Myös hovioikeus hylkäsi Kittilän kuntapäättäjien virkarikos­syytteet - Kotimaa | HS.fi

Myös hovioikeus hylkäsi Kittilän kuntapäättäjien virkarikos­syytteet

Syytteet koskivat kunnanjohtajan potkuja ja peruutettua tutkintapyyntöä.

Kittilän kunnan päätöksenteon kiemuroita on puitu useissa eri oikeusasteissa.­

3.5. 10:58 | Päivitetty 3.5. 11:30

Rovaniemen hovioikeus on hylännyt syytteet Kittilän kuntapäättäjien virkarikosjutussa. Syytteissä oli kyse muun muassa Kittilän entiselle kunnanjohtajalle vuonna 2014 annetuista potkuista. Lapin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet jutussa toissa vuoden kesällä.

Syytteet koskivat tapahtumia, joista Kittilän monipolvinen ja useaan kertaan tuomioistuimissa käsitelty kuntakriisi sai alkunsa. Kittilän silloinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki vuoden 2013 lopulla tutkintapyynnön kunnan enemmistöomisteisen Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta, koska tämä vuoti hissivalmistajalle toisen tarjouskilpailuun osallistuneen valmistajan luottamuksellista tarjoustietoa.

Vuonna 2014 kuntapäättäjät peruivat Mäkelän tutkintapyynnön ja kunnanvaltuusto irtisanoi hänet luottamuspulaan vedoten. Korkein hallinto-oikeus totesi potkut laittomiksi kesällä 2016.

Rovaniemen hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, etteivät kuntapäättäjät syyllistyneet virkarikoksiin peruuttaessaan Mäkelän tekemän tutkintapyynnön.

”Vastaajat olivat voineet hankkimiensa tietojen perusteella tulla harkintavaltansa puitteissa hyväksyttävin perustein siihen päätökseen, että kunnan tutkintapyynnön peruuttaminen ja omistajaohjauksen antaminen oli ollut kunnan edun mukainen ratkaisu. Vaikka vastaajien tekemien päätösten voitiin katsoa samalla hyödyttäneen myös Jouni Palosaarta henkilökohtaisesti, vastaajien ei näytetty tutkintapyynnön peruuttamisella ja omistajaohjauksen antamisella rikkoneen hallintolain 6 §:n määräyksiä käyttää toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin taikka toimineen vastoin hallinto-oikeudellista objektiviteetti­periaatetta”, hovioikeus arvioi.

Oikeus myös katsoi, ettei Mäkelän kohtelu ollut rikollista. Hovioikeuden ratkaisu oli yksimielinen.

Maaliskuussa Lapin käräjäoikeus tuomitsi neljä Kittilän johtoon kuulunutta niin sanotussa laskutusjutussa. Kyse on kunnan laskuun vuosina 2013–2015 tilatuista oikeudellisista neuvoista. Oikeuden mukaan hankinnoista ei ollut tehty asianmukaisia päätöksiä.

Asiassa ehdolliseen vankeuteen tuomittiin silloiset kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja, jotka oikeuden mukaan ryhtyivät vuonna 2013 hankkimaan oikeudellista apua ja yrittivät maksattaa laskut kunnalla.

Sakkorangaistuksen sai kunnanjohtajan sijaisena toiminut mies. Oikeuden mukaan hän jätti kaikki vuonna 2015 tilattuja lakipalveluita koskevat laskut työpöytänsä laatikkoon. Laskut löytyivät vasta hänen jäätyään eläkkeelle. Kaikki kiistivät syytteet. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Epäillyistä virkarikoksista Kittilän päätöksenteossa on toukokuussa alkamassa uusi oikeudenkäynti Lapin käräjäoikeudessa. Yhteensä 39:ää Kittilän entistä ja nykyistä kuntapäättäjää syytetään kunnan hallintojohtajan syrjäyttämisestä.

Syyttäjän mukaan syrjäyttämisen tarkoituksena oli estää hallintojohtajaa puuttumasta laskutusjutun laittomuuksiin. Hallintojohtaja oli esittänyt, että kunnan ei pidä maksaa toista lakipalvelulaskuista, koska kunta ei ollut tilannut siinä olleita palveluja.

Syyttäjä vaatii jutussa rangaistuksia virka-aseman väärinkäytöstä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat