Tutkimus: Eron jälkeen osa vanhemmista sopeutuu, osa taistelee tai uhriutuu - Kotimaa | HS.fi

Tutkimus: Eron jälkeen osa vanhemmista sopeutuu, osa taistelee tai uhriutuu

Tutkimushankkeessa vanhemmat jaettiin kuuteen yhteisvanhemmuustyyppiin.

Jyväskylän yliopiston Vanhemmuus eron jälkeen -tutkimushankkeessa vanhemmat jaettiin kuuteen yhteisvanhemmuustyyppiin sen mukaan, miten esimerkiksi neuvottelu sujui ja vastuunkanto jakautui.

14.11.2021 2:00

Eron jälkeen moni lapsiperheen vanhempi tavoittelee yhteisvanhemmuutta, jonka johtotähtinä ovat lapsen etu, yhteinen vastuu ja kommunikaatioyhteys. Toiset ex-puolisot onnistuvat siinä paremmin, toisilla taas riittää haasteita vuodesta toiseen.

Jyväskylän yliopiston Vanhemmuus eron jälkeen -tutkimushankkeessa vanhemmat jaettiin kuuteen yhteisvanhemmuustyyppiin sen mukaan, miten esimerkiksi neuvottelu sujui ja vastuunkanto jakautui.

Ryhmät nimettiin toimintatavan mukaan: yhteistyökumppanit, sopeutujat, taistelijat, uhrit, vastuunkantajat ja luovuttajat.

Tyypeistä kaksi, yhteistyökumppanit ja sopeutujat, olivat tyypillisiä sekä isille että äideille. Yhteistyökumppanit korostivat molemminpuolista luottamusta, avoimuutta ja kunnioitusta. Tärkeintä oli, kuten eräs isä totesi, että lapset eivät joudu kärsimään.

Tuntuu hyvältä, että pystytään sopiin käytännön asioista, konkreettisista asioista. Ja siellä kuitenkin kalentereissa on joustoo [– –] Ja sit arvomaailma on hyvin samanlainen just näissä ravitsemus- ja terveysasioissa, niin se on niinku tosi hyvältä tuntuvaa ja helpottavaa”, sanoi yksi haastatelluista.

Katkeruus oli hellittänyt, kun asioista pystyttiin viestimään.

Kun me nähdään aina ton viikon vaihdon yhteydessä niin tuota siinä samalla ovensuussa sitä vaihdetaan sana-pari, että… Viestit kulkevat varsin hyvin ja se katkeruus on hellittänyt, että tavallaan pystytään aikuismaisesti suhtautumaan tähän.”

Sopeutujat korostivat toisen hyväksymistä, joustamista, venymistä ja sopeutumista tilanteeseen, vaikka eivät aina haluaisikaan. Heitä oli sekä äideissä että isissä.

Ainoastaan isille tyypillisiä olivat taistelijat. He kuvasivat tilannettaan ilmaisuilla vain kuolleen ruumiini yli, rahaa hän vain haluaa ja tämmöinen sotatila.

Taistelijoilla tilanne oli kriisiytynyt ja neuvotteluasemat oli usein jo menetetty.

Toinen vain isille tyypillinen oli uhrin asema. Näitä isiä määrittelivät passiivisuus ja minä vastaan muut -asetelma.

Mies oli kadottanut oman asemansa ja vastuunsa isänä eikä jaksanut enää toivoa parempaa.

Uhrin kokemusta kuvasivat tutkimuksessa ilmaisut jatkuva ikävä, joka saa joka päivä itkemään, en oo koskaan saanut mitään tukea ja elämä menee hukkaan.

Ainoastaan äideille ominaisia tyyppejä olivat vastuunkantajat ja luovuttajat.

Vastuunkantajiksi tutkimuksessa luokiteltiin ne, jotka kertoivat, ettei äidin päävastuu muuttunut eron jälkeen.

Jotkut äidit olivat kiitollisia siitä, että isä on mukana kuvioissa.

Aiemminki mies teki paljon matkatöitä, että oon tottunu huolehtimaan siitä arjesta hyvin pitkälle [– –] koen et tietyllä tavalla on vahvempi suhde lapsiin ku lasten isällä, ni sit on kiva, että pystyy kannustaa sillä tavalla häntä myös tässä isänä”, haastateltu äiti kuvasi.

Luovuttajat olivat äitejä, jotka olivat luopuneet ajatuksesta, että yhteistyö voisi onnistua. Heillä oli erittäin huonot välit entiseen kumppaniin ja huoli lapsesta.

Se on selvää, että niinkun keskenämme me ei siihen pystytä. Mä en myöskään ole sitä siis pitkään aikaan enää jaksanut edes yrittää. [– –] Mä olen jossain vaiheessa tehnyt sen päätöksen, että mun ei oikeasti kannata, että mä vaan hajotan itseäni kun mikään ei muutu kuitenkaan”, kertoi yksi äiti.

Jyväskylän yliopiston isyystutkijan Johanna Terävän mukaan uusi nouseva trendi on rinnakkaisvanhemmuus. Sitä hän suosittelee kaikille, joille yhteistyö vanhemmuudessa on vaikeaa, jopa mahdotonta.

”Rinnakkaisvanhemmuudessa tärkeintä on, että vanhemmalla säilyy hyvä suhde lapseen. Keskenään vanhemmilla ei tarvitse olla edes suhdetta. Tällainen ratkaisu on parempi lapselle kuin se, että yritetään yhteisvanhemmuutta, joka koko ajan traumatisoi eri osapuolia”, Terävä sanoo.

”Jäädytetään tilanne ja ylläpidetään lapsen ja vanhemman suhdetta. Tämä onnistuu varsinkin kun lapset ovat vähän isompia. Luodaan vaikkapa nettialustat, joissa informaatio jaetaan. Sopimukset ovat paperilla, ja niistä pidetään äärettömän tarkasti kiinni.”

Malli palvelee hänen mukaansa parhaiten lapsen etua niissä tilanteissa, joissa tilanne on kriisiytynyt pahasti. Lapsi saa näin pitää molemmat vanhempansa.

Vielä julkaisemattomaan Vanhemmuus eron jälkeen -tutkimukseen haastateltiin 38 eronnutta vanhempaa, joista 19 oli äitejä ja 19 isiä.

Tutkimusaineisto on kerätty yhdessä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa. Tutkimusta johtaa Terävän lisäksi dosentti Marja-Leena Böök.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat