Grafiikat näyttävät epidemian nykytilanteen: Tartuntamäärät viisinkertaistuivat viidessä viikossa, samalla koronapotilaiden määrä sairaaloissa kaksinkertaistui - Kotimaa | HS.fi

Grafiikat näyttävät epidemian nykytilanteen: Tartunta­määrät viisin­kertaistuivat viidessä viikossa, samalla korona­potilaiden määrä sairaaloissa kaksin­kertaistui

THL:n mukaan sairaalahoitoa tarvitsevissa koronapotilaissa korostuvat nyt nuoret aikuiset ja rokottamattomat.

Viime viikolla yli puolet uusista tartunnoista todettiin 10–29-vuotiailla. Ikäryhmästä alle puolet on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Helsingissä yli 16-vuotiaat sekä 12–15-vuotiaat riskiryhmäläiset voivat nyt saada ensimmäisen rokoteannoksen ilman ajanvarausta.

30.7.2021 15:32

Koronaviruksen tartuntamäärät Suomessa ovat viidessä viikossa yli viisinkertaistuneet. Viime viikolla tartuntoja raportoitiin 2 923.

Alkaa näyttää todennäköiseltä, että epidemian tämän kesän matalimmat tartuntaluvut mitattiin juhannusviikkoa edeltäneellä viikolla 24. Tuolloin tartuntoja raportoitiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan 545.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat