Virusmuunnos on levinnyt nopeasti pää­kaupunki­seudulla, mutta sitä löytyy jo monelta muultakin paikka­kunnalta – ”On odotettavissa, että tapaus­määrät tulevat täällä myös lisääntymään” - Kotimaa | HS.fi

Virusmuunnos on levinnyt nopeasti pää­kaupunki­seudulla, mutta sitä löytyy jo monelta muultakin paikka­kunnalta – ”On odotettavissa, että tapaus­määrät tulevat täällä myös lisääntymään”

Lapissa seurataan huolestuneina, tuleeko etelän hiihtolomalaisten mukana pohjoiseen myös virusmuunnosta.

Laskettelijoita Levin hiihtokeskuksessa Kittilässä tiistaina.­

24.2. 2:00 | Päivitetty 24.2. 8:21

Koronaviruksen tarttuvampien muunnosten osuus Suomen kaikista tartunnoista on kasvussa, mutta osuudet ovat vielä suurimmaksi osaksi pieniä.

Koronaviruksen tarttuvampi brittimuunnos on levinnyt pääkaupunkiseudulla hyvin nopeasti. Se on ottanut jo selvän valta-aseman pääkaupunkiseudulla. Maanantaina saatujen tulosten perusteella brittimuunnosta on kolme neljästä positiivisesta näytteestä pääkaupunkiseudulla.

”Alustavat havainnot viittaavat siihen, että varianttiosuudet voisivat olla [Hus-alueen ulkopuolella] vähän kasvussa, mutta ne ovat kaikkiaan hyvin pieniä eivätkä vielä merkittäviä”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Niina Ikonen.

Hän kuitenkin painottaa, että tällä hetkellä vain osa Suomen kaikista positiivisista tuloksista sekvensoidaan. Tämän takia tarkkoja arvioida virusmuunnosten osuudesta koko maassa ei vielä voida sanoa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella seulotaan kaikki positiiviset koronanäytteet muunnosten löytämiseksi.

Tällä hetkellä muut sairaanhoitopiirit lähettävät osan positiivisista näytteistään sekvensoitavaksi THL:lle. Ikosen mukaan THL on sekvensoinut tähän mennessä 802 näytettä muualta kuin Hus-alueelta. Näistä 13 prosenttia on osoittautunut koronaviruksen brittivariantiksi.

Lisäksi Ikonen muistuttaa, että sekvenssien tulokset tulevat takautuvasti.

”Ensin näyte todetaan positiiviseksi, sitten se toimitetaan meille, ja sen jälkeen sekvenssitiedossa menee parisen viikkoa. Olemme siis pari kolme viikkoa jälkijunassa.”

Ikosen mukaan parin viime viikon aikana THL on pyrkinyt siihen, että sekvensointiin lähetetään näytteitä satunnaistetummin eikä niin, että tutkittavia näytteitä otetaan yhdestä tartuntaketjusta.

”Näin saadaan todennettua, mikä on variantin todellinen esiintyvyys väestössä.”

Varsinais-Suomesta on löytynyt tähän mennessä 33 virusmuunnostapausta, joista yksi on ollut Etelä-Afrikan variantti, loput brittivariantteja.

”Variantteja on löytynyt, mutta ei vielä mittavia määriä”, sanoo Turun yliopistollinen keskussairaalan (Tyks) molekyylimikrobiologian ja virologian ylilääkäri Tytti Vuorinen.

”On odotettavissa, että tapausmäärät tulevat täällä myös lisääntymään. Todennäköisesti tulee kotimaisia tartuntoja ja myös ulkomailta tulleita tuliaisia.”

Tähän asti Varsinais-Suomessa on testattu esimerkiksi ulkomailta tulleita tai isoja ryvästymiä, mutta maaliskuun alusta lähtien Tyks alkaa testata virusvariantteja kaikista näytteistä. Alussa Tyksissä pystytään tunnistamaan brittimuunnos, myöhemmin muutkin.

Tähän saakka THL on tutkinut näytteet Helsingissä. Tulosten saaminen on vienyt pari viikkoa.

Jatkossa testit tehdään Turussa. Ensin tehdään koronaseulontatestin yhteydessä myös brittivariantin tunnistava pcr-testi. Epäily variantista saadaan heti seulontatestituloksen yhteydessä. Sen jälkeen mahdolliset variantit sekvensoidaan eli luetaan viruksen geneettinen koodi. Tulos saadaan noin 3–7 päivässä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi tiistaina Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän tiedotustilaisuudessa, että alueella on löydetty 25 varianttitapausta. Niistä yksi on Brasiliasta, viisi Etelä-Afrikasta ja 19 Britanniasta.

Syrjäsen mukaan Fimlab-laboratorio lähettää viikoittain THL:lle 80 näytteen otoksen sekvensoitavaksi. Lisäksi näytteitä toimitetaan THL:lle, jos Pirkanmaalla on poikkeava tartuntarypäs tai jäljityksessä selviää, että tartunta on peräisin ulkomailta.

Variantteihin liittyviä jatkotartuntoja on todettu Syrjäsen mukaan maltillisesti. Perhe- ja ystäväpiirissä on todettu tartuntoja, ja joissain perheissä kaikki ovat saaneet tartunnan, kun taas joissain tapauksissa jatkotartunnoilta on säästytty.

”Meidän näkökulmastamme tilanne on enemmän muistuttanut niin sanotun villin viruksen käyttäytymistä”, Syrjänen sanoi.

Villillä viruksella viitataan koronaviruksen perinteiseen muotoon.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tiedotti tiistai-iltana, että alueen tartuntatilanne on muuttunut nopeasti. Husin tavoin myös Eksotessa virusmuunnosten osuus positiivisista testeistä on suuri.

”Ilmaantuvuusluvut ovat täällä jyrkässä kasvussa, samoin positiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista koronavirusnäytteistä. Lisäksi positiivisista näytteistä 75 prosenttia on virusvarianttia. Kuitenkin tartunnat kohdistuvat täällä rajattuun yhteisöön, ja niiden jäljitys on ollut tehokasta sekä prosentuaalisesti hyvää”, sanoo Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka tiedotteessa.

Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu tähän mennessä yhteensä yhdeksän brittiläistä virusmuunnostapausta: seitsemän ruotsalaiseen akkutehtaaseen liittyvää tapausta sekä yksi Ranskasta ja yksi Dubaista.

Lapissa muunnosta on testattu ulkomailta tulleilta ja nopeasti leviävistä ketjuista, mutta nyt siellä on alettu ottaa myös satunnaisnäytteitä. Virusmuunnoksen ei ole toistaiseksi todettu levinneen.

”Mutta nyt kun satunnaisotantoja otetaan, näemme vasta kunnolla, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt. Lapin sairaanhoitopiirin tilanne on huonontunut kahden viikon sisällä. Siihen saakka meillä on ollut hyvin rauhallista ja tasaista”, sanoo sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas.

Viikon aikana Lapissa on todettu Broaksen mukaan 52 positiivista näytettä, joista 30 prosenttia oli ulkopaikkakuntalaisilla, lähinnä matkailijoilla.

Lapissa tilannetta seurataan nyt tarkasti, sillä Etelä-Suomen hiihtolomalaiset ovat täyttäneet etenkin Lapin hiihtokeskukset. Viikonloppuna Rovaniemellä on myös MM-rallin osakilpailu, joka tuo Lappiin ihmisiä ulkomailtakin.

”Onhan siinä iso riski, jos meille tulee paljon ihmisiä alueelta, jossa merkittävä osa on virusmuunnosta. Puhutaan kymmenistätuhansista. Siellä on aina tartuntoja. Jos syntyy jatkotartuntoja, onhan se selvää, että muunnoksen leviämisen riski on suuri”, Broas sanoo.

”Lappi on tietyllä tavalla sulatusuuni. Meillä on niin valtava määrä matkailijoita.”

Ruotsin-vastaisella rajalla Länsi-Pohjassa on tällä hetkellä alustava tieto yhdestä varianttitapauksesta. Tapauksen sekvensointi on vielä kesken.

Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriä Jyri T. Taskilaa mietityttää, millaiseksi tuntureiden hiihtokeskusten varianttitilanne muuttuu hiihtolomien aikaan.

Lisäksi Taskilaa huolettaa runsaan sadan kilometrin päässä rajalta olevan Luulajan tilanne, jossa tartunnat ovat 2,5-kertaistuneet runsaassa viikossa. Jos kyse on variantista, Taskilan mukaan ”on vain ajan kysymys, milloin se tulee haasteeksi myös meidän alueellamme”.

Oikaisu 24.2. klo 8.15: Täsmennetty jutun ensimmäiseen haastateltavan sitaattiin, että sitaatissa puhutaan nimenomaan Hus-alueen ulkopuolisesta Suomesta, ei koko maasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat