Hallitus muuttaa esitysluonnosta perhevapaauudistuksesta: Lapsensa menettäneiden ja monikkoperheiden vapaita lisätään - Kotimaa | HS.fi

Hallitus muuttaa esitysluonnosta perhevapaauudistuksesta: Lapsensa menettäneiden ja monikkoperheiden vapaita lisätään

Hallitus esitteli perhevapaamallinsa helmikuussa. Tuolloin ilmeni, että lapsensa menettäneen vanhemman vapaat lyhentyisivät esitetyn uudistuksen myötä yli kolmella viikolla.

Hallitus hioo esitystään perhevapaauudistuksesta lausuntokierrokselta saadun palautteen pohjalta. Esimerkiksi lapsensa menettäneiden ja monikkoperheiden vanhempien vanhempainrahapäiviä lisätään aiemmin esitetystä.­

27.4. 16:41

Hallitus muuttaa esitysluonnostaan perhevapaauudistuksesta. Esitys palasi lausuntokierrokselta huhtikuun alussa, ja muutokset tehdään lausunnoissa annetun palautteen pohjalta.

Esimerkiksi lapsensa menettäneiden ja monikkoperheiden vanhempien vanhempainrahapäiviä lisätään aiemmin esitetystä.

Kun hallitus esitteli perhevapaamallinsa helmikuussa, ilmeni että uudistus olisi vähentänyt lapsensa menettäneiden vanhempien vapaita. Asiasta kertoneesta HS:n artikkelista heräsi vilkas keskustelu sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää: Lapsensa menettäneiden vapaat uhkaavat lyhentyä yli kolmella viikolla – Työryhmän jäsen ei ollut ”ollenkaan ymmärtänyt” esittävänsä tällaista muutosta

Aiemmassa esitysluonnoksessa kuolleen lapsen synnyttänyt vanhempi olisi saanut äitiysrahaa 84 päivää. Uudessa luonnoksessa äitiysrahapäivien määrä on sama kuin nykyisin eli 105 päivää.

Kuolleena syntyneen lapsen toiselle vanhemmalle maksettu vanhempainraha taas olisi esityksessä vähentynyt 12 päivään, kun se tällä hetkellä on 18 päivää. Uudessa esitysluonnoksessa vanhempainraha on 24 päivää.

Myös monikkoperheiden vanhempainrahapäiviä lisätään.

Aiemmin esitettiin, että vanhemmat saisivat pitää yhtäaikaisia vanhempainrahapäiviä yhden lapsen perheessä 18 päivää, kaksosperheessä 90 päivää ja kolmosperheessä 180 päivää.

Esitystä muutetaan niin, että kaksosperheessä vanhempainrahapäivien määrä kasvaa 18+90 eli 108 päivään ja kolmosperheessä 18+90+90 eli 198 päivään.

Lisäksi monikkoperheen vanhempainrahapäivien lukumäärää kasvatetaan siten, että jokaisesta ”lisälapsesta” maksetaan 84 vanhempainrahapäivää aiemmin esitetyn 79 päivän sijaan. Näin kaksosperheessä vanhempainrahapäiviä olisi yhteensä 320+84 eli 404 päivää ja kolmosperheessä 320+84+84 eli 488 päivää.

Määritelmä siitä, kenelle vanhempainrahaan oikeutettu vanhempi voi luovuttaa vanhempainrahapäiviä, laajenee.

Alkuperäisessä esityksessä vanhempi voisi luovuttaa päiviä vain omalle puolisolleen ja lapsen toiselle vanhemmalle. Muutosten jälkeen päiviä voisi luovuttaa lapsen muulle huoltajalle ja lapsen toisen vanhemman puolisolle.

Vanhempainrahapäiviä on mahdollista luovuttaa aiemmin esitettyä enemmän tilanteissa, joissa lapsella on vain yksi vanhempainrahaan oikeutettu vanhempi. Vanhempi voisi luovuttaa yhteensä enintään 126 vanhempainrahapäivää esimerkiksi puolisolleen. Alkuperäisessä esityksessä luovutettavia päiviä oli 63.

Vanhempainrahaa koskevaa esitystä muutetaan siten, että yksi osittaisena maksettu vanhempainrahapäivä kuluttaa vanhempainrahakiintiöstä puolikkaan päivän eikä yhtä kokonaista päivää, kuten alun perin esitettiin.

Myös vanhemmuuden tunnustaneen ihmisen oikeus vanhempainrahaan laajenee kahdesta kuukaudesta neljään kuukauteen lapsen syntymästä.

Esitysluonnos etenee seuraavaksi lainsäädännön arviointineuvoston ja sen jälkeen eduskunnan käsittelyyn. Perhevapaauudistuksen on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2022.

Uudistuksella pyritään kannustamaan etenkin isiä pitämään perhevapaita ja ottamaan vastuuta lasten hoidosta, kertoi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) esitellessään uudistettua mallia helmikuussa.

Uudistuksessa erityisesti isien perhevapaakiintiö pitenee, ja perhevapaita voi jatkossa pitää pienemmissä pätkissä kuin nyt. Uudistus nostaa julkisia menoja arviolta noin 80 miljoonaa euroa.

Lue lisää: Hallitus esitteli perhevapaauudistuksensa: Vapaat pitenevät, kustannukset kasvavat, työllisyys ei ainakaan parane

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat