Tutkimus: Syntymäkuukausi vaikuttaa siihen, tuleeko lapsesta kiusaaja tai kiusattu

Alkuvuodesta syntyneet lapset ovat useammin koulukiusaajia kuin loppuvuodesta syntyneet, selviää Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuksesta. Loppuvuodesta syntyneillä lapsilla taas on suurempi riski joutua koulukiusauksen uhreiksi.

Loppuvuodesta syntyneet lapset joutuvat useammin koulukiusaamisen uhreiksi kuin alkuvuodesta syntyneet. Suuri osa kiusaamisesta jää opettajilta ja vanhemmilta näkymättömiin.

Koulukiusaajat ovat useimmin luokan vanhimpia lapsia ja kiusaamisen uhrit nuorimpia, selviää Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuksesta.

”Tyypillisesti suhteessa nuorimmat lapset ovat epäedullisemmassa asemassa kuin suhteessa vanhimmat”, kertoo lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkija, lastenpsykiatri Elina Tiiri Turun yliopistosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat