Koronatartunnan saanut osallistui ylioppilas­kokeeseen squash-montussa – kaikkialla edes karanteenin määrätyille ei voida keväällä taata pääsyä kokeeseen - Kotimaa | HS.fi

Koronatartunnan saanut osallistui ylioppilas­kokeeseen squash-montussa – kaikkialla edes karanteenin määrätyille ei voida keväällä taata pääsyä kokeeseen

Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan erityisjärjestelyjä kokeen järjestämiseksi ei voida kohtuudella odottaa.

Jyväskylän normaalikoulussa pystyttiin syksyllä järjestämään koronapositiiviselle kokelaalle koetilanne koulussa olevaan squash-halliin. Halliin on oma sisäänkäynti, kertoo rehtori Kirsti Koski.­

26.1. 2:00 | Päivitetty 26.1. 8:12

Ylioppilaskirjoituksien oli syyskuussa määrä alkaa seuraavalla viikolla, kun Jyväskylän yliopiston normaalikoulun yhdellä lukiolaisella todettiin koronavirustartunta.

Lukiossa määrättiin 56 opiskelijaa ja kaksi koulun henkilökuntaan kuuluvaa karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi.

”Käytännössä puolet koko kokelasjoukosta oli kirjoitusten kannalta ongelmien edessä, ja aikaa oli viikonlopun yli”, kertoo rehtori Kirsti Koski.

Alkoi selvittely ylioppilaskokeiden järjestämiseksi. Koski otti yhteyttä terveysviranomaisiin ja ylioppilastutkintolautakuntaan ja kävi heidän kanssaan koulun tilanteen läpi.

Jyväskylän yliopiston liikunnanopettajakoulutuksen harjoitteluita on keskitetty normaalikouluun, minkä vuoksi koulun liikuntatilat ovat poikkeuksellisen väljät.

”Sali on iso, katto on korkealla, ilmanvaihto on säädettävissä, joten saliin on mahdollista saada turvavälit kuntoon”, Koski kertoo.

Huolehtimalla riittävästä etäisyydestä ja hyvästä käsihygieniasta sekä käyttämällä kasvomaskeja ja desinfioimalla tiloja ja tarvikkeita oli mahdollista ottaa myös karanteenissa olleet mahdollisesti altistuneet kokelaat koesaliin.

Jyväskylän normaalikoulun koulun liikuntatilat ovat poikkeuksellisen väljät, sillä koulussa järjestetään myös yliopiston liikunnan opettajakoulutus.­

Jyväskylän normaalikoulun rehtori Kirsti Koski kertoo, että ylioppilaskokeiden järjestäminen erityisjärjestelyin koronatartunnan saaneelle ja karanteenin määrätyille vaati ponnisteluja mutta kannatti. ”Opiskelijoita vartenhan me täällä olemme”, Koski sanoo.­

Koulu sai luvan järjestää kokeen myös koronatartunnan saaneelle. Kokelaan osallistumisen mahdollisti squash-monttu, jossa oli lasiseinät.

Kokelas suoritti syksyn ylioppilaskokeissa kolme koetta. Hänellä oli oma erillinen sisäänkäynti ja vain kokelaan käytössä ollut wc-tila, ja valvojat seurasivat suoritusta lasiseinän takaa. He olivat ilmoittautuneet tehtävään vapaaehtoisesti.

”Olen kiitollinen opiskelijan puolesta, että lupa saatiin”, Koski kertoo. Koski itse oli opiskelijaa vastassa ja myös saattoi tämän pois kokeen jälkeen.

Tämän kevään ylioppilaskirjoitukset on jo kolmas pandemia-aikana järjestetty tutkintokerta.

Kokeet järjestetään tiistain 15. maaliskuuta ja perjantain 1. huhtikuuta välisenä aikana. Tutkintoon on ilmoittautunut noin 47 000 kokelasta, noin 4 000 enemmän kuin vuoden 2020 keväällä.

Lukioissa pohditaan nyt kiivaasti varautumista epidemian tuomiin mahdollisiin erityistilanteisiin.

Ylioppilastutkintolautakunta linjaa pääsääntöisesti, ettei koronatartunnan saanut tai altistunut ja karanteenin määrätty kokelas voi osallistua kokeeseen, sillä se vaatisi erityisjärjestelyjä, kuten erilliset tilat sekä vapaaehtoisia valvojia. Ketään ei voida määrätä valvojaksi terveytensä uhalla. Näitä asioita ei voida kohtuudella odottaa.

”Omasta ja muiden terveydestä huolehtimisen pitää olla etusijalla”, lautakunnan ohjeissa linjataan.

Mitään yhtä, kaikkialla toimivaa ratkaisua mahdollisesti karanteeniin määrättyjen kokelaiden varalle ei voida antaa, sanoo lautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä. Tilanteet on mietittävä tapauskohtaisesti.

”Useimmissa kouluissa koetta on hyvin vaikeaa tai mahdotonta järjestää edes erillisessä tilassa siten, että valvoja ei olisi kokelaan kanssa samassa tilassa ja ongelmatilanteissa lähellä kokelasta”, Tähkä kertoo.

Kun joissakin oppilaitoksissa karanteeniin joutuneet pääsevät osallistumaan kokeeseen, voi kysyä, toteutuuko kokelaiden yhdenvertaisuus.

Espoossa Kaitaan lukiossa osa syksyn kokelaista määrättiin altistumisen vuoksi karanteeniin niin ikään juuri ennen ylioppilaskoetta.

Tartuntatautilääkärin määräämän karanteenin pituus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeen mukaan 14 päivää.

Kaitaan kokelaiden viimeinen karanteenipäivä olisi estänyt osalta kokelaista osallistumisen ylioppilaskirjoitusten ensimmäisen päivän kemian ja terveystiedon kokeeseen.

Terveysviranomaiset päättivät kuitenkin lyhentää karanteenia päivällä, jolloin myös karanteenin määrätyt pääsivät osallistumaan kokeeseen muiden kokelaiden kanssa, mikäli heillä oli negatiivinen tulos koronatestistä.

Kaitaan lukion rehtori Harri Henttonen kertoo, että päätös oli terveysviranomaisten.

”Meillä ei ollut siinä roolia. Koulut eivät näistä itsenäisesti pysty päättämään, vaan se on tehtävä aina muiden viranomaisten kanssa”, Henttonen sanoo.

Kaitaan lukiossa ylioppilaskirjoituksiin on käytössä liikuntasali, joka on Espoon suurimpia. Turvavälit pystytään siinä pitämään Henttosen mukaan hyvin. Karanteenin määrätyille erillisiä tiloja olisi kuitenkin vaikeampi löytää.

Kaitaan lukiossa Espoossa opiskelijat ovat etäopetuksessa. Abeilla on lupa osallistua lähiopetukseen niin halutessaan. Ennen kirjoituksia heillä on kuitenkin lukuloma, jonka aikana heille suositellaan omaehtoista karanteenia.­

Henttonen muistuttaa, että kevään ylioppilaskirjoitusten osalta tilanne on erilainen, sillä syksyllä opetus järjestettiin lähiopetuksena. Osa koulutuksen järjestäjistä siirsi abit pari viikkoa ennen kirjoituksia etäopetukseen, mutta muut opiskelijat olivat lähiopetuksessa.

Nyt abeilla on ennen kirjoituksia lukuloma, jonka aikana koulut ovat suositelleet omaehtoista karanteenia, siis pysymään kotona ja välttämään kontakteja.

”Se on heidän omissa käsissään, miten he sitä noudattavat. Koulu ei voi määrätä”, Henttonen sanoo.

Mikkelin Jukurit tiedotti syyskuussa, että usealla sen alle 20-vuotiaiden joukkueen pelaajalla oli todettu koronavirustartunta. Kaksi sairastuneista oli ollut tartuttavana Mikkelin lukion abiryhmissä.

Altistuminen vei karanteenin ison joukon abeja, kaikkiaan 41 kokelasta, juuri kirjoitusten alla.

Rehtori Jari Tuomenpuro kertoo, että tieto koronatapauksista tuli hänelle illalla, jonka aikana hän nopeasti selvitti altistuneet terveysviranomaiselle ja määräsi jo seuraavaksi päiväksi koko lukion etäopetukseen.

”Se tuli vähän yllätyksenä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä kesällä tartuntojen määrä koko maassa oli ollut pieni”, Tuomenpuro kertoo.

Aluksi näytti siltä, että karanteenin määrätyt eivät voisi osallistua kokeisiin. Sitten todettiin, että karanteenin määrätyille voidaan järjestää koetilanne opetuskäytöstä poistetussa Urpolan koulussa. Koulu purettiin sittemmin joulukuussa.

Tuomenpuro kartoitti vapaaehtoiset valvojat. Vapaaehtoisia ilmoittautui lopulta enemmän kuin oli tarpeen.

Urpolan koulun liikuntasalissa karanteenin määrätyille pidettiin kaikkiaan viisi koetta. Osaan oli ilmoittautunut vain muutama. Pitkän englannin kokeeseen kuitenkin osallistui jopa 23.

Mikkelissä karanteenissa oleville järjestettiin syksyllä ylioppilaskoe tyhjässä Urpolan koulussa. Sittemmin koulu on purettu.­

Kokelaat ohjeistettiin pitämään kokeen aikana maskia ja turvavälejä aina saapumisesta koetilanteesta poistumiseen. Heidän saapumisensa oli minuutilleen porrastettu.

Kokelaiden tuli olla täysin oireettomia ennen kokeen alkua, jotta he saivat osallistua. Siksi tartuntatautihoitaja mittasi heiltä aamulla kuumeen ja tarkasti voinnin ennen tilaan astumista.

Kevään ylioppilaskokeet järjestetään Mikkelissä kolmen lukion yhteisvoimin. Ponnistukseen osallistuvat Mikkelin lukion lisäksi Mikkelin etä- ja aikuislukio sekä Otavia-lukio.

Siksi myös kokelaiden määrä on suuri. Esimerkiksi äidinkielen kokeeseen on ilmoittautunut 350 kokelasta.

Ylioppilaskokeita varten onkin varattu Saimaa Stadiumilta liikuntatilat. Samoissa tiloissa aiotaan järjestää massarokotuksia Mikkelissä. Myös mahdollisesti karanteenin määrättyjen osalta varaudutaan jo ennalta.

Kevään kokelaita ohjeistetaan välttämään lukulomalla korona-altistumisia.

”Suunnitelmia ja ohjeistuksia kokelaille hiotaan parhaillaan myös tartuntatautiviranomaisten kanssa”, kertoo Tuomenpuro.

Myös Jyväskylän normaalikoulun rehtori Kirsti Koski sanoo, että syksyn kokemukset ovat antaneet luottamusta siihen, että poikkeuksellisistakin järjestelyistä selvitään.

”Turha asioita on surra etukäteen. Käytäntöjä ja suunnitelmia on hiottu. Kyllä me tästäkin selviämme.”

Oikaisu 26.1. kello 8.12: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että tartuntatautilääkärin määräämää karanteeni kestäisi tätä nykyä vain 10 päivää. THL:n ohjeistuksen mukaan karanteenin pituus on 14 päivää.

Näin lautakunta ohjeistaa karanteenista

Lukiot tuntevat käytössä olevien tilojen mahdollisuudet ja rajoitteet ja päättävät kokeen käytännön järjestelyistä.

Erillisiä tiloja karanteenissa olevalle ei välttämättä voida kohtuudella järjestää.

Jos kokeen järjestäminen karanteenissa olevalle kokelaalle erillisessä tilassa ei ole mahdollista, kokelas ei voi osallistua kokeeseen kyseisenä päivänä. Tällöin kokelas voi tehdä hakemuksen ilmoittautumisen mitätöinnistä.

Lautakunta antaa tarvittaessa valituskelpoisen päätöksen erillistä tilaa koskeviin hakemuksiin.

Lähde: ylioppilastutkintolautakunta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat