Yhdysvaltalaiset oppilaitokset vaativat opiskelijoilta koronarokotustodistusta - Kotimaa | HS.fi

Vilho Louhivuoren, 24, opiskelut Yhdys­valloissa uhkaavat kaatua Suomen rokote­aikatauluun – sadat yliopistot vaativat kampukselle palaavilta rokotus­todistuksen

Ulkomailla opiskelevat perusterveet suomalaisnuoret eivät todennäköisesti ehdi saada molempia koronarokoteannoksia ennen oppilaitosten syyslukukauden alkamista.

Vilho Louhivuoren instrumentti on rummut. Hän on pyrkinyt kehittämään ammattitaitoaan harjoittelemalla Espoon-kodissa välivuoden aikana.

12.5. 2:00 | Päivitetty 12.5. 8:20

Koronarokotukset etenevät Suomessa kiihtyvää tahtia, mutta nuoret aikuiset saavat vielä odottaa tovin rokotusvuoroaan.

Suomen rokotusaikataulu aiheuttaa ongelmia syksyllä ulkomaille suuntaaville opiskelijoille, sillä oppilaitokset saattavat vaatia niihin palaavilta opiskelijoilta rokotustodistuksia.

Yksi heistä on Vilho Louhivuori, jonka suunnitelmat uhkaavat mennä uusiksi yhdysvaltalaisen Berkleen musiikkikoulun koronalinjausten vuoksi.

Berkleen musiikkikoulu ilmoitti vaativansa, että opiskelija on saanut molemmat koronavirusrokoteannokset vähintään kaksi viikkoa ennen syyslukukauden alkua.

Espoolainen Louhivuori, 24, ei todennäköisesti ehdi saada molempia koronarokoteannoksia ennen elokuussa alkavia opintoja.

”Tuntuisi tosi ikävältä, että joutuisin olemaan poissa koulusta koronan vuoksi vielä toisenkin vuoden. Oppimisen jatkumo kärsisi, ja pitäisi suunnitella kaikki taas uudelleen.”

Yhdysvallat on Euroopan ulkopuolella suomalaisten opiskelijoiden keskuudessa suosituin opiskelumaa. Kansainvälisen koulutuksen instituutin (IIE) selvityksen mukaan lähes 700 suomalaista korkeakouluopiskelijaa teki Yhdysvalloissa opintoja vuonna 2020.

Nyt jo yli 200 yhdysvaltalaista yliopistoa on asettanut koronarokotustodistuksen opiskelijoille tai työntekijöille ehdoksi kampukselle palaamiselle syksyllä, selviää The Chronicle of Higher Education -lehden listauksesta.

Samankaltaisia linjauksia on yliopistojen lisäksi muissa oppilaitoksissa, kuten juuri bostonilaisessa Berkleen musiikkikoulussa, jossa Louhivuori opiskelee musiikin esittämistä.

Suomessa ei suunnitella erillisiä ohjeita ulkomailla opiskelevien suomalaisten rokottamisesta, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ylilääkäri Paula Tiittala.

Opiskelijat saavat siis rokotteen normaalin rokotusjärjestyksen mukaisesti omalla vuorollaan.

Tämän hetken arvion mukaan 20–30-vuotiaat perusterveet voisivat saada ensimmäisen rokotusannoksen pääkaupunkiseudulla kesäkuun lopussa tai heinäkuussa. Koronarokotteen toinen annos pistetään Suomessa kolmen kuukauden päästä ensimmäisestä rokotteesta.

Louhivuoren ensimmäinen opiskeluvuosi loppui Bostonissa ennen aikojaan viime keväänä, kun koronapandemia sulki oppilaitokset ja pakotti ulkomaalaiset opiskelijat palaamaan kotimaihinsa.

Louhivuori opiskeli kevään kurssit loppuun Suomessa. Kesällä selvisi, että etäopetus jatkuu myös syksyllä.

”Päätin, että mieluummin jätän syksyn lukukauden kokonaan väliin, koska haluan suurille lukukausimaksuille enemmän vastinetta. Haluan olla paikan päällä oppimassa, koska musakouluissa yhteinen tekeminen, projektit ja yhteissoittaminen ovat tosi tärkeitä.”

Vilho Louhivuori ei ole varma, milloin hän pääsee aloittamaan opintonsa Yhdysvalloissa.

Kun koulu kertoi etäopetuksen jatkuvan suurimmaksi osaksi vielä kevätlukukaudellakin, Louhivuori päätti jatkaa opintoja vasta vuoden 2021 syksyllä.

”Olen ajatellut tätä aikaa tilapäisenä välitilana. Olen yrittänyt tehdä merkityksellisiä töitä, itsenäisiä opintoja ja projekteja, jotka edistävät ammattitaitoani. Nyt haluaisin kuitenkin vihdoin palata kouluun ja jatkaa opintoja.”

Tänä keväänä oppilaitos ilmoitti, että ensi syyslukukaudella opiskelijat pääsevät pääosin takaisin lähiopetukseen ja yhteisprojekteihin.

Useissa yhdysvaltalaisissa oppilaitoksissa on huomioitu, etteivät kaikki kansainväliset opiskelijat pysty saamaan molempia rokotuksia ennen syyslukukauden alkua.

Esimerkiksi huippuyliopistot Yale ja Harvard ovat varautuneet rokottamaan ne kansainväliset opiskelijat, jotka eivät ehdi saada rokotetta kotimaassaan.

Yliopistojen verkkosivuilla kerrotaan, että näiltä opiskelijoilta voidaan vaatia esimerkiksi ylimääräisiä koronatestejä tai muita turvatoimia ennen kuin he ovat saaneet täyden rokotussuojan.

Louhivuori on ollut musiikkikouluun yhteydessä tilanteestaan mutta ei ole vielä saanut vastausta.

”Minun on pitäisi esimerkiksi pian etsiä asunto Bostonista, irtisanoa nykyinen asunto Suomesta sekä hakea viisumia ja apurahoja. Kesäkuussa pitää lisäksi ilmoittautua kursseille ja alkusyksystä maksaa lukukausimaksut.”

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on saanut ulkomailla opiskelevilta suomalaisilta opiskelijoilta yksittäisiä kysymyksiä aiheesta, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek.

Tällä hetkellä keskustellaan paljon maahantulon kriteereistä, jotka voivat osaltaan vaikuttaa opiskelijoiden liikkumiseen.

Myös EU:n ja Yhdysvaltojen välillä on käyty kevään aikana keskustelua siitä, kuinka matkustaminen voitaisiin kesällä mahdollistaa koronarokotetodistusten avulla.

Tällä hetkellä Yhdysvallat on asettanut yleisen maahantulokiellon useille maille, myös Suomelle. Maahantulokielto ei koske maan kansalaisia eikä Yhdysvalloissa vakituisesti asuvia tai tietyillä viisumeilla maassa oleskelevia.

”Tämä ei ole helppo asia. Jos maahantulolle tai vaikkapa kampukselle saapumiselle asetetaan rajoituksia, otetaanko siinä huomioon esimerkiksi, kuinka hyvää suojaa mikäkin rokote antaa ensimmäisen tai toisen annoksen jälkeen? Lisäksi virusmuunnokset voivat muuttaa tilanteita”, Nohynek muistuttaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat