Lapin sairaanhoitopiiri suosittelee matkustamista alueelle vain välttämättömistä syistä – Visit Rovaniemen toimitusjohtaja: Ohjeistus tulee näkymään joulun matkasesongissa - Kotimaa | HS.fi

Lapin sairaanhoitopiiri suosittelee matkustamista alueelle vain välttämättömistä syistä – Visit Rovaniemen toimitusjohtaja: Ohjeistus tulee näkymään joulun matkasesongissa

Joulunajan matkat Lappiin tehdään perinteisesti joulukuun puolivälistä kuun loppuun. Alueen matkailutoimijat kertovat ymmärtävänsä ohjeistukset ja painottavat terveyden kannalta turvallista matkustamista.

Turisteja Rovaniemen keskustassa viime vuoden joulukuussa.­

4.12.2020 18:01 | Päivitetty 4.12.2020 20:59

Lapin sairaanhoitopiiri (LSHP) suosittaa, että alueelle matkailtaisiin kiihtymis- ja leviämisalueilta vain välttämättömistä syistä. Matkalle tulisi sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan lähteä vain terveenä.

Tällä hetkellä Suomen 20 sairaanhoitopiiristä 17 on joko kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.

LSHP:n mukaan matkustajien pitäisi myös olla ennen lähtöään pari viikkoa poissa tilanteista, joissa voisi altistua koronavirukselle. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa kauppakeskuksissa, ryhmäharrastuksissa ja iltaravintoloissa käynti, jos paikalle kokoontuu paljon ihmisiä eikä turvavälejä voida pitää.

Jos matkailijalle tulee vähäisiäkin koronavirukseen viittaavia oireita, tulee hakeutua välittömästi koronatestiin sekä eristäytyä, kunnes testitulos on valmis.

Sairaanhoitopiiri suosittaa myös kasvomaskien käyttöä julkisissa liikennevälineissä ja sisätiloissa silloin, kun turvavälejä ei voida noudattaa. Koronatilanne on alueella perustasolla. Epidemian aikana Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu yhteensä 346 tartuntaa.

Onko joulu välttämätön syy matkustaa Lappiin, LSHP:n infektioylilääkäri Markku Broas?

”Meidän on vaikea lähteä täältä arvioimaan, mikä matka on välttämätön. Tässä täytyy luottaa ihmisten omaan arviointikykyyn ja siihen, että ne, jotka katsovat matkan olevan välttämätön, noudattavat turvallisuusohjeita”, Broas sanoo.

”Joillain voi olla sukulaisia, läheisiä ja rakkaita täällä, jolloin heidän näkemisensä on tietysti tärkeää. Näin ollen joulussakin on monta puolta.”

Broas toteaa, että Lapin epidemiatilanne on rauhallisempi kuin muualla Suomessa, joten muualta Suomesta tulevien on tärkeää noudattaa ohjeistuksia.

”Siten voimme saada epidemian haltuun ja voimme jo joulun alla olla rauhallisemmassa tilanteessa.”

LSHP:n ohjeistus on voimassa toistaiseksi.

”Nyt kun on epidemian huonontumisvaihe, joudumme ilman muuta muistuttamaan näistä ohjeista. Valtakunnallisestihan ohjeistus on hyvin samantyyppinen”, Broas sanoo.

”Joulu ja lomakausi ovat aika lähellä, joten on tärkeää, että viimeistään tässä vaiheessa voidaan ohjeistaa ihmisiä.”

Lapin matkailuyrittäjät sanoivat aiemmin marraskuussa, että kotimaisista matkailijoista näyttäisi tulevan ainakin jonkinlainen piristysruiske Lapin matkailun heikolta näyttävälle talvelle.

Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen toteaa, että Lapin sairaanhoitopiirin ohjeistus on kaikille matkatoimijoille jo entuudestaan tuttu.

”Terveysturvallisuustoimista on puhuttu koko syksy, ja vielä hetken aikaa sitten Lapin toimijoita muistutettiin sen keskeisyydestä. Suomesta todennäköisesti lähdetään Lappiin kiihtymis- tai leviämisalueelta, joten meidän on oltava tarkempia kaikissa toimissa.”

Kärkkäinen arvioi, että ohjeistus näkyy todennäköisesti joulukauden matkustamisessa.

”Meillä on jonkin verran kotimaista kysyntää, mutta myös peruutuksia on ollut epävarmuudesta johtuen. Joulun kiivain matkustusperiodi on pääsääntöisesti kuun puolivälistä kuun loppuun.”

Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.­

Kärkkäinen painottaa terveyden kannalta turvallista matkustamista. Hän uskoo, että moni matkailija harkitsee nyt vakavasti, uskaltaako Lappiin lähteä.

”Nyt täytyy seurata, muuttuuko tilanne vielä nykyisestä. Kotimainen kysyntä on ollut tasaisen kasvusuuntaista, mutta kyllähän siellä näkyvät perumiset.”

Tämän vuoden matkailualan ilmiö on se, että matkoja varataan ja perutaan viime tingassa. Kärkkäinen uskoo, että LSHP:n ohjeistus saa matkailijat entistä enemmän varuilleen matkan varaamisen suhteen.

”Tämä on muutosten ja kummallisuuksien vuosi matkailubisneksessä. Varmasti kaikki haluavat matkailualalle mahdollisimman nopeasti sellainen näkymän, että pahin tautivaihe olisi ohitse ja matkailu pääsisi vakiintumaan.”

Myös Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari toteaa, että ohjeistus on ymmärrettävä.

”Ymmärrän hyvin sen, että valtakunnallisesti on meneillään taudin kiihtymisvaihe. Täällä pitää toimia terveysturvallisesti.”

Kivisaari ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, miten sairaanhoitopiirin ohjeistus vaikuttaa taloudellisesti alueen matkailuun. Kivisaaren arvion mukaan Leville on tulossa joulun tienoilla noin 10 000 matkailijaa. Kaikkiaan Levillä on noin 25 000 vuodepaikkaa.

”Meidän viestimme on, että kun täällä alueella ollaan, täytyy toimia Lapin sairaanhoitopiirin ohjeiden mukaisesti.”

Samansuuntaisella kannalla on myös toinen Lapin matkailun suuri toimija, Lapland Hotels. Ketjulla on Lapissa neljätoista hotellia.

”Tulkitsen tätä ulostuloa enemmän niin päin, että nyt pyritään minimoimaan riskejä päivittäisessä elämässä ennen matkustamista, jotta epidemia saadaan hallintaan”, sanoo Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta.

Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta.­

Hänen mukaansa nyt on seurattava, mitä ohjeistus tarkoittaa joulun sesongin kannalta.

Vuorentausta ei avaa tarkkoja lukuja, mutta hänen mukaansa yksikään hotelli ei ole vielä täynnä. Hotellien täyttöaste vaihtelee kohteittain, Vuorentausta kertoo.

”Katsotaan, mihin tilanne lopulta asettuu. Ilman muuta toivomme, että ohjeita noudatetaan. Eli pyritään ennen matkalle lähtöä välttämään paikkoja, joissa tartuntoja voi syntyä.”

Uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina, että saksalainen lentoyhtiö Lufthansa on lisännyt lentoreittejään Lappiin tulevana lomakautena Suomen matkustusrajoituksista huolimatta.

Reutersin mukaan Lufthansa mainosti torstaina "lumen saartamia ja vaikuttavia laskettelukohteita Pohjois-Suomessa".

Vapaa-ajan matkustajien ei sallita saapua Suomeen maista, joissa edellisen kahden viikon aikana on todettu yli 25 koronatapausta 100 000:ta asukasta kohti. Työperäinen tai välttämättömästä syystä tapahtuva matkustaminen on kuitenkin mahdollista. Maahantulijalle suositellaan omaehtoista karanteenia ja testauksia.

Lentoyhtiö on sanonut, että on matkustajien vastuulla pitää huolta siitä, että he läpäisevät matkustusrajoitukset.

"Ihmisten on huolehdittava tästä itse", Lufthansan tiedottaja sanoi Reutersille.

Tiedottajan mukaan osalla matkustajista on kaksoiskansalaisuus tai perhesiteitä, jotka mahdollistavat poikkeamisen rajoituksista.

"Me vain katsomme, onko joillekin lentokohteille kysyntää ja tarjoamme lentoja, mikäli kysyntää on", tiedottaja totesi Reutersille.

Myös Finnair lentää joulun alla Lappiin, mutta tarkkoja lukuja yhtiö ei kerro.

”Lappi on niitä harvoja kohteita, joihin jonkin verran on myyty”, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist.

Finnairin suosituista loppuvuoden lennoista suuri osa on peruttu ja matkustajamäärä kokonaisuudessa on vain noin kymmenen prosenttia normaalista. Suomalaisten suosikkikohteisiin kuten Kanarian saarille tai Thaimaahan Finnair ei tällä hetkellä lennä, joten jäljellä on lähinnä kotimaan lentoja.

Tallqvist mainitsee Oulun, Kittilän ja Ivalon suosittuina kotimaan kohteina, joihin yleisesti ottaen on loppuvuodesta eniten varauksia.

”Seuraamme koko ajan tätä tilannetta ja ryhdytään toimiin, jos tarvitsee. Jos tulee jotain sellaisia rajoituksia, jotka selkeästi vähentää tai rajoittaa matkustamista, me arvioimme, mikä sen vaikutus meidän lentoihimme on”, Tallqvist kertoo.

VR:n viestintäpäällikkö Taina Kuitunen kertoo joulun varaustilanteen olevan hyvin samankaltainen kuin aiempina vuosina. Yöjunat ja autopaketit ovat Kuitusen mukaan tänäkin vuonna suosittuja.

”Joulun ajan yöjunaliikenne vastaa viime vuosien tarjontaa, ja päiväjunavuoroista ajamme tällä hetkellä yleisesti ottaen noin 90 prosenttia”, Kuitunen kertoo sähköpostitse.

Kuitusen mukaan VR on ottanut käyttöön keväästä lähtien yli 120 toimenpidettä, joilla se huolehtii matkustajien ja henkilökunnan terveysturvallisuudesta junamatkoilla.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat