”Huolelle ei ole syytä”, sanoo Stukin tutkija 5g-tukiasemien säteilyturvallisuudesta – Se ei kuitenkaan vakuuta kaikkia - Kotimaa | HS.fi

Järvenpäässä asuvan Anja Haaparannan omakotitalon vieressä on muuntaja tukiasemineen. Haaparanta kertoo saaneensa säteilystä terveyshaittoja.

5g herätti huolen

Järvenpäässä asuva Anja Haaparanta on huolestunut tukiasemasta, joka on parinkymmenen metrin päässä hänen omakotitalostaan.


25.10. 2:00 | Päivitetty 25.10. 7:45

Tukiasemiin tehtävät 5g-verkon asennustyöt ovat lisänneet ihmisten yhteydenottoja Säteilyturvakeskukseen (Stuk).

Stuk saa vuosittain parisataa kyselyä tukiasemien säteilyturvallisuudesta.

”Nykypäivänä tukiasemat ovat se, mikä eniten huolestuttaa. Vuosien saatossa asiat ovat vaihdelleet. Aiemmin huolet liittyivät enemmän matkapuhelimiin”, sanoo Stukin erikoistutkija Sami Kännälä.

Tukiasemahuolet ovat selkeästi nousseet uuden 5g-verkon asennustöiden myötä.

”Aina kun uusi matkapuhelinverkko on otettu käyttöön, kyselyissä on tullut piikki. Ihmisiä huolestuttaa, onko uusi tekniikka varmasti turvallista”, Kännälä kuvaa.

Viime vuonna Anja Haaparanta, 74, katsoi ihmetellen, kun hänen omakotitalonsa viereisellä muuntajalla alkoi tapahtua.

”Valettiin perustus, asennettiin antenneja ja tuotiin laatikoita. Mitään ei ollut tiedotettu minulle etukäteen”, kertoo Haaparanta.

Hänen omakotitalostaan on muuntajaan matkaa 20 metriä. Asennustyöt liittyivät tietoliikenneverkon parantamiseen, minkä takia useat operaattorit rakensivat muuntajaan tukiasemiaan.

Haaparannan mukaan oireet alkoivat pian asennustöiden jälkeen.

”Sydän oireili lisälyönnein, eikä lääkärissä löytynyt selkeää syytä. Tuli myös päänsärkyä, jota en ollut sairastanut koskaan”, Haaparanta sanoo.

Soitto Säteilyturvakeskukseen (Stuk) ei rauhoittanut. Stukin mukaan tukiasemien läheisyys ei voinut aiheuttaa terveyshaittaa, mutta Haaparanta halusi tietää enemmän.

Turvallista se on, vakuuttaa Stukin erikoistutkija Sami Kännälä.

Hän tuntee Haaparannan tilanteen järvenpääläisellä omakotialueella Uudellamaalla. Tukiasemat on asennettu mastoihin, ja ainoat säteilevät elementit eli antennit ovat mastossa, jotta tukiasemalle saadaan isompi peittoalue.

”Kaiken vallitsevan tiedon varassa ja tieteellisesti tutkittuun tietoon perustuen meidän näkemyksemme on, ettei huolelle ole mitään syytä”, Stukin erikoistutkija sanoo.

Sekä Haaparannan pihapiirissä että kaikkialla muuallakin, missä ihmiset asuvat ja liikkuvat, tärkeintä Kännälän mukaan on, että tukiasemat on asennettu siten, että väestöllä ei ole pääsyä suoraan antennin eteen.

Säteilyturvakeskus saa vuosittain parisataa kyselyä tukiasemien säteilyturvallisuudesta.

Radiotaajuiselle säteilylle on asetettu Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) asetuksella raja-arvot. Raja-arvot suojaavat mahdollisilta terveyshaitoilta, eikä niitä saa ylittää paikoissa, joissa väestö oleskelee.

Radiotaajuinen säteily on sähkömagneettista aaltoliikettä, joka syntyy sähkövarausten kiihtyvästä liikkeestä. Muun muassa matkapuhelimen ja tukiaseman välinen tietoliikenne on toteutettu radiotaajuisen säteilyn avulla.

Radiotaajuinen säteily on ionisoimatonta eli sen energia ei riitä irrottamaan elektroneja kohdeaineen atomeista. Matkaviestintekniikoiden taajuuksilla toimenpidetasot ovat 4 – 10 wattia neliömetriä kohti. Kun mittaustulos on alle toimenpidetason, tiedetään, että myöskään raja-arvo ei ylity.

”Raja-arvot voivat ylittyä antennin edessä pisimmillään muutamien metrien päässä. Altistuminen pienenee nopeasti, kun etäisyys kasvaa”, Kännälä kuvaa.

Haja-asutusalueilla tukiasemat asennetaan tyypillisesti mastoihin. Kaupungeissa ne tuodaan kerrostalojen katoille tai ulkoseinille.

Kännälä ei näe huolta kerrostaloissakaan, kun antennit on asennettu asianmukaisesti. ”Matkaviestinoperaattori on velvollinen asentamaan tukiasemat niin, että väestön altistuminen pysyy raja-arvojen puitteissa”, hän muistuttaa.

Stuk on Kännälän mukaan opastanut operaattoreita paljon asiassa – tehnyt mittauksia ja selvityksiä. ”Kaikissa tilanteissa altistuminen on ollut merkittävästi alle raja-arvojen”, Kännälä sanoo.

Vaikka tukiasema sijaitsisi kerrostalon katolla, suoraan antennin alapuolella asuvat eivät Kännälän mukaan altistu mitenkään merkittävän suurelle sähkömagneettiselle kentälle.

”Kaikilla tekniikoilla, oli se sitten 4g tai 5g, suoraan antennista alaspäin kohdistuva säteily on hyvin heikkoa. Asiasta ei tarvitse olla huolissaan”, vakuuttaa Kännälä.

5g-tukiasema Helsingissä lokakuussa 2020.

Kun antennit ovat mastoissa, väestö ei pääse niiden lähelle. Haaparannan tilanteessa altistus jää Kännälän mukaan raja-arvoista merkittävästi. ”Puhutaan ihan murto-osasta näistä vallitsevista raja-arvoista”, hän sanoo.

Stukista ei ole käyty Haaparannan luona tekemässä mittauksia eikä tarkistamassa maston korkeutta. Kännälä arvioi altistustason laskennallisesti kuvien ja etäisyystietojen perusteella.

Järvenpäässä asuva Anja Haaparanta tilasi säteilymittauksen Sähköherkkyyssäätiöltä.

Haaparannan mukaan hänen oireensa eivät kadonneet, ja hän halusi kotiinsa paikan päällä tehtävän säteilymittauksen. Koska mittaus Stukin tekemänä olisi maksanut liikaa, hän kääntyi Sähköherkkyyssäätiön puoleen.

Sähköherkkyyssäätiö on perustettu vuonna 2016. Sen tarkoitus on tukea ihmisiä, jotka ovat huolestuneita oireistaan. Lisäksi se tukee apurahoin alan tutkimusta.

”Sähköherkkyyssäätiön mittaus ei maksanut mitään. Säätiön diplomi-insinööri teki mittauksen ja kertoi, että tukiaseman puoleisissa makuuhuoneissa on niin korkeat lukemat, ettei hän suosittele niitä enää käyttöön”, Haaparanta kertoo.

Haaparanta ihmettelee erityisesti sitä, että lähinaapureita ei tarvinnut kuulla ennen tukiasemien asennustöitä. Kun hän itse muutama vuosi sitten päätti hankkia kesäkanoja ja teetti niille kopin, hankkeelle piti hankkia lupa, kuulla naapureita ja päästää terveystarkastaja arvioimaan paikan sopivuutta kanojen pitoon.

Kun Haaparanta kysyi asiaa kaupungin rakennusvalvonnasta, sieltä vastattiin tukiasemien asennustöiden olleen rakennushankkeena niin pieni, ettei naapureita tarvinnut lupa-asiassa kuulla.

Haaparanta elää nyt seinät peitettynä kankailla, jotka hän sai lainaan Sähköherkkyyssäätiöstä.

Stukin erikoistutkija Sami Kännälä ei pidä suojakankaiden käyttöä tukiasemasäteilyn estäjänä tarpeellisena.

”Se ei ole oikea tie vaan ennemmin johtaa siihen, että vältellään kaikkia ympäristöjä”, hän sanoo.

”Hyvä arvostelukyky – se on työssäni tärkein ominaisuus”, sanoo Sähköherkkyyssäätiön erityisasiantuntija Marjukka Hagström.

Säätiö katsoo olevansa taho, joka pyrkii auttamaan ihmisiä, jotka kokevat saavansa sähkömagneettisesta säteilystä oireita.

Sen hallituksessa toimii esimerkiksi Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen, joka on puhunut sähköherkkyydestään julkisuudessa.

Yhteydenottoja ja avunpyyntöjä tulee Sähköherkkyyssäätiöön Hagströmin mielestä hämmentävän paljon. Arvostelukykyä tarvitaan siihen, että osaa poimia yhteydenottajista ne ihmiset, joille sähkömagneettisesta säteilystä on haittaa.

”On kysyttävä tarkkaan ja tehtävä mittauksia paikalla. Onhan meillä keski-ikäisillä monenlaisia oireita, ja kenttiäkin on jokaisen ihmisen ympäristössä. Pitää tietää, mikä on epätavallinen säteilylöydös ja mikä on tyypillistä oirekuvaa”, Hagström kuvaa.

Hänen mukaansa neuvottavia kehotetaan tarvittaessa myös käymään lääkärissä.

Asiat eivät ole avuntarvitsijoille pieniä. Hagström kertoo, että ihminen voi tehdä suuriakin päätöksiä, kuten myydä asuntonsa ja muuttaa syrjään, ajautua työkyvyttömäksi ja syrjäytyä.

Terveydenhuolto ei useinkaan ota oireisia Hagströmin mukaan tosissaan. Ongelmien ajatellaan monesti olevan mielenterveydessä.

”Sähköherkkyyteen sairastuneilla ei ole mielenterveysdiagnoosia”, korostaa Hagström. ”Usein heidän taustallaan on kuitenkin tietynlaisia yhdistäviä tekijöitä, kuten pitkä historia homeoireilun kanssa ja sen jälkeen herkistyminen kemikaaleille. Viimeinen askel on sähköherkkyys”, Hagström kuvaa.

Sami Kännälän mielestä oireita sähkömagneettisista kentistä huolestuneille aiheuttaa erityisesti huolestuminen.

”Suurin syyllinen on se huoli, jota tukiasemista ja muista laitteista koetaan. Se aiheuttaa terveellekin oireita, jos joka päivä murehtii. Sähkömagneettisten kenttien ja sähköherkkien oireiden välisestä yhteydestä ei sen sijaan ole saatu tieteellistä näyttöä”, korostaa Kännälä.

"Pitää tietää, mikä on epätavallinen säteilylöydös ja mikä on tyypillistä oirekuvaa.”

Ihon polttelua ja pistelyä, tinnitusta, sydämen rytmihäiriöitä, hengenahdistusta ja monta muuta oiretta, sähköherkkien yhdistys Sähköherkät ry listaa sivuillaan sähköherkkien oirekirjoa.

Yhdistys on toiminut yli 20 vuotta ja saa puheenjohtajansa Erja Tammisen mukaan satoja yhteydenottoja vuosittain.

”Viime aikoina yhteydenottojen määrä on lisääntynyt”, kertoo Tamminen.

Sisäilman altisteiden aiheuttamia yliherkkyyssairauksia tutkinut Turun yliopiston professori Tuula Putus sanoo sähkösäteilyssä oirekuvan vaihtelevan niin kuin muissakin ympäristölääketieteellisissä altisteissa.

”Omissa mittauksissamme oireilevien henkilöiden asunnoista on todettu korkeammat säteilytasot kuin vertailuasunnoista. Ei meilläkään mitään todisteita vielä ole, mutta asiaa tutkitaan”, toteaa Putus.

Putus ei pidä sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia terveyteen poissuljettuina.

”Lisää tutkimusta tarvitaan”, hän kuitenkin korostaa.

Putus on saanut vuonna 2019 kolmivuotisen tutkimusapurahan Sähköherkkyyssäätiöltä.

Hagström toivoo, että EU asettaisi sähkömagneettiselle radiotaajuussäteilylle raja-arvot, jotka olisivat matalammat kuin Suomessa. Tiukempaa raja-arvoa käytetään tällä hetkellä joissakin Euroopan maissa, kuten Ranskassa.

Kännälä vakuuttaa, että Suomessa ja valtaosassa Eurooppaa käytetyt raja-arvot perustuvat tutkittuun tietoon.

”Raja-arvot perustuvat suureen joukkoon tieteellisiä tutkimuksia, joissa on selvitetty sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutuksia. Lisäksi ne sisältävät tuntuvan turvamarginaalin todennettuihin haittavaikutuksiin”, sanoo Kännälä.

Tutkimusta aiheesta –  sekä tukiasemien että matkapuhelinten ja muiden laitteiden – säteilystä on Kännälän mukaan tehty paljon 20 vuoden aikana.

”Aukkoja on tietysti vielä, ja tutkimusta onkin syytä jatkaa”, hän lisää.

Ainoana mahdollisena riskiryhmänä Kännälä pitää katoilla tukiasemien huoltotöitä tekeviä henkilöitä.

”Se on porukka, joka voi hetkellisesti altistua haitalliselle radiotaajuussäteilylle. Tarvittaessa tehot katkaistaankin huoltotöiden ajaksi”, Kännälä sanoo.

Haaparanta sanoo voivansa edelleen huonosti. ”Kukaan ei ota vastuuta tukiasemien ilmestymisestä pihapiiriini. Pelkään, että talon arvo on laskenut ja jään oman kotini vangiksi.”

Anja Haaparanta on verhonnut kotinsa seiniä kankailla, joiden hän toivoo vaimentavan säteilyä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat