Oulussa ja Husin alueella rokotuksia ovat saaneet myös muut kuin rokotus­vuorossa olevat – ohjeistus kriittisistä ryhmistä ei ole yksi­selitteinen - Kotimaa | HS.fi

Oulussa ja Husin alueella rokotuksia ovat saaneet myös muut kuin rokotus­vuorossa olevat – ohjeistus kriittisistä ryhmistä ei ole yksi­selitteinen

Oulun yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä sairaanhoitaja kertoo, että sairaalan rokotusjonossa oli useita ihmisiä, jotka eivät työskentele etulinjassa koronapotilaiden kanssa.

Valtioneuvoston päättämässä rokotusjärjestyksessä ensimmäisenä on henkilökunta, joka hoitaa koronapotilaita.­

15.1. 19:20 | Päivitetty 15.1. 20:20

Kun koronarokotukset alkoivat joulukuun lopussa, Oulun yliopistollisessa sairaalassa urakka aloitettiin ripeästi. Sairaalaan perustettiin yhdessä työterveyshuollon kanssa yksi suuri rokotuspiste. Joulukuun viimeisellä ja tammikuun ensimmäisellä viikolla siellä rokotettiin 1 600 henkeä.

Valtioneuvoston päättämässä rokotusjärjestyksessä ensimmäisenä rokotetaan hoitohenkilökunta, joka hoitaa koronapotilaita.

Oulun ensimmäisen rokotusryhmän joukkoon kuitenkin hakeutui myös muita kuin siihen kuuluvia. Oulun yliopistollisen sairaalan päivystävällä osastolla työskentelevä sairaanhoitaja kertoo, että sairaalan rokotusjonossa oli useita ihmisiä, jotka eivät työskentele etulinjassa koronapotilaiden kanssa.

Sairaanhoitaja puhuu nimettömänä, sillä rokotteiden ottaminen on myös jakanut henkilökunnan mielipiteitä. Ja lisäksi hänen omatuntonsa kolkuttaa hieman.

”Kun tulin töihin, moni osastomme hoitaja oli käynyt ottamassa rokotteen. Itsekin kävin sen ottamassa, kun meille osastolle tuli tieto, että rokotteita on sulatettu rokotuspisteessä liikaa”, hän kertoo.

”Rokotusjonossa oli myös muualla kuin etulinjassa työskenteleviä erikoistuvia lääkäreitä ja ihmisiä muista henkilöstöryhmistä ja eläkeläisiä, jotka eivät ole päivittäisessä potilastyössä”, sairaanhoitaja ihmettelee.

Oulun yliopistollisen sairaalan hallintoylilääkärin Terhi Nevalan mukaan rokottamisen sujumista on selvitetty ja nyt henkilökunnalla on käytössä sähköinen ajanvarausjärjestelmä.

”Siellä oli muutamia rokotejärjestyksen tulkinnanvaraisuuteen liittyviä tapauksia, mutta ei räikeitä väärinkäytöksiä”, Nevala sanoo.

Hän huomauttaa, että rokotusjärjestyksen tarkka muotoutuminen käytännön tasolle ottaa aikansa.

”Rokotusjärjestys julkaistiin 22. joulukuuta. Varmasti kaikissa sairaanhoitopiireissä käydään tätä keskustelua, että järjestystä tulkittaisiin mahdollisimman tasa-arvoisesti.”

Oulussa keskustelua ovat herättänyt muun muassa eläkkeelle jääneiden hoitajien rokotukset.

”He ovat olleet sellaisia eläkeläisiä, jotka tekevät keikkatyötä koronapotilaita hoitavilla osastoilla”, Terhi Nevala sanoo.

Hän on tyytyväinen Oulussa siihen, että rokotukset saatiin ripeästi käyntiin ja etteivät rokotteet jääneet lojumaan apteekkiin.

”Isossa kuvassa rokottaminen meni hyvin”, hän sanoo.

Nyt rokottaminen on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä siirtynyt kuntatasolle hoivakoteihin, joiden henkilökunta ja asukkaat lasketaan rokotettavan nykyisellä rokotustahdilla helmikuun loppuun mennessä.

Sairaanhoitaja toivoo, että sairaaloiden sisällä henkilökunnan rokotusjärjestystä selkeytetään vielä.

”Päivystäessä potilas hoidetaan heti, eikä jäädä odottamaan hänen koronatestiään”, hän antaa esimerkin mahdollisesta altistumistilanteesta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo, että myös Husin alueella rokotteita on annettu sellaisille henkilöille, jotka eivät rokotusjärjestyksen mukaan olisi vielä olleet oikeutettuja saamaan rokotetta.

Taustalla on Mäkijärven mukaan tapaus, jossa johtoportaasta kentälle lähetettyä viestiä oli ymmärretty väärin. Inhimillisestä erehdyksestä johtuen muutamia rokotuksia annettiin Mäkijärven mukaan rokotusjärjestyksestä poiketen.

”Nämä rokotukset koskivat päivystäviä lääkäreitä, mutta he eivät hoida koko aikaa koronapotilaita. He ovat etulinjassa mutta eivät ykkösetulinjassa, jos puhutaan koronapotilaista”, Mäkijärvi sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistuksessa rokote voidaan antaa ensimmäisessä vaiheessa ”kriittiselle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle rajatusti”.

THL ei ole kuitenkaan tarkkaan määritellyt, mitkä kaikki ryhmät ovat kriittisiä. Tämä on Mäkijärven mukaan herättänyt keskustelua sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.

”Sitä määrittelyä tässä nyt on itse kukin joutunut tekemään. Meidän määritelmämme tästä ryhmästä rokotetut lääkärit kyllä täyttävät”, Mäkijärvi toteaa.

”Kansalaiset saattavat helposti ajatella, että kriittistä henkilökuntaa ovat päivystävät hoitajat ja lääkärit, mutta näitäkin on Husissa aika paljon. Olemme siinäkin tehneet tiukkaa rajausta, että ihan kaikki päivystävät työntekijät eivät ole kriittistä henkilökuntaa.”

Mäkijärvi arvioi, että rokotusjärjestyksen ulkopuolelta on rokotettu yhteensä joitakin kymmeniä terveydenhuollon työntekijöitä.

Myös esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (VSSHP) on tehty samankaltaisia ratkaisuja. Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo, että sairaanhoitopiirin alueella rokotuksia on saanut THL:n ohjeistuksen mukaan ”muu kriittinen henkilökunta”.

”Siinä mielessä voidaan sanoa, että on rokotettu muitakin [kuin koronapotilaiden kanssa työskentelevää henkilöstöä]. Ja tässä suhteessahan THL:n ohjeistus jonkin verran elää”, Pietilä sanoo.

Pietilän mukaan sairaanhoitopiirissä on yhteneväinen näkemys siitä, että alueella on turvattava kriittisen terveydenhuollon toimintakyky.

”Eli jotta ihmiset, jotka hoitavat sairastuneita ja muitakin potilaita, eivät lopu kesken”, Pietilä sanoo.

Pietilä korostaa, että rokotusjärjestyksessä ei olla oiottu. Rokotteita on annettu muun muassa anestesialääkäreille, jotka tekevät esimerkiksi nukutuksia ja muita toimenpiteitä.

”Kaiken kaikkiaan rokotus on mennyt hyvin. Tässä toimitaan THL:n ohjenuoran mukaisesti. Se on jossain määrin tulkinnanvarainen siinä, mitkä kaikki ryhmät katsotaan kriittisiksi”, Pietilä sanoo.

Hän ei kuitenkaan pysty haastatteluhetkellä erittelemään, miten VSSHP:n alueella THL:n ohjeita on tarkalleen tulkittu.

”Ohjetta noudatetaan niin, että pyrimme vastuuntuntoisesti huolehtimaan siitä, että meiltä ei loppuisi henkilökunta kesken.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat