Erittäin vaaralliseksi todettu kouvolalais­mies tuomittiin useista lapseen kohdistuneista seksuaali­rikoksista – lapset yksin miehen kanssa jättänyt nainen sai ehdollista avun­annosta - Kotimaa | HS.fi

Erittäin vaaralliseksi todettu kouvolalais­mies tuomittiin useista lapseen kohdistuneista seksuaali­rikoksista – lapset yksin miehen kanssa jättänyt nainen sai ehdollista avun­annosta

Kolme lasta joutui miehen uhriksi. Mies oli päässyt ehdonalaiseen edellisestä vankeustuomiostaan alle vuosi ennen uusien rikosten aloittamista.

22.2. 16:28

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi maanantaina kouvolalaismiehen vuosien vankeuteen ja valvonta-aikaan useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Vuonna 1973 syntynyt mies oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeinen rikosten tekoaikaan. Samalla miehelle tehtiin vaarallisuusarvio, jonka mukaan häntä on pidettävä erityisen vaarallisena toisen hengelle, terveydelle ja vapaudelle.

Vaarallisuutensa ja rikoshistoriansa takia mies tuomittiin yhdistelmärangaistukseen, jossa kuuden vuoden ja kahden kuukauden vankeutta seuraa vielä vuoden valvonta-aika. Yhdistelmärangaistuksesta ei voi päästä ehdonalaiseen vapauteen.

Vuonna 1982 syntynyt nainen sai ehdollisen tuomion avunannosta osaan miehen rikoksista.

Oikeuden mukaan miehen rikosten tekoaika ulottuu joulukuusta 2018 helmikuuhun 2020. Mies syyllistyi uusiin rikoksiin alle vuosi sen jälkeen kun hän oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen oltuaan suorittamassa vankeustuomiota aiemmista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Käräjäoikeuden tuomio on salattu uhrien suojelemiseksi, mutta oikeuden antaman julkisen selosteen mukaan mies oli muun muassa useita kertoja tunkeutunut sormin uhrin sukuelimeen sekä kuvannut ja kosketellut nukkuvaa uhria.

Miehellä oli yhteensä kolme uhria, joista ainakin osa oli selosteen perusteella alle 12-vuotiaita. Kaikki rikokset tapahtuivat Kouvolassa.

Mies tuomittiin muun muassa kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yhdestä törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä ja kahdesta salakatselusta.

Mäntsälästä kotoisin oleva, vuonna 1982 syntynyt nainen tuomittiin avunannosta törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, perusmuotoiseen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämiseen sekä salakatseluun.

Käräjäoikeuden mukaan nainen ei ollut paikalla rikosten tekoaikaan eikä hänen edes väitetty osallistuneen tekoihin.

”Nainen kuitenkin tiesi, että mies oli aikaisemmin tuomittu ehdottomaan vankeuteen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Naisen katsottiin syyllistyneen avunantoon, koska hän oli edistänyt miehen rikoksia laiminlyömällä suojeluvelvollisuutensa jättämällä tekoaikaan alle 12-vuotiaat asianomistajat useita kertoja miehen hoitoon ja vastuulle ilman, että muita aikuisia oli paikalla”, oikeus totesi.

Lisäksi nainen tuomittiin perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä, koska hän oli esitutkinnassa ensin kertonut, etteivät lapset olleet koskaan miehen kanssa eri paikassa kuin hän itse.

Nainen sai vuoden ehdollisen vankeustuomion, minkä lisäksi hänet tuomittiin vuoden ja kolmen kuukauden ajaksi valvontaan. Kun ottaa huomioon naisen henkilökohtaiset olot ja rikokseen johtaneet seikat, valvonta oli oikeuden mukaan tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi.

Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin maksamaan yhdelle uhreista korvauksia yhteensä 23 500 euroa. Lisäksi oikeus määräsi miehen ja naisen korvaamaan toiselle uhrille kärsimyksestä 11 000 euroa ja kolmannelle 4 500 euroa.

STT ei julkaise tuomittujen nimiä uhrien suojelemiseksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat