Poliisi tutkii jouluna tapahtunutta epäiltyä henkirikosta Nokialla – Laitilassa mies kaahasi poliisiautolla poliiseja karkuun - Kotimaa | HS.fi

Poliisi tutkii jouluna tapahtunutta epäiltyä henkirikosta Nokialla – Laitilassa mies kaahasi poliisiautolla poliiseja karkuun

Uudellamaalla epämääräisesti ajellutta nelikkoa jahdattiin kolmen poliisilaitoksen voimin liki tunnin ajan.

26.12.2020 16:45

Sisä-Suomen poliisi tutkii jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä Pirkanmaalla Nokialla tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.

Tutkinnan alkuvaiheen turvaamiseksi poliisi ei voi kertoa tapahtuneesta tällä hetkellä enempää.

Epäillystä rikoksesta tiedotetaan enemmän, kun se on tutkintaa vaarantamatta mahdollista. Poliisi kertoo tiedottavansa lisää aikaisintaan ensi viikolla.

Laitilassa mies kaahasi karkuun poliisiautolla

Laitilassa Lounais-Suomessa koettiin tapaninpäivänä erikoinen poliisin takaa-ajotilanne, jonka yhteydessä poliisiauto päätyi takaa-ajon kohteena olleen vastapuolen käsiin.

Uudenkaupungin poliisipartio yritti aamupäivällä pysäyttää henkilöautoa, jonka kuljettaja ei noudattanut pysäyttämiskäskyä. Yli puolen tunnin takaa-ajon jälkeen poliisi kertoo saaneensa auton pysähtymään piikkimattoon.

Auton kuljettaja hylkäsi auton ja pakeni metsään. Hylätyssä autossa ollut matkustaja sen sijaan hyppäsi tapahtumapaikalle jääneen poliisiauton rattiin ja poistui paikalta ajaen poliisiautolla huomattavaa ylinopeutta.

Poliisi kertoo saaneensa kuljettajan kiinni Mynämäen puolella valtatiellä 8, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Tapahtumiin liittyen on otettu kiinni kaksi miestä. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Uudellamaalla takaa-ajo kolmen poliisilaitoksen voimin

Uudellamaalla poliisi ajoi tapaninpäivänä takaa liki tunnin ajan autoa, jonka epämääräisestä liikennekäyttäytymisestä oli tehty poliisille aiemmin ilmoitus.

”Sen takia partio päätti pysäyttää tämän auton, mutta eipä se pysähtynyt”, kertoo STT:lle komisario Harri Vihola.

Auto lähti pakenemaan poliisia Hyvinkäältä ensin Nummelan suuntaan ja sitten kohti Forssaa. Kaikkiaan takaa-ajo kesti lopulta noin 45 minuuttia. Takaa-ajoon osallistui Itä-Uudenmaan poliisin lisäksi Länsi-Uudenmaan ja Kanta-Hämeen poliisilaitoksen autoja.

Takaa-ajettu auto pysähtyi lopulta poliisin piikkimattoon. Autosta otettiin kiinni neljä henkilöä. Heti ei ollut selvillä, liittyivätkö päihteet tapahtuneeseen.

Muutoin tapaninpäivä on sujunut Itä-Uudenmaan poliisin silmin rauhallisesti.

”Viime yö oli hyvin rauhallinen, olimme varautuneet vähän kovempaan tehtävämäärään. Myös päivä on käynnistynyt maltillisesti, mitään hirveätä tehtäväpiikkiä ei ole näkynyt. Toivotaan, että jatkuu samanlaisena.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat