Miksi ilmoitettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä kääntyi laskuun? Selitys löytyy THL:n tilastointitapojen muutoksesta - Kotimaa | HS.fi
Kotimaa|Koronavirus

Miksi ilmoitettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä kääntyi laskuun? Selitys löytyy THL:n tilastointitapojen muutoksesta

Suomessa on kahden viikon aikana ilmoitettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Silti tartuntojen kokonaismäärä pieneni rekisterimuutoksen takia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) uudisti koronavirustilastointia keskiviikkona.

Julkaistu: 16.7. 20:28

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tällä viikolla kertonut hämmentäviä tietoja: varmennettujen koronavirustartuntojen määrä Suomessa on pienentynyt.

THL:n mukaan Suomessa oli keskiviikkona todettu yhteensä 7 296 koronavirustartuntaa. Tiistaina kokonaismäärässä oli viisi tartuntaa enemmän.

Torstaina tartuntojen kokonaismäärä jatkoi yhä vähenemistään. Torstaina THL tiedotti, että Suomessa on todettu yhteensä 7 293 tartuntaa, siis kolme vähemmän kuin keskiviikkona.

Määrän lasku johtuu siitä, että THL:n tartuntatautirekisteriä muutettiin keskiviikkona.

Muutoksen myötä laboratorion ja lääkärin tartuntatauti-ilmoitukset infektiosta yhdistetään yhdeksi tautitapaukseksi, kun on kyse samasta mikrobista tai taudista ja samasta henkilöstä vuoden sisällä.

Tähän asti yhdistämisen aikaväli on ollut kolme kuukautta. Se on tarkoittanut sitä, että jos samasta henkilöstä on tehty ilmoitus esimerkiksi maaliskuulta ja kesäkuulta, on rekisteriin kirjattu kaksi varmennettua tartuntaa.

”Samasta ihmisestä on voitu tehdä useita laboratoriotestejä, ja positiivisten tulosten laboratorioilmoitukset yhdistyvät tuohon yhteen tartuntatautitapaukseen. Samoin ihminen on voinut käydä eri lääkäreillä ja heidän covid-19-virusinfektiosta tekemät tartuntatauti-ilmoitukset myös yhdistyvät samaan tartuntatautitapaukseen”, kertoo sähköpostitse Teemu Möttönen THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksiköstä.

Nyt nämä tuplatapaukset poistuvat rekisteristä, tilastoista ja THL:n koronaviruskartalta.

Yhteensä 20 koronavirustartuntaa poistetaan rekisteristä muutoksen myötä. Alueellisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä vähenee kahdeksan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä 12 tapausta.

Lisäksi päivityksen myötä poistuu seitsemän tuplatapausta, kaikki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelta.

”Keskiviikkona tapauksia väheni 27, kun koronavirustapausten yhdistelyaikaväli muutettiin vuodeksi ja koronavirustapausten tiedot päivitettiin takautuvasti. Samalla kuitenkin tartuntatautirekisteriin tuli lisää ilmoituksia, minkä takia kokonaismäärä ei vähentynyt tuolla 27:lla”, Möttönen kertoo.

Kokonaan uusia tartuntoja edeltävän kahden viikon ajalta ilmoitettiin torstaina viisi. Tartuntojen kokonaismäärä kuitenkin pieneni taas torstaina rekisterimuutosten takia.

Keskiviikkona myös koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten kokonaismäärä pieneni yhdellä. Tuoreimpien tietojen mukaan Suomessa koronavirukseen on kuollut 328 ihmistä, yksi vähemmän kuin maanantain tietojen mukaan.

THL:n mukaan tämä johtuu siitä, että yhdessä tapauksessa kuolinsyy on jälkeenpäin tarkentunut.

Koronavirus|Suomen ohjeet koronaviruksen ehkäisystä ovat puutteelliset, kritisoi apulaisprofessori – ilmanvaihtoon liittyy riski, joka ajankohtaistuu pian

Päivittyvä seuranta|Riskimaista Suomeen saapuvien karanteeni pakolliseksi sakon tai jopa vankilan uhalla, myös pakko­testiin voidaan määrätä

Koronavirus|”On hyvä, jos lapsia ei ole paikalla paljon samaan aikaan” – moni saattoi altistua koronavirukselle sisäleikki­puistossa Rovaniemellä, nyt asiantuntija kertoo, kuinka herkästi virus leviää sisäleikkipaikoissa

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?