THL:n Salminen: ”Ei ole realistista, että tartuntamäärät lähtisivät pysyvään laskuun” – 80 prosentin rokotekattavuus ylittynee ensi viikolla, mutta asiantuntijoiden mukaan se ei muuta mitään - Kotimaa | HS.fi

THL:n Salminen: ”Ei ole realistista, että tartunta­määrät lähtisivät pysyvään laskuun” – 80 prosentin rokote­kattavuus ylittynee ensi viikolla, mutta asian­tuntijoiden mukaan se ei muuta mitään

THL:n Mika Salminen korostaa, että rokotteisiin voi luottaa. STM:n Pasi Pohjola taas kehottaa miettimään, onko Viro nyt paras matkakohde.

Jenne Välitalo, Rasmus Pihtsalmi, Helka Räty, Susanna Korte ja Kerttu Lindroos vierailivat Tallinnassa esimerkiksi kangaskaupoissa. He opiskelevat puettavaa muotoilua Lahdessa.

27.10.2021 2:00 | Päivitetty 27.10.2021 6:07

Länsisataman terminaalissa on tiistaina hiljaista, kunnes käynnistyy matkalaukkujaan vetävien matkalaisten virta. Satamaan on juuri saapunut laiva Virosta, jossa koronavirustilanne on viime aikoina vaikeutunut huomattavasti.

Lahtelainen opiskelijaporukka vietti Tallinnassa kaksi yötä. Päätös lähteä syntyi heidän mukaansa spontaanisti, ja reissu sujui hyvin.

”Tämä oli äkkilähtö vain jonnekin, ja Viro oli opiskelijaystävällinen ja helppo”, kertoo Helka Räty.

”Ei tarvinnut lähteä kauas. Ja pääsi käymään jossain”, jatkaa Jenne Välitalo.

Viron tartuntamäärät lähestyvät pandemia-ajan huippulukemia, ja maassa on otettu käyttöön uusia rajoitustoimia sairaala­kuormituksen helpottamiseksi. Myös Liettuan ja Latvian koronatilanne on synkentynyt viime viikkoina huolestuttavan nopeasti.

Lue lisää: Baltian maat ajautuvat syvemmälle korona-ahdinkoon: Viro ”katastrofin partaalla”, Latvia saattaa tarvita kansain­välistä apua

Opiskelijaporukka sanoo seuranneensa Viron koronatilannetta. Tallinna vaikutti heidän mukaansa hiljaisemmalta kuin yleensä.

Viro on tällä viikolla kiristänyt koronapassi­vaatimuksiaan. Opiskelijoiden mukaan koronapassia kysyttiin reissussa lähinnä satamassa ja ravintoloiden ovilla.

Koko joukko pitää koronapassia hyvänä ratkaisuna ja sanoo ymmärtävänsä maan tilanteen. He viihtyivät pääosin keskenään eivätkä tavanneet suuria ihmisjoukkoja.

”Kun tulee toisesta maasta, ei halua itse olla se kuormittava tekijä siellä. Nyt oli paljon kivempi mieli itselläkin lähteä reissuun”, Räty sanoo.

Helka Rädyn mukaan hänen seurueensa otti lyhyellä matkallaan huomioon Viron koronavirustilanteen.

Viron ja muun Baltian heikkenevää koronatilannetta on seurattu huolestuneina myös Suomessa, kertoo johtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

”Mielestäni kannattaa miettiä, onko Viro nyt paras matkakohde. Tartuntojen tuominen rajojen yli on mahdollista, vaikka rajojen terveysturvallisuustoimet toimivatkin hyvin.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen on puolestaan sitä mieltä, että Viroon voi hyvin matkustaa, jos on saanut kaksi rokoteannosta.

”Ilman rokotteita ei pidä matkustaa minnekään. Mutta rokotteisiin voi luottaa. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, altistuuko rokotettu ihminen koronavirukselle Suomessa vai ulkomailla”, Salminen sanoo.

”Voi toki pohtia, onko ajankohta paras mahdollinen, kun Viroon on ilmeisesti tulossa käyttöön uusia rajoitustoimia.”

Lue lisää: Virossa ei maanantaista alkaen pääse ilman korona­passia juuri mihinkään

Suomen koronatilanne on suuremman rokotekattavuuden ansiosta parempi kuin Virossa, mutta myös Suomessa on uutisoitu syksyn aikana tartuntamäärien ja sairaalahoidon kuormituksen kasvusta.

Viime viikkoina kasvu on hieman taittunut, mutta tartuntamäärät ovat edelleen suuret.

”Ei ole realistista ajatella, että tartuntamäärät lähtisivät pysyvään laskuun. Ne pysyvät keskimäärin samalla tasolla tai kasvavat talvea kohti, koska meillä on vielä runsaasti koronavirustartunnalle altista väestöä”, Salminen sanoo.

Tartunnat leviävät lähinnä rokottamattomien keskuudessa. Rokottamattoman väestön ilmaantuvuusluku on noin 700, kun taas koko Suomen ilmaantuvuus on 137 tapausta sataatuhatta ihmistä kohden.

Salmisen mukaan tehohoidon kuormitus on aika runsasta. Suomen sairaaloissa oli maanantaina 215 koronapotilasta, joista 34 oli tehohoidossa.

”Valitettavasti meidän täytyy myöntää, että ainakin suurin piirtein tällä kuormituksen tasolla tulemme menemään todennäköisesti läpi talven, ellei rokotekattavuus nouse merkittävästi korkeammaksi.”

Tuula Nikkanen, Seija Kaurismäki ja Ninni Hanninen lähtivät risteilemään vanhojen työkavereiden kesken. Mukana oli myös Birgit Huttunen. Aikeena ei ollut mennä Tallinnaan maihin lainkaan, joten koronavirustilanne ei juuri huolettanut. ”Jos laivalla tuntuu pelottavalta, me mennään hyttiin”, Nikkanen sanoi.

12 vuotta täyttäneistä suomalaisista 77,2 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta. Tavoiteltu 80 prosentin rokotekattavuus saavutetaan ensi viikolla, jos rokotustahti ei hidastu, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Tällä hetkellä tavoitteesta puuttuu noin 130 000 rokoteannosta.

”Mutta on hyvä muistaa, että 80 prosenttia ei ole maaginen raja, jonka jälkeen tapahtuu suuri käänne”, Kontio sanoo.

Myös Pohjola ja Salminen toteavat, ettei 80 prosentin rokotekattavuuden saavuttaminen juuri muuta koronatilanteen kokonaiskuvaa.

”On välttämätöntä, että rajoituksia harkitaan myös silloin, kun rokotekattavuus on yli 80 prosenttia. Esimerkiksi ravintolarajoitusten jatkoa tulee pohtia, kun aukioloa pystytään hallitsemaan terveysturvallisemmin koronapassilla”, Pohjola sanoo.

Salmisen mukaan koronapassia tarvitaan jossain muodossa todennäköisesti myös lähitulevaisuudessa.

”Alkaa olla selvä asia, että koronapassin käyttö pitäisi ulottaa ensi vuoden puolelle.”

Lisärajoituksia voidaan kuitenkin ottaa käyttöön vain, jos ne ovat välttämättömiä, Salminen muistuttaa.

”Lain mukaan rajoituksia ei voida ottaa käyttöön varmuuden vuoksi. Mutta asiaa joudutaan pohtimaan siinä vaiheessa, jos sairaalakuormitus alkaa näyttää siltä, että suunta on huono.”

Elisa Sairanen, Samuli Mutikainen ja Simo Sairanen tekivät lähtöselvitystään Tallinnaan Länsiterminaalissa. Simo Sairanen on lukenut, että Virossa on ”aika paha tilanne”. ”Kun ei maihin mennä, ei se sinänsä pelota hirveästi”, hän sanoi.

Pohjola muistuttaa, että noin viidesosalla Suomen väestöstä ei ole täyttä rokotesuojaa.

”80 prosentin rokotekattavuuden tilanteessakin yli 600 000 ihmistä on vailla täyttä suojaa. Ja kun tähän lisätään alle 12-vuotiaat, huomataan, että täysi rokotussarja puuttuu yli miljoonalta suomalaiselta.”

Kontion mielestä rokotuskattavuus täytyisikin saada mahdollisimman pian yli 90 prosenttiin.

”Etenkin kaikissa 40 vuotta täyttäneiden ikäryhmissä olisi tärkeää päästä nopeasti yli 90 prosentin rokotekattavuuden, sillä näissä ikäryhmissä on kohtuullinen riski joutua sairaalahoitoon”, Kontio sanoo.

Kontio pitää positiivisena merkkinä sitä, että monet alle 35-vuotiaat ovat viime viikkoina päättäneet ottaa ensimmäisen rokote­annoksen.

On hyvä merkki, että ihmiset, jotka eivät aiemmin ole ottaneet rokotetta, ovat nyt aktivoituneet.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat