”Tuntuu, että on näkymätön” – HS:n lukijat kertovat, miten suru, katkeruus ja viha nostavat päätään korona-aikana - Kotimaa | HS.fi

”Tuntuu, että on näkymätön” – HS:n lukijat kertovat, miten suru, katkeruus ja viha nostavat päätään korona-aikana

Yksinäisyystutkija Niina Junttila ennakoi jo poikkeusajan jälkeistä elämää: osa suomalaisista saattaa sulkeutua entisestään, osa taas hakee vapautta äärimmäisillä keinoilla.

Jonkin oman asian löytäminen ja tekeminen on hyvä keino selvitä ja saada pitkät tunnit kulumaan. Se myös edistää kestämistä. Yksinäisyystutkija ennakoi, että poikkeusajan jälkeen osa suomalaisista saattaa sulkeutua entisestään ja osa taas hakee vapautta äärimmäisillä keinoilla.­

19.2. 2:00

Suomalaiset kokevat yhä enemmän yksinäisyyttä kodin ja lähikaupan välille kutistuneessa elämässään. HS:n yksinäisyyskyselyn vastauksissa nousivat esiin ulkopuolisuus, suru ja katkeruus – vihakin.

”Tuntuu, että on näkymätön. On olemassa vain itselleen”, kuvaa tuntemuksiaan 45-vuotias nainen, joka yksinhuoltajana on kokenut poikkeusajan yksinäisyyden ja erillisyyden tukehduttavana.

”Olo on näköalaton, ja tuntuu kuin jäisi paitsi elämästä”, hän kertoi.

HS pyysi lukijoita kuvailemaan poikkeusvuonna kokemaansa yksinäisyyttä ja käyttämiään keinoja sen lievittämiseen. Kyselyyn tuli 11. helmikuuta mennessä 180 vastausta, joissa moni kirjoitti ajatuksistaan pitkään analysoiden.

HS uutisoi vastikään Suomen Punaisen Ristin (SPR) Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan jo lähes joka kolmas suomalainen kärsii yksinäisyydestä. Aiemmin yksinäisiä oli joka viides. Poikkeusaika ja koronarajoitukset ovat lisänneet yksinäisyyttä, joka pitkittyessään lisää vakavia haittoja.

”Ahdistus mutta myös katkeruus, viha ja kyseenalaistaminen”, kuvaa HSn yksinäisyyskyselyn vastauksista nousevia tunteita ja teemoja yksinäisyystutkija Niina Junttila. Turun yliopiston kasvatustieteen professori Junttila tutustui vastauksiin HS:n pyynnöstä.

Tutkija Niina Junttilan mukaan Suomessa yksinäisyyttä hävetään ja pidetään omana vikana, mikä tekee asiasta paljon pahempaa.­

Ahdistus, katkeruus ja viha liittyvät Junttilan mukaan yksinäisyyteen kaikkina aikoina, mutta nyt moni saattaa syyttää yksinäisyydestään hallituksen määräyksiä tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita.

65-vuotias nainen kertoi, ettei hän parhaalla tahdollakaan kykene ymmärtämään rajoitustoimien mielekkyyttä tässä mittakaavassa.

Pahinta tässä kohdallani on yksinäinen epäusko, jonka vallassa olen, koska en ole ”uskossa koronaan” samoin kuin suurin osa ihmisistä ympärilläni. (nainen, 65)

Junttila muistuttaa, että vaikka viruksen fyysiset vaikutukset ovat suuria, myös sosiaalisten suhteiden puuttumisella on isot vaikutukset.

Yksinäisyys ja eristäytyminen lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskiä. Siihen vaikuttavat esimerkiksi toksinen stressi, sydän- ja verisuonitaudit sekä syöpäsairaudet.

Myös nuorten väkivaltainen oireilu kertoo Junttilan mukaan ulkopuolisuudesta ja huomion hakemisen tarpeesta. Tutkijana hän onkin eniten huolissaan lapsista ja nuorista.

”Kaikki yksinäisyydestä kärsivät ovat kovilla, mutta lasten ja nuorten elämässä vuosi on suhteutettuna tosi pitkä aika. Yksinäisyys on nuorena muutenkin suurempaa. Silloin etsitään itseä ja rakennetaan identiteettiä, peilataan itseä muihin.”

Kun aiemmin nuoria on kannustettu viettämään aikaa yhdessä, nyt siitä on osin jopa syyllistetty. ”On varmasti ollut vaikea ymmärtää, miksi aikuiset saavat käydä baareissa mutta nuoret eivät saa käydä pelaamassa jalkapalloa.”

Junttila sanoo liikuttuneensa valtavasti luettuaan lehdestä, että lukiolaisten penkkariajelut on tänä vuonna laajasti peruttu. ”Kaikilla meillä on kehossamme muisti siitä tunteesta, kun koulu on loppu ja kaikki on edessä.”

HS:n yksinäisyyskyselyyn vastannut 25-vuotias nainen kaipasi sosiaalisia kontakteja ja ihmisiä ympärilleen.

Erilläänolo ystävistä ja koulukavereista on todella raastavaa. Kaipaan jokapäiväisiä sosiaalisia kontakteja. Elämä tuntuu puurolta ja mössöltä, kun viettää aikaa ainoastaan kotona vailla jokapäiväisiä sosiaalisia kontakteja. Kaipaan ihmisiä ympärille, kaipaan juttelua ja yhteisiä lounaita. (nainen, 25)

Uudelle paikkakunnalle syksyllä muuttanut 19-vuotias nainen kuvasi odottaneensa innolla uusiin ihmisiin tutustumista:

Monet sanoivat, että korkeakoulussa tutustuu ihmisiin, jotka tulevat kulkemaan mukana loppuelämän, mutta nyt tunnen edes nimeltä vain muutaman. Toivoin, että elämäni lähtisi vihdoin "käyntiin", mutta yksinäisyys on tuonut mukanaan vain pahemman masennuksen ja ahdistuksen. (nainen, 19)

Olo on alakuloinen ja pitkästynyt. Haluaisin päästä jakamaan arkeani toisten ihmisten kanssa kasvokkain. En tunne enää paljoa innostusta opinnoistani, koska etäluennoilla ei voi kokea samanlaista vuorovaikutusta kuten tavallisesti. (nainen, 25)

Etäluennoilla ja -kokouksissa ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunnetta korostaa Junttilan mukaan se, jos ihmisten kasvoja ei näy. Etätyöskentelyn tuomista yksinäisyyden kokemuksista kirjoitti suuri osa kyselyyn vastanneista.

”Osa työkavereista luulee, että on kiva kun saa olla etänä. Mutta yksin asuvana tässä ei ole enää mitään kivaa”, kertoi puolestaan 60-vuotias mies, joka kuvasi olevansa jatkuvasti töissä – arki ei enää erotu viikonlopusta.

Kaikki päivät etätöissä. Kiitollinen töistä toki, mutta ilman minkäänlaista ihmiskontaktia kohta vuoden verran. Tunnen mielialan laskua, jopa paikoin masentuneisuutta. Kaikki haisee, maistuu, näyttää, ja on aina vaan samanlaista. (nainen, 43)

Pian vuosi takana etätöitä eikä loppua näy. Päivät kuluvat yksin pienessä yksiössä ensin etätöiden merkeissä ja illalla Netflixin ja videopelien merkeissä. Kaikki se, mitä elämältä on normaalisti odottanut, on nyt joko kielletty tai peruttu. Jäljellä ovat työt ja veronmaksu. (mies, 27)

Eriarvoisuus yksinasuvien ja perheellisten välillä on poikkeusaikana Junttilan mukaan korostunut.

Moni kyselyyn vastanneista kertoikin voimakkaasta parisuhteen kaipuustaan. Katkeruutta ja surua aiheutti se, että mahdollisuudet sen etsimiseen on poikkeusaikana riistetty.

Uuvuttavaa, ajantaju katoaa. En jaksa olla vain itseäni varten. Haluaisin kovasti perheen, mutta sen tavoittelu on nyt entistä vaikeampaa ja mahdollisuuteni saada lapsia pienenevät koko ajan. Ajattelen ja pelkään sitä joka päivä. Oikeastaan useita kertoja päivässä. Tuntuu, ettei elämälläni, haaveillani ja toiveillani ole merkitystä. (nainen, 34)

Asun yksin, ja koronan alussa ihmisten eristäytyessä vain oman ydinperheen seuraan olo oli äärimmäisen yksinäinen. Tuntui epäreilulta, että sinkkujen sosiaalista elämää voidaan rajoittaa näin ja kuinka eri asemassa perheelliset ovat. Suututti ja samalla oli yksinäinen ja ulkopuolinen olo. (nainen, 34)

Moni kyselyyn vastanneista kertoikin voimakkaasta parisuhteen kaipuustaan. Katkeruutta ja surua aiheutti se, että mahdollisuudet sen etsimiseen on poikkeusaikana riistetty­

Alakouluikäisen yksinhuoltajaäiti kertoi kaipaavansa tunneyhteyttä ja perhekokemusta.

Parisuhdetta ei ole, sitä kai kaipaan, tunneyhteyttä ja kokemusta perheestä ja omasta paikasta maailmassa. Näin oli jo ennen koronaa, mutta työpäivän aikaiset sosiaaliset kontaktit tekivät olosta siedettävän. (nainen, 38)

Yksinäisyyden tunne korostuu kolmekymppisen miesvastaajan mielestä varsinkin viikonloppuisin.

Kun on aikaa pysähtyä ja tuntuu, että tuttavapariskunnat ovat suunnitelleet vapailleen yhteistä tekemistä. Lisäksi monet lähimmistä ystävistäni ovat saaneet hiljattain ensimmäisen lapsen, niin samalla omassa mielessäni velloo itsekäs ajatus siitä, että nyt heitä näkee vielä vähemmän. Lapsi pitää heitä kiireisenä, ja ehkä myös koronan takia he haluavat välttää ylimääräisiä kontakteja. Kaikki tämä saa kaipaamaan omaa kumppania ja omaa perhettä. (mies, 31)

Jotkut olivat koronavuoden aikana eronneet ja kokivat yksinolon olevan pitkän parisuhteen jälkeen erityisen vaikeaa nyt, kun muut ovat käpertyneet perheidensä ympärille kotiin.

Parisuhdekaan ei silti takaa vapautusta yksinäisyydestä, kuten kyselystäkin kävi ilmi. Moni kaipasi läheistä ystävää, jolle uskoutua.

Parisuhdeyksinäisyys on Junttilan mukaan yleistä, ja se voi kärjistyä tällä hetkellä. Erityisesti naisilla on yleistä kokemus, että puoliso ei ymmärrä omia ajatuksia. ”Niitä pitää päästä peilaamaan jonkun ystävän kanssa, jotta parisuhde toimii”, Junttila sanoo.

Jotkut olivat myös havahtuneet korona-aikana siihen, että ihmiset, joiden luuli olevan ystäviä, eivät ole pitäneet mitään yhteyttä. ”Tuntuu vähän turhalta yrittää lämmitellä niitä suhteita, kun takaraivossa on ajatus, että katoavatko he taas vastoinkäymisten kohdalla elämästäni”, pohti 40-vuotias nainen.

Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset raportoivat yksinäisyyttä vähemmän kuin vaikkapa eteläeurooppalaiset, mutta asia on Junttilan mukaan niin kulttuurisidonnainen, että vertailu on vaikeaa. Suomessa yksinäisyyttä hävetään ja sitä pidetään omana vikana. ”Se tekee siitä paljon pahempaa”, korostaa Junttila.

Suomalaiset kokevat usein, ettei heillä ole yhtään tarpeeksi läheistä ystävää. Erityisesti poikien ja miesten ajatellaan stereotyyppisesti liikkuvan porukoissa ja että he eivät kaipaa läheistä ystävää. ”Kaikki kuitenkin kaipaavat, ainakin jonkin verran, se kuuluu perustarpeisiin ja ihmisyyteen”, sanoo Junttila.

Hän muistuttaa, että tunne siitä, että ystäviksi luullut ihmiset ovat korona-aikana kaikonneet, voi oman pään sisällä saada erilaiset mittasuhteet. ”Tulee tunne, että ihmiset ovat luonnostaan petollisia eivätkä oikeastaan välitä. Ajatukset alkavat kulkea kehää silloin, kun niitä ei saa purettua”, kuvaa Junttila.

Yksinäisyydestään kertoi myös moni uudelle paikkakunnalle viime aikoina muuttanut sekä eläkkeelle vastikään jäänyt.

”Ajoittain tulee ahdistuksen tunne, ja itku tulee nykyään ihan pienestäkin. Olen suurimman osan viikosta yksin jäätyäni eläkkeelle 2019”, kertoi 64-vuotias nainen, joka oli suunnitellut viettävänsä lasten ja lastenlasten kanssa aikaa mutta onkin ollut heistä paljon erossa.

Junttila muistuttaa, että vuosi eristäytymistä on pitkä aika ja toivottomuutta on lisännyt epävarmuus poikkeusajan päättymisestä. Parhaiten selviävät hänen mielestään ne, jotka osaavat elää hetkessä ja muuttaa joustavasti suunnitelmiaan.

Kyselyyn vastanneet kertoivat yrittäneensä lievittää yksinäisyyttään katsomalla sarjoja, syömällä herkkuja, viettämällä aikaa netissä ja sosiaalisessa mediassa sekä lukemalla. Moni harrasti liikuntaa, mutta osalla oli mennyt siihenkin motivaatio ja he kertoivat jääneensä sohvalle.

”Hyvä keino selvitä ja saada pitkät tunnit kulumaan on jonkin oman asian tekeminen – on se sitten dekkarisarjan katselu tai kakun leipominen. Välttämättä se ei edistä sosiaalisten suhteiden syntymistä, mutta se edistää kestämistä”, Junttila sanoo.

Junttila kannustaa katsomaan ihmisiä silmiin. ”Kun näkee vaikkapa kaupassa jonkun silmät, voi saada tunteen olemassaolosta, ja samalla tunne näkymättömyydestä helpottuu.”

Osa vastaajista kertoi myös nauttineensa yksinolosta, johon korona-aikana on ollut aiempaa enemmän mahdollisuuksia. Yksinolossa on paljon hyvää, ja moni tarvitsee sitä, mutta Junttila muistuttaa, että yksinäisyys ahdistavaksi koettuna puutteen tunteena on eri asia kuin yksin oleminen.

Junttila ennakoi jo koronaepidemian vaikutusten toista aaltoa. Sen mukana voi olla tulossa paljon sellaista, mitä emme vielä osaa aavistaa. Ihmiset voivat mennä äärimmäisyyksiin monessa suhteessa. ”Osa ei pääse irti pitkästä eristäytymisestä, osa taas haluaa saada heti kaiken ja tulee mahdollisesti pettymään, kun asiat eivät silmänräpäyksessä muutukaan”, Junttila pohtii.

Vastauksissa näkyi ihmisten tarve päästä takaisin normaaliin elämään. Kun koronaviruksen uhka väistyy, vastaajat aikoivat suunnata tapahtumiin, harrastuksiin, juhliin ja matkoille. Toisaalta jotkut arvelivat, ettei oma yksinäisyyden kokemus sittenkään väisty.

”Haaveet ja suunnitelmat ovat hyväksi, vaikka ne eivät aina kaikki toteutuisikaan. Ja toki on hyvä valmistautua myös siihen, että elämä ei muutu täydelliseksi, kun kokoontumisrajoitukset poistetaan”, Junttila sanoo.

Jutussa on käytetty vain niiden ihmisten kommentteja, jotka jättivät yhteystietonsa kyselyssä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat