Ensilumi sataa eteläisimpään Suomeen alkuviikosta – Lappiin luvassa jopa 25 asteen pakkasia - Kotimaa | HS.fi

Ensilumi sataa eteläisimpään Suomeen alkuviikosta – Lappiin luvassa jopa 25 asteen pakkasia

Viikon keskivaiheilla sää lauhtuu hetkeksi. Pääkaupunkiseudulla ensilumi ei pysy maassa pitkään.

Maa oli kuurassa Espoon Oittaalla maanantaina 15. marraskuuta. Ilmatieteen laitos määrittelee ensilumen sataneen maahan silloin, kun mittauspisteellä on mittauspäivän aamuna kello kahdeksalta vähintään yksi sentti lunta.

21.11. 16:18

Pääkaupunkiseutu saa ylleen lumikuorrutuksen todennäköisesti tiistaiaamuun mennessä. Torstaihin mennessä lumi kuitenkin sulaa pois kokonaan.

Maanantai-illan ja torstai-illan välisenä aikana Suomen yli pyyhkii kolme luoteen suunnasta saapuvaa sadealuetta, jotka tuovat lunta maan eteläisimpiin kolkkiin asti.

”Maanantain ja tiistain välisenä yönä lännestä saapuva sadealue näyttää kulkevan sen verran eteläistä reittiä, että kyllä siitä lunta pääkaupunkiseudullekin voisi tulla muutama sentti”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ari Mustala.

Tiistai-iltana lounaasta saapuva sadealue ei välttämättä yllä aivan eteläisimpään Suomeen. Se tuo lunta etenkin maan keskivaiheille.

”Maan keskivaiheilla lunta voi ensi viikolla hyvinkin tulla yli 20 senttiä, mutta Etelä-Suomessa kertymä jää vähäiseksi.”

Eteläisimmässä Suomessa ensilumi tuskin pysyy maassa pitkään.

Pääkaupunkiseudulla sää lauhtuu keskiviikoksi, ja myös torstaina lämpötila pysyttelee plussan puolella. Viikon keskivaiheen sateet tulevat eteläisimmässä Suomessa vetenä.

Ensi viikon loppupuolella tuuli kääntyy pohjoisen ja koillisen suuntaiseksi, ja sää viilenee koko maassa. Etelässäkin lämpötila pysyttelee nollan tuntumassa tai pakkasen puolella ainakin ensi viikonlopun yli, Mustala arvioi.

”Sää on viikonlopun yli vielä keskimääräistä kylmempää.”

Lapissa lämpötila voi ensi viikolla painua jopa 25 pakkasasteeseen. Lumisateiden yhteydessä sää voi hetkellisesti lauhtua ja lämpötila nousta lähelle nollaa.

Lumisateiden yhteydessä ajokeli on huono. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä alkuviikolla maan etelä- ja keskiosissa.

Keskiviikkona sää voi olla maan keski- ja itävaiheilla lumipyryn vuoksi paikoin erittäin huono.

Mustala korostaa, että sarjoittaisten matalapaineiden vuoksi muutokset säässä voivat olla nopeita.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat