Koronasinkkujen ryhmässä tavanneille syntyi vauva, teho-osaston arki ei ole muuttunut – HS kysyi korona-aikana haastatelluilta, mitä heille kuuluu - Kotimaa | HS.fi

Maija Ilmoniemi, Antti Kantelinen ja Emma Koponen.

Kuulumisia poikkeusoloista

Hieman yli 19 kuukautta sitten Suomeen julistettiin poikkeusolot. Korona-aikana HS on haastatellut lukuisia tavallisia ihmisiä siitä, miten tilanne on vaikuttanut heidän elämäänsä. Kysyimme neljältä haastatellulta, mitä heille kuuluu nyt.


24.10. 2:00 | Päivitetty 24.10. 7:13

Maija Ilmoniemi, korona-ajan deittailuryhmän perustaja

”Perustin Korona-ajan sinkut -ryhmän alun perin siksi, että olin yksinäinen. Ryhmän luominen jännitti kauheasti. Kerroin Korona-ajan sinkuista ensin omalla Facebook-sivullani, ja sain kirjoitukselle ehkä kaksi tykkäystä. Ajattelin, että ’oh crap, ei sitten’. Kun ryhmästä tehtiin juttu Helsingin Sanomiin, se oli ollut olemassa muutaman päivän ja siinä oli vasta noin 200 jäsentä.

Jutun myötä ryhmä kuitenkin räjähti uusille urille. Nyt Korona-ajan sinkuissa on ollut mukana ainakin 12 000 ihmistä. En itse löytänyt ryhmästä kumppania, mutta siitä tuli muutenkin toissijaista jo viikko ryhmän perustamisen jälkeen, kun ihmiset alkoivat tutustua toisiinsa. Ryhmä oli ollut olemassa vasta kahdeksan päivää, kun kerrottiin ensimmäisestä parista.

Monet löysivät rakkauden Korona-ajan sinkuista. Erityisen onnellinen olen siitä, että läheinen ystäväni tapasi miehen, jonka kanssa on nyt muuttanut yhteen. Paljon syntyi myös platonisia suhteita: ystävystyimme esimerkiksi ryhmän muiden ylläpitäjien kanssa.

Pysäyttävintä oli, kun sain viestin naiselta, joka oli tavannut ryhmässä miehen vuoden 2020 keväällä ja saanut hänen kanssaan vauvan viime heinäkuussa. Olen miettinyt, että pienen uskaltamiseni takia maailmassa on uusi vauva – joka ei ole edes omani. Se tekee asiasta ehkä vielä hienompaa.

Ryhmästä muodostui paikka, jossa yksin asuvat pystyivät jakamaan ajatuksia ja vertaistukea pelottavassa tilanteessa. Kukaan ei voinut tietää, miten kauan pandemia kestää. Eristäytyneisyyden aikana sinkkujen asemasta puhuttiin mediassa yksittäisissä jutuissa, mutta perheiden huolet ajoivat silti edelle. Tuntui, että minulla ei yksin asuvana ole oikeutta valittaa, kun perheiden huolet ovat niin suuria ja koskevat monia.

Tiukkojen rajoitusten ajan jälkeen julkisuudessa on puhuttu työikäisten aikuisten yksinäisyydestä vieläkin vähemmän, vaikka se voi olla yhtä lohdutonta kuin lasten tai vanhusten yksinäisyys. Sinkkujen huolet ovat pysyneet melko samoina, vaikka rajoitukset alkavatkin hellittää. Korona-ajan sinkuissa keskustellaan edelleen siitä, miten oikeat ihmiset voisivat kohdata toisensa.

En osaa sanoa, miten pitkään ryhmä on vielä olemassa. Mutta sen nimi tulee kyllä aina olemaan Korona-ajan sinkut.”

Maija Ilmoniemen alkuperäinen haastattelu: Eristäytyminen saa monet sinkut tuntemaan itsensä tavallista yksinäisemmiksi – Maija Ilmoniemi sai tarpeekseen ja päätti toimia

Emma Koponen, opettaja Lahden Erstan koulussa

”Lensimme Kiinasta perheeni kanssa Suomeen tammikuun lopussa vuonna 2020, ja jäin matkan jälkeen etätöihin kahdeksi viikoksi. Virus oli silloin Kiinassa uusi asia. Suomessa virallista karanteeni­määräystä ei vielä ollut, mutta asia sovittiin rehtorin kanssa. Päätös oli järkevä.

Kun koulut siirtyivät Suomessa kokonaan etäopetukseen, siihen lähdettiin hyvällä meiningillä ja asenteella, että ’nyt tämä tuli, ja nyt tämä hoidetaan’. Lopulta selviydyttiin mielestäni aika kivasti.

Itse pääsin etäopetuksessa helpolla, sillä minulla oli kuudesluokkalaiset oppilaat, jotka osasivat jo käyttää tietokoneita, ja omatkin tietotekniikka­taitoni ovat hyvät. Yleisesti opettajat joutuivat kuitenkin venymään valtavasti tekniikan kanssa.

Etäopetus vaati myös luovuutta. Tein esimerkiksi oppilaille liikuntatuntien korvikkeeksi haasteita, joissa piti temppuilla vessapaperirullan kanssa. Vessapaperin hamstraamisesta puhuttiin silloin niin paljon, että ajattelin jokaisen kotoa löytyvän rullallisen.

Koronaepidemia näkyy kouluissa edelleen. Käytämme maskeja, ja ruokailemme omassa luokassa. Jos joku oppilas on karanteenissa, se tarkoittaa opettajalle hybridi­opetusta eli lähi- ja etäopetusta samaan aikaan. On raskasta, kun on vastuussa sekä kotona että luokassa tapahtuvasta oppimisesta.

Etäaika korosti sitä, että hyvin pärjäävillä oppilailla meni edelleen hyvin, mutta niillä, joilla meni valmiiksi huonosti, meni vielä heikommin. Koulu on turvasatama monille oppilaille.

Retkiä ja luokkien yhteisiä projekteja on ollut ikävä, mutta toisaalta kaiken ylimääräisen tekemisen puute on mahdollistanut keskittymisen arkisiin rutiineihin ja perusasioiden opetteluun. Se on tehnyt mielestäni lapsille hyvää. Kävimme viime viikolla Hiihtomuseossa, ja kolmos­luokkalaiset osasivat käyttäytyä todella hyvin ja olivat innostuneita, vaikka vierailu oli sen ikäiselle pitkä.

Ennen koronaepidemiaa toivoin, että oppilaat alkaisivat pestä käsiä paremmin. Nyt he pesevät ne oikein hienosti joka kerta, kun tulevat luokkaan.”

Emma Koposen alkuperäinen haastattelu: ”Apua, korona tulee!”

Antti Kantelinen, sairaanhoitaja Meilahden teho-osastolla

”Töissä asiat eivät ole juuri muuttuneet edellisestä haastattelusta, joka tehtiin tämän vuoden helmikuussa. Paljon puhutaan siitä, että korona alkaa olla ohi, ja kaikki aukeaa, mutta teholla eroa entiseen ei juuri ole.

Edellinen työvuoroni oli kolmetoista tuntia, kello 7.30–20.30. Hoidin yhtä potilasta koko vuoron, ja perehdytin toista sairaanhoitajaa. Mielestäni vuoron aikana ei tapahtunut mitään dramaattista, mutta toisaalta olen nähnyt kaiken maan ja taivaan väliltä. Kun lähdin töistä kotiin, vähän alle puolet tehohoito-osaston potilaspaikoista oli varattu koronapotilaille.

Teho-osastolla käytävää jatkuvaa kamppailua on vaikea ymmärtää, ellei siellä ole itse töissä. Jos teen väärän arvion, ihminen voi kuolla. En oikein keksi suurempaa vastuuta kuin tämä. Todella sairaan potilaan kanssa voinnin muutoksiin pitää olla reagoimassa jopa puolen minuutin välein koko vuoron ajan. En halua ajatella hoitajia minään sankareina, mutta se vain on niin, että etenkin teho-osastolla vastaamme paljosta.

Henkilökunnan jaksamisesta olen huolissani. Tätä rallia on pyöritetty jo puolitoista vuotta, mikä tuntuu vähän kohtuuttomalta. Viimeisiä voimia kaavitaan tässä. Jonkinlainen huomiointi palkassa voisi auttaa jaksamiseen – nyt hoitajia on kiitelty vain kauniissa puheissa ja Finlandia-talon valoissa.

En kuitenkaan ole vaihtamassa alaa. Olen ollut hoitajana teho-osastolla kohta 20 vuotta. Työyhteisö on tärkein voimavarani. Työkavereissani on läheisiä ystäviä, joiden kanssa jaamme paljon asioita joka päivä. Siitä olen koronalle kiitollinen, että olen töiden kautta saanut uusia, tärkeitä ihmisiä elämääni. Se on sentään hyvä asia, vaikka muuten voikin olla aika kauheaa.

Totta kai harmittaa, että rokotekattavuus on pysynyt näin heikkona. Rokote olisi pitänyt monen poissa ainakin teho-osastolta, vaikka taudin olisikin saanut. Jokainen osastolle tuleva potilas kuitenkin hoidetaan.”

Antti Kantelisen alkuperäinen haastattelu: Koronavuoron jälkeen

Janne Koski, Itävallassa laskettelu­matkalla korona­tartunnan saanut

”Hajuaisti ei ole vieläkään palannut täysin ennalleen. Haistan kyllä voimakkaita tuoksuja, mutta aisti ei ole yhtä voimakas kuin ennen. Muita normaalista poikkeavia jälkioireita en ole kokenut.

Lähdimme viiden hengen porukalla laskettelu­reissulle Itävaltaan maaliskuun alussa viime vuonna. Kolmella meistä tauti diagnosoitiin reissun jälkeen, kahdella ei.

Kun pääsin Suomeen, kuumetta alkoi tulla aaltoillen. Lihassärky aiheutti unettomia öitä. Oireet kestivät pari viikkoa, mutta koska ne eivät olleet niin pahat, tein etätöitä eristyksissä.

Porukassa pari sai silloin taudin pahempana kuin minä. On kuitenkin huojentavaa, että suurin osa ystäväpiiristä ja perheestä on pysynyt terveenä, ja toivottavasti pysyvätkin.

Olin sairastamisen ajan eristyksissä mökillä seudulla, jossa ei ollut talviaikaan ketään. Kun tulin karanteenin jälkeen Helsinkiin, ihmettelin sitä, että ihmiset liikkuivat tosi vapaasti ulkosalla. Se oli pienimuotoinen yllätys. Itse halusin olla vielä eristyksenkin jälkeen ekstravarovainen, ja pidin muihin etäisyyttä, koska tilanne oli kaikille uusi.

Edelleen tuntuu, että ei ole oikein mustaa valkoisella siitä, miten pitkään taudin sairastamisesta saatu immuniteetti kestää. En ole hirveän kevyin mielin voinut mennä ja liikkua ja ajatella, että olen immuuni. Vaikka minulla on nyt jo kaksi rokotustakin, takaraivossa on ajatus siitä, että edelleen on ainakin pieni mahdollisuus saada tartunta uudelleen.

En itse kokenut, että olisin kohdannut pandemian alussa syyllistämistä tuota Itävallan-reissua kohtaan. Totta kai osa ihmisistä kysyi, kävimmekö after skissä. Itse koen, että syyllistämistä oli ilmassa paljon enemmän viime talvena niitä kohtaan, jotka lähtivät loma- tai hiihtoreissulle. Tuntui, että edes­vastuuttoman leiman sai paljon helpommin.

Tänä talvena ei tule uutta laskettelureissua Eurooppaan. Vielä on pieni epävarmuus siitä, onko se turvallista. Eikä se välttämättä olisi mahdollista aika­taulujenkaan vuoksi. Toivottavasti jossain vaiheessa, koska halu suksille on jo kova.”

Janne Kosken alkuperäinen haastattelu: ”Ero kaikkeen aiemmin sairastamaani tuli selväksi” – Kolme koronaviruksen saanutta kertoo, miten sairaus eteni ja miltä toipuminen tuntui

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat