”Hysteerinen hermo­romahdus”, päätteli lääkäri, kun helsinkiläinen huijari oli myrkyttänyt turkulais­lesken – Uutuus­kirja käy läpi yli 60 Turun seudulla tapahtunutta rikosta - Kotimaa | HS.fi

”Hysteerinen hermo­romahdus”, päätteli lääkäri, kun helsinkiläinen huijari oli myrkyttänyt turkulais­lesken – Uutuus­kirja käy läpi yli 60 Turun seudulla tapahtunutta rikosta

Uutuuskirja kertoo kymmenistä turkulaisista henkirikoksista.

Turkulaisrikoksista kirjoittaneen Rauno Lahtisen takana on tontti, jossa tuhopoltossa tuhoutunut Mini-Hinta-tavaratalo sijaitsi.­

6.3. 2:00 | Päivitetty 6.3. 6:41

Hysteerinen hermoromahdus, päätteli turkulainen lääkäri. Leskirouva Anni Nurminen oli saanut kouristuskohtauksen marraskuisena päivänä vuonna 1922. 27-vuotias Nurminen oli varakkaan makkaratehtailija Frans Nurmisen leski. Nurminen ei ollut saanut hermoromahdusta, vaan hänet oli myrkytetty strykniinillä.

Myrkyttäjä oli hänen miesystävänsä, helsinkiläinen Johan Arvid Bäckman.

Anni Nurminen­

Turkulainen tutkija, kirjailija Rauno Lahtinen on kirjoittanut Anni Nurmisen kohtalosta ja 60 muusta rikostapauksesta Turun historian varrelta. Murhia ja hirmutekoja Turussa -kirjan ensimmäiset tarinat ovat 1900-luvun alkupuolelta ja viimeinen luku käsittelee Turun terrori-iskuja vuodelta 2017.

Kaikki kirjan tapaukset eivät ole henkirikoksia vaan mukana on muun muassa turkulaisten hyvin muistama Mini Hinta -tavaratalon tuhopoltto. Turun keskustaan rakennettu amerikkalaistyylinen tavaratalo paloi maan tasalle marraskuussa 1983 vain viikko avajaistensa jälkeen.

Tavaratalo Mini-Hinta tuhoutui tulipalossa täysin.­

Tekijäksi paljastui 57-vuotias entinen sähköasentaja, joka oli tuomittu yhdeksän kertaa aiemmin tuhopoltoista. Mies sytytti tulipalon päästäkseen vankilaan lämpimään. Tällä kertaa palo riistäytyi käsistä ja tuhosi koko tavaratalon.

”Kaikki tuntuivat tietävän, että mies sytyttää taas jossain vaiheessa tulipalon. Miten tämmöinen ihminen voitiin jättää oman onnensa nojaan”, Lahtinen puntaroi.

Historialliset rikosaiheet ovat sivupolku Lahtisen uralla. Hänen tunnetuimmat teoksensa käsittelevät Turun purettuja taloja. Rikostarinat ovat miehen pitkäaikainen harrastus.

”Luin valtavasti vanhoja turkulaisia sanomalehtiä väitöskirjaani varten. Samalla otin talteen julkisuutta saaneita rikosjuttuja. En ollut ajatellut kirjoittaa niistä kirjaa ennen kuin eräs tuttuni ehdotti sitä true crime -buumin myötä”, Lahtinen sanoo.

Ensi viikolla julkaistavassa kirjassa on mukana tunnettuja rikostarinoita kuten hovioikeuden presidentin Valde Hirvikannan poliittinen murha vuonna 1911 sekä Suomen ensimmäiseksi koulusurmaksi laskettava henkirikos vuodelta 1981. Puolalanmäen lukion opiskelija surmasi englannin opettajan lapiolla.

Viime vuosina on julkaistu runsaasti rikostarinoita, mutta kirjoittajina ovat harvemmin olleet tutkijat.

”Tutkijat eivät ole tarttuneet tällaiseen mikrohistoriaan vaan se on jäänyt enemmän toimittajien harteille. Ajattelin, että jos muut rikokset kiinnostavat, kyllä turkulaisetkin rikokset kiinnostavat.”

Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi alkoi suurlakkovuodesta 1905 ja jatkui kieltolain päättymisvuoteen 1932. Silloin Suomessa surmattiin vuosittain moninkertainen määrä ihmisiä nykyiseen verrattuna.

Suuri osa 1900-luvun alkupuolen rikoksista liittyi alkoholiin ja puukkoon.

Yksi tällainen tapahtui helmikuussa 1906 Humalistonkadulla. Söyringin veljekset Toivo ja Kaarlo lähtivät päivällä ostamaan sänkyä, mutta päätyivät ravintolaan ryypiskelemään yhdeksäksi tunniksi. Yöllä kotona veljekset riitaantuivat ja nahistelun jälkeen Kaarlo iski Toivoa puukolla.

Toivon viimeiset sanat kirjoitettiin lehteen: ”Kalle on tullut hulluksi, hän löi minua sydämeen, nyt minä kuolen!”

Raastuvanoikeus tuomitsi Kaarlo Söyringin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

”Miehillä oli puukko aina mukana, ja tapauksia, joissa puukkoa käytettiin oli valtavasti. Nostin kirjaan niistä eniten huomiota herättäneitä tapauksia”, Lahtinen kertoo.

Suomalainen henkirikos ei ole muuttunut sadassa vuodessa mihinkään. Edelleen tyypillinen henkirikos on yksityisasunnossa tapahtuva ryyppyriitatappo ja aseena on yleisimmin keittiöveitsi.

Johan Arvid Bäckman­

Myrkytetty leskirouva Nurminen selvisi ensimmäisestä murhayrityksestä. Miesystävä Johan Bäckman oli hankkinut myrkkyä apteekista ”kettujen tappamiseen”. Nyt hän aikoi hankkia strykniiniä lisää.

Anni Nurminen oli seurustellut Bäckmanin kanssa jo muutaman vuoden, vaikka mies oli Nurmista selvästi vanhempi. Bäckman esiintyi Turussa menestyvänä varatuomarina ja kartanonomistajana. Hän kertoi jopa kieltäytyneensä maatalousministerin paikasta ollakseen Annin kanssa.

Tosiasiassa mies oli varaton entinen poliisi ja rakennusmestari, jolla oli Tammisaaressa vaimo ja kaksi lasta sekä toinen naisystävä Liperissä.

Hänen huijauksensa onnistuivat lipevän kielen ja terävän älyn avulla. Lahtinen kuvailee kirjassa, että Bäckman oli äärettömän itsevarma ja osasi aina selittää asiat parhain päin.

Epäonnistuneen myrkytyksen jälkeen huijari haki vahvempaa strykniiniä helsinkiläisapteekista. Myrkyn hän kaatoi lääkepulveripakkaukseen ja postitti Nurmiselle Turkuun.

Murhia ja hirmutekoja Turussa -kirjan henkirikokset kertovat myös suomalaisen lehdistön historiasta. 1900-luvun alussa rikosuutisista kerrottiin mahdollisuuksien mukaan kaikki. Rikosten tapahtumapaikkoja ei eristetty eikä toimittajia sitoneet mitkään eettiset säännöt.

”Toimittaja pääsi usein katsomaan vapaasti kaikkia paikkoja usein samaan aikaan poliisin kanssa”, Lahtinen kertoo.

Uutisoinnin ongelmallisuus kyllä ymmärrettiin jo 1800-luvun puolella. Senaattori J. V. Snellman vaati vuonna 1876, että rikosuutisia ei pitäisi julkaista lainkaan. Hänen mielestään rikollisten nimien ja rikosten paljastaminen ajoi rikollisen epätoivoon tulevaisuutensa suhteen ja johti paatumiseen.

Mitään rajoituksia ei kuitenkaan asetettu rikosuutisointiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Toimittajat haastattelivat shokissa olevat surevat omaiset. Lehdet julkaisivat uhrin ja epäillyn kuvat ja jopa kuvia surmapaikalta.

Myöskään itsemurhia ei häivytetty vaan kuvailtiin tarkasti. Kun työtön kivityömies tappoi itsensä dynamiittipötköllä vuonna 1924, tekotapa ja räjähdyksen jäljet kuvailtiin yksityiskohtaisesti.

”Lisäksi lehdet yrittivät löytää usein itsemurhalle syyn”, Lahtinen sanoo.

Naisilla itsemurhan syynä oli usein ei-toivottu raskaus, miehillä puolestaan ”synkkämielisyys” tai talousvaikeudet. Kivityömiehen tapauksessa toimittaja päätteli, että itsemurhan aiheutti miehen ”viimeaikainen juopotteleva elämä”.

Julkisen sanan neuvosto linjasi vuonna 1957, ettei itsemurhista pitäisi kirjoittaa lainkaan, elleivät ne ole tapahtuneet huomiota herättävissä olosuhteissa tai suuremman rikoksen yhteydessä.

Anni Nurmisen murhan yksityiskohdat nousivat nopeasti poliisin pyynnöistä huolimatta otsikoihin. Johan Bäckmanista tuli vähäksi aikaa Suomen kuuluisin henkilö.

Strykniiniä sisältävä lääkepulveripakkaus saapui Turkuun muutamassa päivässä, mutta Nurminen ei suostunut ottamaan pahanmakuista lääkettä. Niinpä Bäckman soitti Nurmisen sisäkölle ja hoputti tätä auttamaan lääkepulverin ottamisessa.

Puhelun lopuksi Bäckman pyysi sisäkköä soittamaan, jos Nurminen sattuisi kuolemaan.

Nurminen otti myrkyn useiden suostutteluiden jälkeen. Kun Bäckman sai tiedon kuolemasta, hän lähti saman tien Turkuun.

Mies kaatui Nurmisen kuolinvuoteen viereen ja huusi suureen ääneen.

”Anni, Anni. Etten minä saanut tehdä sinua onnelliseksi miljoonillani.”

Henkirikosten tekijät ovat pääosin miehiä. Vuosien 2010–2018 välillä epäillyistä henkirikoksen tekijöistä 88 prosenttia oli miehiä. Vastaava painotus näkyy myös Lahtisen kirjassa.

”Arkistoista ei tullut vastaan tapausta, jossa nainen olisi heilunut puukon kanssa”, Lahtinen toteaa.

Yksi naisen tekemä murha kirjassa esitellään. Kauppias John Engblom murhattiin Vartiovuorenmäellä tammikuisena yönä vuonna 1927. Tappaja ampui kauppiasta päähän revolverilla. Tekijäksi paljastui Åbo Akademin opiskelija Margit Niininen ja henkirikoksen avustajana toimi Niinisen miesystävä, maisteri Allan Törnudd.

Tapaus nousi otsikoihin Ruotsia myöten. Se kiinnosti, sillä epäillyt olivat ruotsinkielistä sivistyneistöä, ja murha oli suunniteltu tarkkaan etukäteen.

”Tapaukseen liittyi paljon sen ajan ilmiöitä kuten juuri kieliriitoja”, Lahtinen sanoo.

Murhan motiiviksi paljastui Engblomin aiempi käytös Niinistä kohtaan. Engblom oli mahdollisesti raiskannut tai ainakin yrittänyt raiskata Niinisen.

Niininen ja Törnudd tuomittiin elinkautisiin, mutta ensin tuomiot lyhenivät korkeimmissa oikeusasteissa, kunnes presidentti Lauri Relander armahti heidät.

Lahtinen kutsuu tapauksen lopputulosta käsittämättömäksi.

”Vastaavaa tapausta ei Suomesta löydy. Henkirikoksen tekijät saavat armahduksen, maineensa takaisin ja menestyvät myöhemmin elämässään”, Lahtinen kertoo.

Lue lisää: Margit Niinisen HS:ssä julkaistu kuolinilmoitus

Johan Bäckmanin kohtalona oli myös elinkautinen tuomio, mutta ilman myöhempää armahdusta. Huijarimyrkyttäjä jäi kiinni, kun Anni Nurmisen kuolinpesää hoitanut kamreeri alkoi epäillä kuolinpesää itselleen vaatinutta Bäckmania. Kamreeri selvitti miehen taustoja ja huijaus paljastui vähitellen.

Nurmisen ruumis kaivettiin haudasta, ja ruumiinavaus paljasti kuolinsyyksi myrkytyksen.

Viimeinen lehtimerkintä Bäckmanista on vuodelta 1926. Hän oli valittanut oikeuskanslerille, että raastuvanoikeus olisi väärentänyt todistajanlausuntoja. Valitus johti siihen, että miehelle määrättiin kovennettu rangaistus: vuosi valoisassa yksinäiskopissa.

Rauno Lahtinen: Murhia ja hirmutekoja Turussa (Sammakko). Kirja ilmestyy 10. maaliskuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat