Seksuaaliterapeutit perustivat vastaanoton pedofiileille ja pelkäsivät, ettei kukaan tule – lopulta aika ei riittänyt kaikkien auttamiseen - Kotimaa | HS.fi

Seksuaaliterapeutit perustivat vastaanoton pedofiileille ja pelkäsivät, ettei kukaan tule – lopulta aika ei riittänyt kaikkien auttamiseen

”Valtaosa pystyy elämään tämän asian kanssa, eikä tee rikoksia”, sanoo pedofiileille kuntoutusta järjestävä seksuaaliterapeutti Patricia Thesleff.

Seksuaaliterapeutit Patricia Thesleff (vas.) ja Anna Kolster-Weckström ovat työskennelleen pedofiilien ennaltaehkäisevän tukipalvelun parissa nyt kolme vuotta.­

2.12.2020 2:00 | Päivitetty 2.12.2020 6:29

Kun seksuaaliterapeutit Patricia Thesleff ja Anna Kolster-Weckström avasivat pedofiileille tarkoitetun vastaanottonsa kolme vuotta sitten, heitä huoletti, että mitä jos kukaan ei tulekaan.

Töitä palvelun avaamiseksi oli tehty hartiavoimin jo pitkään.

Sexpo ja Kriminaalihuollon tukisäätiö olivat vuosien ajan etsineet rahoittajaa hankkeelle, jossa luotaisiin ensimmäistä kertaa Suomen historiassa matalan kynnyksen tukipalvelu henkilöille, joilla on huolia omista lapsiin kohdistuvista fantasioistaan tai mieltymyksistään.

Rahoituksen saaminen pedofiilien auttamiseen ei ollut helppoa.

Vuoden 2018 keväällä Thesleff ja Kolster-Wecktsröm pääsivät käynnistämään työnsä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen Stean rahoituksen avulla. Heidän lisäkseen Serie-hankkeessa työskentelee verkostokoordinaattori Nita Taivaloja, joka kokoaa verkostoa Suomessa toimivista asiantuntijoista.

Huoli siitä, että asiakkaat eivät löydä heitä oli turha. Kalenterit täyttyivät hetkessä, eikä kaikkia asiakkaita pystytty edes ottamaan pitkäaikaiseen kuntoutukseen.

Tukipalveluiden ja muun avun tarjoaminen pedofiileille on lähtökohtaisesti aina lastensuojelullista työtä. Kaiken työn tarkoituksena on ennaltaehkäistä lapsiin ja nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja samalla tukea ihmisiä elämässään.

Tätä työtä kuitenkin vaikeuttaa pedofiliaan liitetty valtava stigma.

”Pedofilia on psykiatrinen diagnoosi, jonka saamiseksi pitää täyttää tietyt ehdot. Se on todella stigmatisoitu sana. Kukaan ei halua olla pedofiili, mörkö tai kaltoinkohtelija”, Patricia Thesleff sanoo.

”Sitten kun olet pedofiili, se on se ainoa asia, mitä ihmiset näkevät.”

Tästä syystä hän ja monet muut alalla työskentelevät puhuvat ennemmin lapsikohteisuudesta.

Kukaan ei tarkasti tiedä mitä lapsikohteisuus tai pedofilia pohjimmiltaan ovat tai mistä ne johtuvat. Tämän hetken käsityksen mukaan mieltymys selviää ihmiselle jo nuorena ja on pysyvää.

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan noin kahdella prosentilla, eli noin 40 000 suomalaisella miehellä, on lapsiin kohdistuvia seksuaalisia ajatuksia. Naisten osuudesta ei ole olemassa arvioita.

”Valtaosa pystyy elämään tämän asian kanssa, eikä tee rikoksia”, Thesleff kertoo.

Osa kuitenkin päätyy toteuttamaan mieltymyksiään rikollisin keinoin. Tänäkin vuonna oikeustaloissa on puitu useita kymmeniä lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Yksi järkyttävimmistä rikossarja, jossa suomalaista miesporukkaa epäillään useista lasten hyväksikäytöistä ja hyväksikäyttöihin liittyvän materiaalin jakamisesta.

Hanketyön keskiössä on katkaista ne polut, jotka mahdollisesti vievät kohti rikoksia.

Kolmen viime vuoden aikana terapeuteilla on ollut reilut 600 asiakastapaamista. Pidempiaikaisessa kuntoutuksessa on ollut noin 40 ihmistä.

Jokaisen asiakkaan tilanne ja taustat ovat olleet erilaiset, Thesleff sanoo.

”Ei ole olemassa tyypillistä pedofiiliä, vaan suurin osa asiakkaista on tavallisia ihmisiä, joille nämä ajatukset aiheuttavat suurta ahdistusta.”

Terapeutit ovat kuitenkin huomanneet yhdistäviä tekijöitä asiakkaidensa taustasta.

Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden ongelmat näkyvät, kuten yksinäisyys ja eristäytyminen.

”Ajatuksista muodostuu painekattila, jonka kanssa elää. Jossain kohtaa se voi sitten räjähtää”, Thesleff kuvailee.

Suurin osa asiakkaista sanoo, ettei ole kertonut ajatuksistaan kenellekään aikaisemmin.

Tilannetta ehkäisisi se, jos asioista pääsisi puhumaan jo nuorena esimerkiksi seksuaaliterapeutin kanssa, Thesleff sanoo. Nuoren kanssa voisi pohtia, onko jotain muuta mikä kiinnostaa, esimerkiksi oman ikäisissä tai itseä vanhemmissa ihmisissä.

Vain harvoilla pedofiileillä kiinnostus kohdistuu ainoastaan lapsiin ja nuoriin.

Asiakkaiden mieltymyksiä tiedustellaan auttamisprosessin alussa kaavakkeella. Thesleffin mukaan aihetta käsitellään kiihkottomasti ja ihmisiltä kysytään suoraan minkä ikäisistä he ovat viehättyneitä, kohdistuuko kiinnostus tyttöihin vai poikiin ja niin edelleen.

Yksi harhaluulo on, että pedofiilit olisivat kiinnostuneet kaikista lapsista. Tyypillisesti mieltymys kuitenkin liittyy tarkasti tiettyyn ikään ja sukupuoleen ja johonkin tiettyyn lapseen.

Thesleffin ja Kolster-Weckströmin vastaanotolle hakeutumien on täysin vapaaehtoista. Tästä johtuen asiakkaiden motivaatio on yleensä aika korkealla.

Asiakkaat voivat tulla vastaanotolle täysin anonyymeina.

”Me emme tarkista henkkareita, paitsi jos olemme antaneet lausunnon oikeudenkäyntiä varten”, Thesleff kertoo.

Terapeutteja sitoo ilmoitusvelvollisuus. Tämä käydään hyvin tarkasti läpi myös asiakkaiden kanssa.

Vastaanotolla käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia, mutta jos asiakas kertoo rikoksesta, josta hän ei ole jäänyt kiinni tai jota hän suunnittelee, terapeutin tulee tehdä ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun.

Siitä, mitkä tekijät johtavat ensimmäisen rikoksen tekemiseen, tiedetään edelleen hyvin vähän, kertoo Riihimäen vankilassa työskentelevä psykologi Mikko Ylipekka.

Tyypillisesti voidaan sanoa, että antisosiaaliset piirteet, jotka ennustavat muitakin rikoksia, ennustavat myös seksuaalirikoksia.

Vankilapsykologi Mikko Ylipekan mukaan pedofiliaan liittyvän stigman purkaminen on merkittävään tärkeää.­

Ylipekka työskentelee Riihimäen vankilan STEP-osastolla, jonne ohjataan seksuaalirikoksista tuomittuja vankeja kaikkialta Suomesta. Osastolla hyödynnetään ainoana Suomessa ryhmämuotoista kuntoutusohjelmaa, jolla pyritään pienentämään seksuaalirikosten uusintariskiä.

Ylipekka on työskennellyt Riihimäen vankilassa reilut viisi vuotta. Hänen työssään uuden auttamispalvelun käynnistyminen on näkynyt kahdella tavalla.

Ensinnäkin osa vankilaan tulleista miehistä on aloittanut työskentelynsä jo siviilissä ja heillä on jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä ongelmia on syytä työstää. Heillä on myös valmiina kokemus siitä, että näistä asioista voi puhua luottamuksellisesti myös muille.

Toiseksi tukipalvelu on mahdollistanut sen, että vapautuneita vankeja voi ohjata tuen piiriin vankilasta lähdön jälkeen.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, kuten muutkin seksuaalirikokset, ovat suurelta osin piilorikollisuutta, eli niistä vain pieni osa ilmoitetaan poliisille.

Vuonna 2018 poliisin tietoon tuli 1 373 lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta tai sen yritystä. Alle 16-vuotiaisiin kohdistuvat seksuaaliset teot ovat rikoslain mukaan rangaistavia, mikäli tekijä on aikuinen tai selkeästi vanhempi nuori.

Seksuaalisiin tekoihin katsotaan kuuluvan kaikki seksuaaliluontoiset teot. Niihin luetaan esimerkiksi sukuelinten koskettelu, seksi ja seksuaalisvälitteisten kuvien tai viestien lähettäminen.

Teon rangaistavuutta ei määrittele fyysinen kanssakäyminen, vaan rangaistavaa on myös, jos ihminen esimerkiksi pitää hallussaan täi välittää kuvastoa, jossa lapsi tai nuori esiintyy seksuaalissävytteisesti.

Suurin osa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ei kuitenkaan ole pedofiilien tekemiä. 55–60 prosenttia kaikista rikoksista on muiden ihmisten, kuten esimerkiksi nuorten tekemiä rikoksia.

Ovatko auttamispalvelut ehkäisseet seksuaalirikoksia kolmen viime vuoden aikana ja jos, kuinka monta? Sitä on Ylipekan mukaan mahdotonta sanoa.

”Uskon, ja olen aika varmakin että näin on, mutta siitä ei ole mitään näyttöä. Kolme vuotta on hirmu lyhyt aika tehdä vaikuttavuus- tai seurantatutkimusta.”

Usein käy niin, että rikoksen tehneelle pedofiilille tarjotaan terapiaa ensimmäisen kerran vasta vankilassa. Jos mieltymys olisi saatu hallintaan aiemmin, varsinaiselta teolta olisi saatettu välttyä.

Ylipekan mukaan tutkimustiedossa jäävät täysin katveeseen ne ihmiset, joilla on pedofiilisiä ajatuksia, mutta he eivät ole joko jääneet kiinni toiminnastaan tai eivät tule koskaan tekemään rikoksia.

Heidän tunnistamisensa on hyvin hankalaa, sillä ulkoapäin asiaa ei voi todeta.

”Nämä miehet eivät kulje kaupungilla poplari päällä”, Ylipekka sanoo.

Käytännössä ihmisten pitää siis joko puhua asiasta itse tai jäädä kiinni. Stigman purkamisella on Ylipekan mukaan iso merkitys sille, uskaltavatko ihmiset puhua asiasta.

STEP-ohjelmassa keskitytään kartoittamaan vankien henkilökohtaisia tilanteita ja niitä riskitekijöitä, jotka voivat vaikuttaa uusimisriskiin. Kartoituksen avulla riskitekijöihin pystytään puuttumaan jo vankeusaikana.

Vankilan puolella ennaltaehkäisy liittyy rikoksien uusimiseen.

Kaikilla tuomituilla ei ole samanlaista riskiä syyllistyä uuteen rikokseen. Riskiä nostavat esimerkiksi tekijän nuori ikä, aiempi rikostausta ja se, että uhri ei ole ollut sukua tekijälle.

Yksinään näistä mikään ei nosta uusimisriskiä, Ylipekka tarkentaa. Kyse on kumulatiivisesta vaikutuksesta.

Keskusteluissa nousee esille useita samoja piirteitä kuin terapiatyössä. Häpeällä on vankien keskuudessa iso jalansija.

”Kun ajattelee mitä häpeä saa tunteena aikaan, niin sehän on piiloutumista. Haluaa kaivautua maan alle. Ei silloin mennä pyytämään apua.”

Tästä syystä Ylipekan mukaan on tärkeää että pedofiliasta puhutaan kiihkottomasti.

”Pitää purkaa myyttiä pakettiautolla kulkevasta tyypistä joka kaappaa lapset jonnekin piilopaikkaan. Heitäkin toki on, mutta se on hyvin harvinaista. Suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä.”

Samanlaisia ajatuksia on myös Thesleffillä.

Vastaanotolle tulleiden asiakkaiden ikäjakauma on ollut teini-ikäisistä keski-ikäisiin. He ovat monesti töissä tai opinnoissa olevia ihmisiä.

Osa teini-ikäisistä on tullut vastaanotolle vanhempiensa kanssa, osa esimerkiksi koulukuraattorin ohjeistuksesta.

Thesleffin mukaan asiakkaiden kanssa käydään läpi paljon seksuaalikasvatuksen perusasioita. Puhutaan siitä, mitkä ovat omat rajat ja toisten rajat.

Kyse on perusasioista, jotka eivät syystä tai toisesta ole tulleet kotona tai koulussa aiemmin käsitellyiksi.

Monet lapsikohteiset voivat Thesleffin mukaan tuntea ulkopuolisuutta esimerkiksi koulun seksuaalikasvatuksessa, jos pedofiliaan liittyvä tieto on ainoastaan turvakasvatusta. Eli ymmärrettävästi muita varoitetaan ihmisistä, joilla on samanlaisia ajatuksia, kuin tällä henkilöllä.

Sama kohtaamisongelma näkyy myös laajemmin terveyden- ja sosiaalihuollon ammattikunnassa sanoo Ylipekka.

”Näppituntumani on, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöillä on ennakkoluuloja tai pelkoja siitä, minkälaisia ihmisiä lapsikohteiset henkilöt ovat.”

Vaikka lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus ei näkyisi asiakastyössä, tilastojen valossa suurin osa ammattilaisista on kuitenkin kohdannut tällaisen asiakkaan.

”Vaikka ei itse osaisikaan toimia tilanteessa, niin ainakin olisi hyvä tunnistaa ihmisen huoli ja ohjata eteenpäin osaavalle taholle”, Ylipekka jatkaa.

Tähän tarpeeseen Serie-hankkeen verkostotyö tähtää. Tällä hetkellä verkosto kattaa jo osan Suomesta, mutta tarkoituksena on tehdä siitä koko maan laajuinen.

Hankkeelle on myönnetty uusi kahden vuoden rahoitus. Rahoituksen turvin hankkeeseen on saatu mukaan myös tutkija, jonka avulla saadaan kovasti kaivattua tutkimustietoa pedofiileistä ja myös hankkeen vaikuttavuudesta.

Rahoituksen jatkuminen on kuitenkin kokoaikainen huoli, Thessleff myöntää. Tarve matalan kynnyksen tuelle on jo osoittautunut hyvin tärkeäksi, eikä tarve tule poistumaan.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat