Joukkorokotukset järjestetään eri puolilla Suomea kuten paikallisesti parhaaksi nähdään – koko maan kattavaa suunnitelmaa ei ole - Kotimaa | HS.fi

Joukkorokotukset järjestetään eri puolilla Suomea kuten paikallisesti parhaaksi nähdään – koko maan kattavaa suunnitelmaa ei ole

Kuntien pitää olla täydessä valmiudessa joukkorokotuksiin helmikuun toisella viikolla, sillä silloin voidaan saada suurehko määrä Astra Zenecan rokotetta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos viestittää.

Hoivakodin työntekijä Saleh Abdalla Abdalla, 23, sai koronarokotuksen sairaanhoitaja Taina Myyryltä Tapiolan terveysasemalla Espoossa perjantaina. Sairaanhoitaja Iina Salmela kirjasi tietoja.­

23.1. 2:00 | Päivitetty 23.1. 6:22

Tilanne koronavirusta vastaan rokottamisessa on juuri nyt kuin ajettaisiin keltaisiin liikennevaloissa. Jotkut Suomen kunnista kiihdyttävät vielä risteyksen yli, ja toiset jäävät odottamaan. Välitila johtuu rokotetoimitusten niukkuudesta, ja osassa kunnista ei ole enää mitä rokottaa.

Parhaillaan maahan tulee Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteita niin vähän, että ikäryhmiin perustuva rokottaminen on joissakin paikoissa jouduttu keskeyttämään. Näin on esimerkiksi Pirkanmaalla, jossa kunnat ovat hetkellisesti keskeyttäneet ikääntyneiden rokotukset. Tämä on pian edessä myös nopeimmin väestöään rokottaneessa Etelä-Savossa.

Samaan aikaan kunnissa valmistaudutaan joukkorokotuksiin, joita varten etenkin suuremmissa kaupungeissa on varattu isoja halleja.

”Jotta päästään joukkorokotuksiin, käsissämme täytyy olla Astra Zenecan rokote. Sitä on alustavasti Suomeen luvattu satojatuhansia annoksia viikossa, mutta sen tarkempaa tietoa lääkevalmistajalta ei ole saatu”, sanoo johtava asiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin (THL) laitokselta.

Hänen mukaansa THL on ohjeistanut kuntia olemaan täydessä valmiudessa isojen joukkojen rokottamiseen viikosta kuusi eli 8. helmikuuta alkavasta viikosta lähtien. Astra Zenecan koronarokotteen myyntilupaa käsitellään Euroopan lääkevirastossa ensi viikolla, mutta tarkka käsittelypäivä ei ole vielä varmistunut.

Astra Zenecan rokotteen myyntiluvassa on vielä epävarmaa myös se, millainen sen teho tutkimusten mukaan eri ikäryhmillä on.

”Esimerkiksi näistä nyt käytössä olevista rna-rokotteista tiedetään, että niillä on hyvä teho myös vanhoissa ikäryhmissä. Odotamme Euroopan lääkeviraston päätöstä Astra Zenecan rokotteen suhteen”, sanoo Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja Ville Peltola.

Rokotusten järjestäminen on käytännössä kokonaan kuntien omissa käsissä.

”Varsinaista suurta ohjeistusta koronarokottamiseen ei ole. Meillä on ohjeet joukkorokotusten toteuttamiseen ja siihen, mitä niissä pitää ottaa huomioon. Kunnilla on joukkorokotusten järjestämisestä paras tieto, sillä ne hoitavat joka vuosi yli 1,5 miljoonan annoksen influenssarokotukset”, Kontio sanoo.

THL:n ohjeen mukaan tärkeää on varata joukkorokotuksiin riittävästi rokottajia, tiloja ja muita resursseja, jotta rokotuksia voidaan alkaa antamaan suurille ihmismäärille.

Oulun terveysjohtajan Jorma Mäkitalon mukaan kaikki kaupungit odottavat tietoa rokotteiden määristä ja aikatauluista, joiden mukaan joukkorokotuksia olisi helpompi suunnitella.

”Joukkorokotuksia suunnitellaan valtavan epävarmuuden alla. Emme tiedä, millä rokotteella ne tullaan toteuttamaan, emmekä tiedä, mitä rokotetta tullaan käyttämään millekin asiakasryhmälle. Emme tiedä, paljonko rokotteita tullaan viikossa saamaan, emmekä tiedä, mistä viikosta alkaen.”

Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan valmisteilla rokottaminen on Mäkitalon mukaan ”säästöliekkihommaa”.

”Kaikki menee heti, mitä saadaan”, hän sanoo.

Tampereellakin massarokotusvalmistelut ovat pitkällä: ei puutu kuin tasainen virta rokotteita.

Kaupunki kertoi perjantaina, että massarokotuspaikaksi on valittu Ratinan stadion, jonka liikuntasaleihin kaupunki pystyttää ”rokotustehtaansa”. Se pyörii kohta kaksitoista tuntia päivässä ja seitsemän päivää viikossa.

Paikan etu on helppo sijainti. Stadionin sisätiloihin valmistellaan myöhemmin läpikulkureitti, jossa eri saleissa on odotustila, rokotustila ja rokotuksen jälkeinen levähdystila.

Tampereen Ratinan stadionin liikuntasaleista on määrä tulla rokotuspisteitä, kun joukkorokotukset alkavat. Liikuntapaikkamestari Perttu Sinisalo esitteli pian muunnettavia saleja perjantaina.­

Suurten suomalaisten urheilusankareiden taulujen viereen pystytetään jopa viisitoista linjastoa, ja viikkokapasiteetiksi kaupunki uskoo nousevan10 000 kuntalaiseen. Perjantaina salit olivat koronaepidemian vuoksi muutenkin tyhjinä ja odottivat vain sitä, että niihin aletaan rakentaa rokotuspisteitä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualueen johtajan Taru Kuosmasen mukaan kaupunki on valmis aloittamaan massarokotukset helmikuun alussa, mutta laajamittainen rokottaminen ei todennäköisesti tuolloin vielä pääse alkamaan, koska rokotteita ei ole riittävästi.

Rokotteita aletaan antaa Ratinan lisäksi terveysasemilla. Osaan voi varata ajan, osaan voi kävellä sisään odottamaan vuoroaan.

”Olemme laskeneet, että neljässä kuukaudessa olemme rokottaneet kaikki, jos rokotteita on riittävästi saatavilla”, Kuosmanen sanoo.

Se siis tarkoittaisi, että jo kesällä olisi valmista, mutta iso kysymys on rokotteiden saanti Suomeen. Yli 18-vuotiaita rokotettavia Tampereella on noin 200 000.

Rokotuksen kestoksi on suunnitelmissa laskettu kolme minuuttia. Ratinan keskuksen on määrä olla auki aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ja osa terveysasemistakin voi olla auki iltakuuteen. Rokotteita annetaan joissakin paikoissa myös viikonloppuisin.

Rokottamiseen tarvitaan koko ajan 40 ihmistä. Kaupunki aikoo vuokrata heitä töihin myös yksityiseltä puolelta.

Kuosmanen kehottaa seuraamaan kaupungin tiedottamista ja reagoimaan heti, kun oma vuoro tulee. Tilanne päivittyy kaupungin verkkosivulle. Kaupunki myös aloittaa henkilökohtaisten kirjeiden lähettämisen ja puhelinsoitot vanhemmille ihmisille ikäjärjestyksessä niin, että ensimmäiseksi tavoitellaan yli 80-vuotiaita.

Etelä-Savossa Essoten kuntayhtymä on pitänyt kärkipaikkaa rokottamisen vauhdissa.

”Päätimme joulukuussa, että kuntayhtymä järjestää kaiken itse. On vaikeampaa, jos sairaanhoitopiiri tekee jotakin, kunnat hoitavat jotakin ja yksityiset jotakin. Tietenkin pienestä alueesta on myös hyötyä”, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Seppälä myös kiittelee sitä, että henkilöstöllä on ollut todellinen tekemisen meininki ja halu saada rokotukset hoidettua niin nopeasti kuin mahdollista.

Massarokotuksia varten on varattu monitoimihalli Saimaa Stadiumi. ”Suunnittelu on vaikeaa, kun ei ole mitään haitaria määristä, joita voisi tulla”, hän sanoo.

”Varaudumme kuitenkin sen mukaan, että rokotteita voi olla yhtäkkiä paljon. Silloin laskemme, että voisimme rokottaa alueen kaikki yli 16-vuotiaat parissa viikossa.”

Oulussa on terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan varauduttu joukkorokotuksiin esimerkiksi keskustan tuntumassa sijaitsevalla Ouluhallilla.

”Teemme järjestelyt valmiiksi. Tietoliikenneyhteydet, liikennejärjestelyt ja muu logistiikka on selvitetty. Meille riittää viikon varoaika saada koko homma pystyyn”, sanoo Mäkitalo.

Kaikkiaan Oulussa varaudutaan Mäkitalon mukaan noin neljän rokotuskeskuksen malliin. Ouluhallin lisäksi paikkoja on määrä hajauttaa kaupungin eri puolille.

”Jos on kaksi rokotekierrosta, rokottaminen on helposti useamman kuukauden jatkuva virta ihmisiä ja ajoneuvoja. Minkään pussin perälle sitä ei voi laittaa”, Mäkitalo sanoo.

Mäkitalo muistuttaa, että joukkorokotuksiin tarvittavaa rokotetta on jaossa ehkä helmikuun puolivälissä ja mahdollisesti niin pieni määrä, että rokotukset voivat hoitua tavanomaiseen tapaan terveysasemilla.

Ouluhalliin keskittäminen edellyttäisi Mäkitalon mukaan, että Oulun kokoiseen kaupunkiin saataisiin 20 000–30 000 rokotetta viikossa.

”Silloin toimintaa olisi järkevää keskittää isoihin tiloihin. Tällaista lupausta ei ole kuitenkaan tullut.”

Rovaniemellä joukkorokotukset alkoivat kaupungintalolla keskiviikkona. Rokotuksia annetaan yli 80-vuotiaille rovaniemeläisille, jotka eivät ole kaupungin palveluiden piirissä. Rokotuksia annetaan myös yli 80-vuotiaan kanssa samassa taloudessa asuvalle ikäihmiselle tai omaishoitajalle.

Rokotukset lähtivät käyntiin takkuillen, kun puhelinvaraus ruuhkautui ja sähköisessä ajanvarauksessa oli ongelmia. Ensimmäisten päivien rokotusajat menivät nopeasti. Kaupungintalon rokotuspisteellä voidaan antaa noin 700 rokotusta päivässä.

Helsingin on tarkoitus järjestää massarokotuksia aluksi kolmessa erillisessä rokotuspisteessä, kun ikääntyneiden massarokotukset alkavat. Rokotuspaikkojen tarkka sijainti julkaistaan, kun ajanvaraus avautuu ensi viikolla. Yksi niistä on ollut jo käytössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten rokottamiseksi.­

Lue lisää: Espoo ja Vantaa aloittavat massarokotukset ensi viikolla, Helsinki runsaan viikon päästä

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat