Poliisi tutkii ammattimaista kannabiksen kasvattamista, osa epäillyistä kuuluu Helvetin enkeleihin - Kotimaa | HS.fi

Poliisi tutkii ammattimaista kannabiksen kasvattamista, osa epäillyistä kuuluu Helvetin enkeleihin

Tutkinnan yhteydessä on takavarikoitu 23 ampuma-asetta.

27.1. 16:03

Poliisi kertoi keskiviikkona uutta tietoa epäillystä rikosvyyhdistä, jonka selvittämisen yhteydessä tehtiin viime syksynä kotietsintöjä muun muassa Helvetin enkeleiden tiloihin Lahden seudulla ja Lappeenrannassa.

Poliisin mukaan esitutkinta koskee muun muassa ammattimaista kannabiksen kasvatusta eri paikoissa. Kasvatustoiminnalla epäillään tavoitellun merkittävää taloudellista tuottoa, mutta poliisi ei kommentoi huumausaineiden määriä tai mahdollisen rikoshyödyn suuruutta.

”Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa yksi rakennus on ollut pelkästään kannabiksen kasvatuskäytössä”, sanoo rikoskomisario Matti Rekola.

Tutkinnan yhteydessä on myös takavarikoitu 23 ampuma-asetta. Niistä 12 on käsiaseita ja kolme sarjatuliaseita.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna seitsemän henkilöä, mutta heidät on laskettu vapaaksi. Muitakin henkilöitä on ollut kiinni otettuina.

Epäillyistä kolmella on poliisin mukaan asema Helvetin enkeleiden organisaatiossa, mutta he eivät ole jengin täysjäseniä. Poliisi ei kommentoi sitä, onko Helvetin enkelit organisoinut toimintaa jollain tavalla.

Lue lisää: Poliisi teki iskuja jengien kerhotiloihin Lappeenrannassa ja Lahdessa.

Poliisi teki lokakuun lopussa kotietsintöjä Lahden seudulla ja Lappeenrannassa. Yksi kohteista oli Red Roots MC:n vuokraama tila, joka esitutkinnan mukaan oli Helvetin enkelien käytössä.

Samaan aikaan poliisi iski myös Helvetin enkelien kerhotiloihin Lappeenrannassa.

Tapauksen esitutkinta jatkuu edelleen. Rekola arvioi, että tutkinta voi valmistua helmi–maaliskuussa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat