Oppivelvollisuuden pidentäminen astuu voimaan sunnuntaina – Elokuun aikana on vielä mahdollista saada peruskoulun jälkeinen opiskelu­paikka

Kymppiluokalle menevien määrää ei vielä tiedetä.

Osa peruskoulun päättävistä jätti kokonaan hakematta yhteishaussa. Vuosittain hakematta jättää noin yksi prosentti, eli noin 600 peruskoulun päättävää henkilöä.

31.7.2021 20:54

Useita nuoria on vielä vailla peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa, vaikka oppi­velvollisuuden pidentäminen astuu voimaan sunnuntaina. Elokuussa avautuu kuitenkin useita mahdollisuuksia opiskelupaikan löytämiseen.

Erityisasiantuntija Pirjo Karhu Opetus­hallituksesta toteaa, että kaikki hyväksytyt eivät ota opiskelupaikkaa vastaan, ja nyt valitsematta jäänyt voi tulla valituksi varasijalta vielä kesän aikana. Tämän lisäksi oppilaitokset voivat järjestää jatkuvia hakuja muun muassa täyttääkseen valta­kunnallisissa hauissa vapaiksi jääneitä paikkoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat