THL pidensi turvavälisuosituksensa yli kahteen metriin – Myös maskisuositus kiristyi, mutta maskipakkoa ei ole näköpiirissä - Kotimaa | HS.fi

THL pidensi turvavälisuosituksensa yli kahteen metriin – Myös maskisuositus kiristyi, mutta maskipakkoa ei ole näköpiirissä

Tähän asti turvavälisuositus on ollut 1-2 metriä. Kiristysten syynä ovat muuntuneet viruskannat.

THL suosittelee nyt pitämään yli kahden metrin turvavälin muihin ihmisiin.­

20.1. 17:27

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee ihmisiä venyttämään keskinäiset turvavälinsä yli kahteen metriin. Syynä on se, että koronaviruksen uudet muunnokset leviävät tähänastisia virusvariantteja nopeammin.

Myös lähikontakteja tulisi vähentää entisestään, ja maskeja tulisi uuden ohjeistuksen mukaan käyttää julkisilla paikoilla riippumatta siitä, onnistuuko turvavälien pitäminen vai ei.

Taustalla on tilannearvio maailmalla leviävästä, muuntuneesta viruskannasta.

”Se näyttää tarttuvan herkemmin kuin muut ja siten leviävän nopeammin, joten katsoimme, että suositusta on syytä selventää ja neuvoa pitämään turvaväli yli kahdessa metrissä”, THL:n terveysturvallisuudesta vastaava johtaja Mika Salminen sanoo.

Tähän asti THL:n suositus turvaväliksi on ollut 1–2 metriä, ja maskia on suositeltu käyttämään silloin, kun turvavälien pitäminen on mahdotonta.

Nyt kasvomaskia suositellaan pitämään julkisilla paikoilla, vaikka yli kahden metrin turvavälit onnistuisivatkin.

Käytännössä maskia siis suositellaan pitämään aina, kun liikutaan julkisella paikalla?

”Se on suositeltavaa”, Salminen sanoo. ”Suositus koskee kaikkia sisätiloja, ja jos on hirveä tungos, niin ei siitä haittaa ole ulkonakaan.”

Maskisuositus ei koske edelleenkään alle 12-vuotiaita.

Vaikka suositusten kiristäminen on katsottu THL:ssä tarpeelliseksi, Salminen ei usko, että maskin käytöstä olisi järkevää tehdä pakollista. Näin on tehty monissa maissa Euroopassakin.

”On esimerkkejä maista, joissa tilanne on mennyt huonoksi, vaikka on pakot tai isot sakotkin. Pakko ei välttämättä ratkaise asioita. Meidän kantamme on se, että omaa motivaatiota on helpompi ylläpitää, jos tämä on suositus.”

Turvavälien pidennyksen ja maskisuositusten kiristämisen lisäksi THL:n uudet ohjeet kehottavat ihmisiä vähentämään entisestään läheisiä kontakteja toistensa kanssa.

”Lähikontaktit tulisi rajata vain välttämättömimpiin”, Salminen muotoilee THL:n tiedotteessa.

Suomessa raportoitiin keskiviikkona 444 uutta koronavirustartuntaa. Luku on selvästi suurempi kuin viime aikoina keskimäärin. Salmisen mukaan tilanteesta ollaan huolissaan.

”Ainahan me olemme huolestuneita, jos tapausluvut kasvavat, siitä ei ole kahta sanaa. Yhden päivän perusteella ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöksiä”, hän sanoo.

Salmisen huomiota päivän luvuissa herätti se, että Helsingin sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta edellispäivän luvut olivat varsin pieniä. Tästä hän päättelee, että keskiviikon isohko lukema selittyisi ainakin osittain raportoinnin viiveillä.

”Kun katsotaan näytteenottopäivän mukaista trendiä, niin se on aika tasainen vähän korkeampi kuin marraskuussa, mutta vielä ei olla siellä, missä joulukuussa oltiin. Varovaisuuteen on kaikki syyt, ja tilannetta seurataan.”

Seurantaan THL kehottaa myös ihmisiä: Testeihin hakeutuminen on alkuvuodesta Salmisen mukaan hieman laskenut, ja siinä asiassa olisi ryhtiliike paikallaan. Testiin tulisi nyt hakeutua vähäistenkin koronavirukseen viittaavien oireiden vuoksi.

Koronaviruksen oireita voivat olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha tai nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus tai väsymys, lihaskivut, kurkkukipu tai kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli, THL:n tiedotteessa listataan.

Testiin tulisi mennä, mikäli yksikin näistä oireista ilmaantuu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat