Lähes 400 varusmiestä on saanut koronavirustartunnan tänä vuonna - Kotimaa | HS.fi

Lähes 400 varusmiestä on saanut koronavirustartunnan tänä vuonna

Haminassa viime viikolla löytyneessä tartuntaryppäässä on tähän mennessä todettu tartunta 49 sotilaalla.

Satoja varusmiehiä on jo sairastunut koronaviruksesta viime ja tämän vuoden aikana. Kuva on Kaakko-sotaharjoituksesta vuonna 2019.­

6.4. 16:48

Tänä vuonna 391 varusmiestä on saanut koronavirustartunnan. Tartunnoista kolmisenkymmentä on löytynyt pääsiäisen aikana.

Ensimmäisen kerran koronavirustartunta havaittiin varusmiehessä viime vuoden maaliskuun puolivälissä.

Kaiken kaikkiaan Puolustusvoimissa on viime ja tämän vuoden aikana sairastunut koronaviruksesta yhteensä noin 500 varusmiestä ja noin 80 kantahenkilökuntaan kuuluvaa.

Saapumiseriä on koronavirusaikana astunut palvelukseen kolme. Jokaisessa saapumiserässä on noin 12 000 varusmiestä.

Tuorein isompi tartuntarypäs oli viime viikolla Maasotakoulun Haminan varuskunnassa. Siellä on tähän mennessä todettu virustartunta 49 ihmisellä.

Tartunnan saaneista 44 on varusmiehiä ja viisi Maasotakoulun kantahenkilökuntaan kuuluvia oppilaita.

Maasotakoulussa on kaksi varusmieskomppaniaa: jääkärikomppania ja kuljetuskomppania. Yhden saapumiserän koko on noin 300 varusmiestä.

”Tartuntaketjun jäljitystyö on käynnissä”, sanoo Maasotakoulun tiedottaja Sari Pöyhönen.

”Varusmiehet on osastoitu pienempiin osastoihin, ettei koko porukka sairastuisi. He eivät ole yhtenä isona joukkona olleet koko korona-aikana.”

Tiedotuspäällikkö Max Arhippainen Pääesikunnasta vakuuttaa, että tilanne Haminassa on hallinnassa, vaikka tartuntamäärät ovat suuria.

Haminassa sijaitsevassa Reserviupseerikoulussa ei ole tällä hetkellä käynnissä kurssia.

Arhippaisen mukaan tartunnoilta on varuskunnissa mahdotonta välttyä, kun varusmiehet palaavat lomilta.

”Maaliskuun aikana tuli aika tasaista tahtia uusia tapauksia, huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Se on lohduttavaa, että suurimmalta osin ne näyttäisivät olevan samoissa tartuntaketjuissa”, Arhippainen sanoo.

”Nyt näyttää vähän siltä, että tartunnat eivät lopu mutta tartuntatahti näyttää aavistuksen hidastuvan.”

Puolustusvoimat päivittää tartuntatilanteensa viikoittain nettisivuilleen.

Tartuntaryppäitä on ilmennyt aikaisemmin muun muassa Karjalan prikaatissa ja Rannikkoprikaatissa. Molemmissa palvelee runsaasti varusmiehiä, jotka ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta.

Puolustusvoimat on koronavirusepidemian aikana jakanut varusmiehet joukko-osastoissa kolmeen osastoon, joista kukin on vuorollaan kaksi viikkoa vapaalla ja neljä viikkoa koulutuksessa.

Tavoitteena on, että eri ryhmiin kuuluvat varusmiehet eivät olisi varuskuntien sisällä keskenään tekemisissä. Puolustusvoimat ei kuitenkaan pysty valvomaan sitä, miten varusmiehet käyttäytyvät vapaalla ollessaan.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat