillinen tilanne pääsi käymään”, Rämö sanoo.

Tilanteeseen vaikutti hänen mukaansa se, että kahden vangin ”yhdennäköisyys on huomattava”.

Vankilan henkilökunnan mukaan näyttää siltä, että molemmat vangit olivat mukana juonessa.

”Se ei ole kuitenkaan varma tieto. Poliisi selvittää, miten tapahtumat ovat menneet.”

Tilanne paljastui Rämön mukaan henkilökunnalle hyvin pian sen jälkeen kun väärä vanki oli poistunut vankilasta.

”Jos olisimme havainneet asian minuutin tai kaksi aikaisemmin, hän ei olisi ehtinyt poistua alueelta.”

Karannutta vankia ei tämän jälkeen enää tavoitettu. Rämön mukaan on mahdollista, että hän oli poistunut paikalta auton kyydissä.

Vanki etsintäkuulutettiin ja otettiin poliisin mukaan kiinni puoli kolmen jälkeen iltapäivällä. Kylmäkosken vankila ei kommentoinut tiistaina, mistä rikoksesta tai rikoksista mies on tuomittu vankilaan.

”Vankilan henkilökunnan näkemyksen mukaan hän ei ole lähtökohtaisesti vaarallinen, mutta ikinä ei voi olla varma, miten joku käyttäytyy”, Rämö sanoi tuolloin.

Myös oikea vanki vapautettiin vielä maanantaiaamun aikana. Poliisin tehtävänä on Rämön mukaan selvittää, auttoiko hän toista vankia karkaamaan.

Vankilasta karkaaminen on Suomessa harvinaista. Rikosseuraamuslaitoksen erikoistutkija Peter Blomster kertoo, että karkaamiset ovat viime vuosina jopa hiukan vähentyneet. Yleisempää on poistua luvatta avovankilasta, jossa vankien liikkuminen on vapaampaa.

Suomen vankiloista 15 on suljettuja laitoksia ja 11 avovankiloita. Kylmäkosken vankila on suljettu laitos.

Tyypillisesti karkumatka jää kuitenkin lyhyeksi.

”Valtaosin karkurit saadaan kiinni ennemmin tai myöhemmin. On hyvin harvinaista, että vanki jää karkuteille”, Blomster sanoo.

Kylmäkosken vankila sijaitsee Akaan kunnassa Pirkanmaalla.

Vuonna 1993 avatun vankilan sisäpuolelta ei ollut paennut yhtään vankia ennen tätä tapausta. Joitain vankeja on kuitenkin karannut silloin, kun he ovat olleet vankilan ulkopuolella.

”Olisi saanut jäädä tämäkin tapaus tapahtumatta. Harmistus on koko henkilökunnan yhteinen. Tämä on äärettömän poikkeuksellinen tapaus”, Rämö sanoo.

Vangin karkaamisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Yhdestä Suomen vankilasta karataan useammin kuin muista – ”Jos täältä haluaa lähteä, täältä pystyy lähtemään”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?