THL:n ylilääkäri Britannian rokotuksista: ”Päästään kohti normaalia elämää, vaikka aikaa siinä kuluu” - Kotimaa | HS.fi

THL:n ylilääkäri Britannian rokotuksista: ”Päästään kohti normaalia elämää, vaikka aikaa siinä kuluu”

Terveydenhoidon viranomaiset Suomessa iloitsevat Britannian rokotuksista.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiistaina tiedotustilaisuudessa Helsingissä.­

2.12.2020 13:55 | Päivitetty 2.12.2020 17:20

Suomessa lääkealan ja terveydenhuollon viranomaiset iloitsivat uutisesta, jonka mukaan Britannia aloittaa ensi viikolla rokotukset Pfizerin ja Biontechin rokotteella.

Uutinen antaa uutta toivoa, ettei pandemia ole riesana loputtomasti.

”Nämä ovat erinomaisen hyviä uutisia”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän sihteeri Hanna Nohynek.

”Tämä tarkoittaa sitä, että kehitystyö on päässyt tavoitteeseensa ja meillä on nyt tiedossa riittävän tehokas ja turvallinen rokote, jolle kriittinen lääkeviranomainen voi antaa luvan laajaan käyttöön.”

Nohynekin mukaan samalla päästään eteenpäin kohti normaalia elämää.

”Aikaa siinä tulee kulumaan, mutta se on mahdollista.”

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksessa (Fimea) arvioidaan, että Britannia on ottanut käyttöön poikkeusluvan.

”Britanniassa ei ole vielä kyse myyntiluvasta, vaan siellä käytetään ilmeisesti kansallisen tautitilanteen pohjalta poikkeuslupaa tuoda käyttöön rokotetta, jolla ei vielä ole myyntilupaa”, sanoo Fimean lääkevalmisteiden arviointiprosessin vt. johtaja Marjo-Riitta Helle.

”Onneksi EU:ssa myyntilupakäsittely on jo niin pitkällä, että lupia odotetaan vuodenvaihteessa, jolloin päästään rokottamaan.”

Pfizerin ja Biontechin rokote on Euroopan lääkevirastossa EMA:ssakin yksi pisimmälle ehtineistä rokoteaihioista. Se voi saada myyntiluvan vielä tämän vuoden aikana. Brittien päätös ei vaikuta EMA:n päätöksentekoon.

”Tässä voidaan nyt iloita siitä, että EU:ssa ollaan myyntilupien arvioinnin kanssa jo niin pitkällä, että päästään todennäköisesti hyvin pian jo rokottamaan”, Helle sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriössä puolestaan huomioidaan myös brexit.

”Britannian on tämä mahdollista tehdä, koska he eivät kuulu Euroopan unioniin”, sanoo ylilääkäri Sari Ekholm sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Tosin brittihallitus nojaa rokottamisten aloittamisessa kahdeksan vuoden takaiseen lainsäädäntöön, jonka mukaan EU-säännökset voi sivuuttaa välttämättömien kansanterveydellisten syiden takia. Sinänsä Britanniaa sitovat monilla aloilla yhä EU:n säännöt, koska brexitin siirtymäkausi päättyy vasta tämän vuoden lopussa.

Kun rokottaminen alkaa pian Suomessakin, luvassa on urakka, joka vaatii paljon terveydenhoidon ammattilaisia.

”Pullonkaula voi olla, että se vaatii paljon ammattitaitoista työvoimaa. Siinä pitää huomioida pandemia ja muut sairaudetkin. En tiedä, tuleeko siitä pullonkaula, mutta resursseja siihen menee. On iso joukko rokotettavia ja kaksi rokotuskertaa”, Ekholm sanoo.

”Jokainen kunta joutuu päättämään, miten rokottaminen tullaan niissä järjestämään.”

Ekholm muistuttaa myös Pfizerin ja Biontechin rokotteen siitä ominaisuudesta, että rokote on pidettävä –80 asteessa, minkä jälkeen se säilyy jääkaapissa vain noin viisi päivää. Tämä tuo haasteensa rokotteen käytölle Suomessakin.

”Se on kuntien vastuulla, ja THL ohjeistaa niitä.”

THL:n Nohynek taas arvioi mahdolliseksi pullonkaulaksi sen, millaisia määriä rokotetta Suomeen saadaan ja millä aikataululla.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat