Virasto lupasi romutus­palkkion – moni romutti useita autoja isomman tukipotin toivossa ja joutuu nyt hakemaan korvauksia Valtio­konttorilta - Kotimaa | HS.fi

Virasto lupasi romutus­palkkion – moni romutti useita autoja isomman tukipotin toivossa ja joutuu nyt hakemaan korvauksia Valtio­konttorilta

Romutuspalkkioita on haettu ennätysmäärät. Kahdeksan miljoonan euron määrärahasta ei välttämättä riitä kaikille.

Romutettavia autoja Espoossa romuttamo Romu Keinäsessä.­

15.4. 17:56

Vuoden kestävä romutuspalkkiohanke on osoittautunut niin suosituksi, että sille varattu kahdeksan miljoonan euron määräraha saattaa loppua jo ennen määräaikaa eli vuoden loppua.

Ihmiset ovat siis olleet hyvin kiinnostuneita viemään vanhan autonsa romutettavaksi siitä saatavaa 1 000 tai 2 000 euron hyötyä vastaan.

Romutuspalkkio on aitoa rahallista tukea uuden vähäpäästöisen henkilöauton, sähköpyörän ja joukkoliikennelipun hankkimiseen. Tuen myöntää Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom).

”Tukea myönnetään niin pitkään kuin rahaa vielä riittää. Nyt näyttää siltä, että se tulee kulumaan kokonaan”, sanoo johtaja Kati Heikkinen Traficomista.

Hakemuksia on saatu yli 4 700, eli niitä on tullut päivässä noin 70.

”Me olemme laskeneet niin, että jo 70 prosenttia budjetista on käytetty, joten ei kannata jättää asiaa joulukuun loppuun, jos tuen haluaa”, Heikkinen neuvoo.

Romutuspalkkioita on Suomessa jaettu kahdessa aiemmassa kampanjassakin, mutta tänä vuonna mukana on ollut uutuus: tuki sähköpyörän hankintaan. Sen suosio on yllättänyt Traficomissa: niitä on mainitusta kokonaismäärästä yli 3 000 eli valtaosa.

”Sähköpyörämahdollisuuden ansiosta kampanja tulee suositummaksi kuin aiemmat. Minut se ainakin yllätti positiivisesti”, Heikkinen sanoo.

Ehkä juuri siksi verkon kauppapaikoilla näkee nyt paljon ajamattomia alle tuhat euroa maksavia sähkö-Jopoja. Mikään ei estä myymästä tuella ostamaansa sähköpyörää.

Romutuspalkkio jakaantuu muutamaan luokkaan, ja sen saa, kun romuttaa ennen 31.12.2010 käyttöön otetun auton ja hankkii tilalle vähäpäästöisen auton.

Esimerkiksi 1 000 euroa saa uuteen autoon, jonka päästöt ovat enintään 120 g/km, ja 2 000 euroa täyssähkö- tai kaasuautoon. Saman summan saa myös ladattavalle sähköhybridille, jos sen päästöt ovat enintään 95 g/km.

Tänä vuonna saa siis vielä erityisenä alaluokkana 1 000 euroa sähköavusteiseen polkupyörään, joukkoliikennelippuun tai liikkumispalveluiden hankintaan.

”Nyt kun jo lähes 5 000 ihmistä on tarttunut tilaisuuteen, niin kertoohan se asenneilmaston muuttumisesta. Tämän tyyppinen tuki on selvästi haluttua tavaraa”, Heikkinen sanoo.

Tämän vuoden kampanja toi myös odottamattoman ongelman, kun ihmiset alkoivat niputtaa romuautojaan isomman tukipotin toivossa.

Traficom sai hakemuksia, joissa yksi ihminen ilmoittikin vieneensä romutukseen useita autoja, jopa kymmeniä, joista he sitten halusivat autojen lukumäärän mukaisen palkkion. Näitä tapauksia on kaikkiaan 155. Tilanne aiheutui epäselvästä ohjeistuksesta.

”He toimivat hyvässä uskossa, ja me neuvoimme heitä väärin”, Heikkinen myöntää.

Niputtajat saavat nyt jatkaa prosessia Valtiokonttorin kanssa, jonne Traficom heidät ohjaa.

”Heille on aiheutunut tästä kuluja, ja Valtiokonttori korvaa viranomaisten toiminnan virheistä aiheutuneita vahinkoja. Valitettavaa tämä on, ja näin ei saisi käydä”, Heikkinen sanoo.

Valtiokonttoriin on tullut tähän mennessä vain muutamia vahingon­korvaus­hakemuksia.

”Toistaiseksi yhtään asiaa ei ole ratkaistu eikä edes varsinaisesti käsitelty. Vireille on tullut vain alle viisi, joista pyydetään Traficomilta lausunto ennen käsittelyä”, kertoo lakiasiainpäällikkö Pekka Syrjänen Valtiokonttorista.

Hän neuvoo, että hakijat toimittaisivat vahingonkorvaushakemuksensa ensisijaisesti Traficomiin, joka voisi lähettää ne lausuntoineen Valtiokonttoriin.

”Näin säästettäisiin aikaa, kun Valtiokonttorin ei tarvitsisi toimittaa hakemuksia ensin Traficomille ja odottaa heidän lausuntoaan ennen kuin asia voitaisiin ratkaista”, Syrjänen selvittää.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat