Poliisin epämääräiset puheet katujengeistä paljastavat, miksi sen halu päästä käsiksi ihmisten viesteihin ilman rikosepäilyä sisältää valtavia riskejä - Kotimaa | HS.fi

Poliisin epämääräiset puheet katu­jengeistä paljastavat, miksi sen halu päästä käsiksi ihmisten viesteihin ilman rikos­epäilyä sisältää valtavia riskejä

Esimerkiksi osa tavallisista maahanmuuttajataustaisista nuorista saattaisi päätyä uuden rikostiedustelulain seurauksena poliisin puhelinkuunteluun heppoisin perustein, kirjoittaa HS:n oikeustoimittaja Mikko Gustafsson.

3.12.2021 11:55

Runsaat kaksi viikkoa sitten poliisista putosi uutispommi, jonka sirpaleissa riittää keräämistä pitkäksi aikaa.

Poliisihallitus kertoi, että se haluaa uuden rikostiedustelulain. Sen avulla poliisi haluaisi esimerkiksi päästä käsiksi kansalaisten viestintään ilman konkreettista rikosepäilyä. Nyt tuomioistuin antaa poliisille luvan kajota kansalaisen yksityiseen viestintään vain riittävän vakavan rikosepäilyn seurauksena.

Poliisiylitarkastaja Mikko Eränen antoi MTV Uutisten Rikospaikka-ohjelmassa tuoreeltaan esimerkkejä siitä, minkälaisten ilmiöiden taklaamiseen poliisi haluaisi käyttää keinoja, jotka nyt edellyttävät rikosepäilyä.

”Esimerkiksi uusimuotoinen jengiytyminen, kyberuhat, hybridiuhat”, Eränen kertoi.

Poliisihallituksen asiaa käsittelevässä muistiossa mainitaan myös ääriliikkeiden houkuttelevuus, terrorismin uhka, poliittisen väkivallan kasvupotentiaali, järjestäytynyt rikollisuus ja vakava huumausainerikollisuus lieveilmiöineen.

Suomessa rikosoikeus on perinteisesti ollut länsimaista tekorikosoikeutta. Se tarkoittaa, että ihmisiä ei rangaista pahoista ajatuksista, taustasta, huonosta seurasta, väärästä ideologiasta tai uskonnosta. Rikollisten tekojen täytyy olla konkreettisia ja lakiin kirjattuja, ja ihminen on syytön niihin, kunnes toisin todistetaan.

Poliisi voi epäillä henkilöä rikoksesta silloin, kun syytä epäillä -kynnys ylittyy. Jos konkreettinen rikosepäily ei ole syy perusoikeuksien – kuten viestinnän suojan – murtamiselle, mihin raja vedetään?

Toistaiseksi poliisi ei ole esittänyt tarkkaa mekanismia, joka avaisi sille mahdollisuuden päästä käsiksi kansalaisten viestintään. Siksi ideaa on pakko arvioida periaatteellisen tason ja poliisin aiemman toiminnan perusteella.

Myös poliisin aiemmasta käyttäytymisestä salaisessa tiedonhankinnassa löytyy hyviä syitä sille, miksi poliitikkojen pitäisi olla erityisen tarkkana ehdotuksen kanssa.

Yhden vakavan riskin osoittaa se, miten poliisin näkemys nuorten katujengeistä teki tänä syksynä täyskäännöksen noin kuukauden sisällä.

Jos poliisi saisi esimerkiksi oikeuden kuunnella ihmisten puhelimia ilman konkreettisia rikosepäilyjä, pitäisi myös muilla kuin oikeusistuimella olla jonkinlaiset järkevät mahdollisuudet tutkia poliisin esittämiä rikosilmiöitä. Katujengien tapauksissa näin ei ole ollut.

Helsingin poliisi ja keskusrikospoliisi eivät ole suostuneet eri haastattelujen ja taustakeskustelujen aikana edes pyynnöistä kertomaan kaupunginosia, joissa katujengit heidän mukaansa mellastavat. Lisäksi poliisilta ei saa pihdeillä kaivamallakaan määritelmää, milloin jokin porukka muuttuu katujengiksi.

Samaan aikaan kun poliisi puhuu katujengeistä, HS:n jututtamat järjestö- ja nuorisotyöntekijät eivät ole havainneet pääkaupunkiseudulla katujengejä – tunnuksellisia, alueellista reviiriään puolustavia, väkivaltaisia ja omaa slangia käyttäviä joukkioita. Tämä tekee koko kuviosta yhä hähmäisemmän.

Lue lisää: Jengien jäljet

On mahdotonta korostaa liikaa, että kukaan ei tällä hetkellä tiedä, millä perusteella poliisi saisi oikeuden päästä käsiksi ihmisten viestintään ilman rikosepäilyä.

Katujengikeskustelun jälkeen syntyy silti väistämätön uhkakuva, että uusilla tiedusteluvaltuuksilla osa ihan tavallisista maahanmuuttajataustaisista nuorista voisi päätyä poliisin salaisten pakkokeinojen kohteeksi heppoisilla perusteilla.

Katujengit tuskin olisivat ainoa ilmiö, jonka kohdalla tuomioistuimet olisivat vielä nykyistäkin enemmän poliisin arvion varassa lupien myöntämisessä.

Poliisin salainen tiedonhankinta ja rikostiedustelu ovat piilotettua maailmaa, jonka epäonnistumisia on ruodittu viime vuosina osin julkisissa oikeudenkäynneissä.

Yksi näistä oli epäiltyjen rekisteriä käsittelevä oikeudenkäynti viime vuosikymmenen puolivälissä. Salaiseen tiedustelurekisteriinsä poliisi kirjasi muun muassa jengiläisten kontakteja.

Epäiltyjen rekisteri eli epri tunnetaan paremmin Putin-rekisterinä, koska sinne oli päätynyt Yön sudet -moottoripyöräjengin kytköksiensä takia myös Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Lue lisää: Syytteet eprin eli Putin-rekisterin epäselvyyksistä kaatuivat oikeudessa – rekisteriä ei valvonut kukaan

Putinin nimi edusti rekisterin asiallisempaa osastoa, mutta poliisi oli kopioinut sinne puhelimista myös jengiläisen mummojen ja hammaslääkärien kaltaisia rikollisuhkia.

Nykyisillä tiedoilla poliisin kaavailemasta rikostiedustelulaista on hankala sanoa, miltä puhelinkuunneltujen lista olisi näyttänyt, jos vaadittu tiedustelulaki olisi ollut voimassa eprin pahimpina päivinä.

Toki vain poliisi tietää myös sen, miltä poliisin eri rekisterit näyttävät juuri nyt.

Ketään ei tuomittu oikeudessa epäiltyjen rekisteriä koskevassa poliisirikosjutussa, koska oikeus ei löytänyt rekisteristä vastaavaa henkilöä keskusrikospoliisista.

Oikeudenkäynnissä entinen Poliisihallituksen poliisijohtaja ja nykyinen sisäministeriön poliisiosaston ylijohtaja Tomi Vuori esitti todistajana kuolemattoman arvionsa Rajavartiolaitoksen ja poliisin vastuukäsitysten eroista.

”Tämä saattaa kuulostaa vähän kafkamaiselta. Olin kahdeksan ja puoli vuotta sotilaallisessa organisaatiossa, ja siellä kun sanotaan ’vastaa’, niin se sitten kanssa vastaa. Meillä [poliisissa] kun sanotaan ’vastaa’, niin se ei ole välttämättä sitä, mitä todellisuudessa tapahtuu tai mitä edes edellytetään tapahtuvan.”

Keskusrikospoliisi tuli epäiltyjen rekisteriä koskevassa oikeusjutussa tunnetuksi turhan kiihkeästä kirjaamisinnostaan, mutta poliisin salaisen tiedonhankinnan lähihistoriasta löytyy myös päinvastainen esimerkki.

Helsingissä huumepoliisi tuhosi silloisen päällikkönsä Jari Aarnion johdolla rekisterin salaisista alamaailman tietolähteistä toissa vuosikymmenen lopulla. Sen jälkeen laitos jätti vuosien ajan laittomasti lähteensä rekisteröimättä.

Rekisterin tuhoaminen vaikeutti poliisin salaisen tiedonhankinnan valvomista ja Aarnion rikosten selvittämistä.

Viimein tänä vuonna oikeus tuomitsi Aarnion ja Helsingin entisen poliisikomentajan Jukka Riikosen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta rekisterisotkun takia. Aarnion entinen kakkosmies Petri Rainiala puolestaan sai tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Lue lisää: Hovioikeus tuomitsi Helsingin poliisin päällystöä salaisen tiedonhankinnan jutussa – Entiselle komentajalle jättikulut

Rainialan olisi pitänyt päättää tietolähteiden hyväksymisestä ja huolehtia rekisteröintivelvollisuudesta. Riikonen puolestaan ei selvittänyt toiminnan tilaa, vaikka hänen tietoonsa tuotiin epäkohtiin viittaavia seikkoja, oikeus arvioi.

Samaan aikaan kun poliisi vaatii mahdollisuutta päästä aiempaa herkemmin kansalaisten yksityiseen viestintään, se on ollut huolissaan ihmisten yksityiselämän suojasta rikosjuttujen esitutkinnoissa.

Poliisi on tehnyt aiemmasta poikkeavia salauspäätöksiä ja tussaa nykyään osan esitutkintapöytäkirjoista täysin lukukelvottomiksi.

Ilmiö johtaa samanlaisiin seurauksiin kuin epämääräisyys katujengiasiassa: Kansalaisyhteiskunnan on entistä hankalampi valvoa poliisin asiallista toimintaa ja väitteiden todenperäisyyttä.

Jos uusi rikostiedustelulaki toteutuu, yhteiskunnan mahdollisuudet läpivalaista poliisin toimintaa tuskin parantuvat. Julkisuuslakia on jo nyt tarkoitus päivittää, mutta oikeuskäytännön syntyminen uudesta laista vie aikaa.

Ennen uutta oikeuskäytäntöä poliisi voi yrittää saada läpi mieleisiään tulkintoja, jotka eivät ole osoittautuneet millään tavalla julkisuusmyönteisiksi.

Oman vaaranpaikkansa luovat henkilösuhteet.

Sisäministeriön poliisiosaston ja Poliisihallituksen välillä ei ole koskaan ollut järkevää palomuuria, joten suhtaudutaanko Poliisihallituksen ajatuksiin oikeasti ministeriössä tarvittavalla kriittisyydellä?

Esimerkiksi monet korkean poliisijohdon tietolähdeoikeudenkäynneissä syytetyistä poliiseista pääsivät aikoinaan vaikuttamaan voimakkaasti siihen, millainen sääntelystä tuli. Kun he joutuivat syytteeseen laittomuuksista, he vetosivat puutteelliseen ja sekavaan sääntelyyn.

Tällä hetkellä poliisiosaston ylijohtajana sisäministeriössä on Tomi Vuori, joka antoi epäiltyjen rekisterin jutussa aiemmin siteeratun luonnehdinnan poliisin kafkamaisista vastuusuhteista. Vuori siirtyi tehtäväänsä Poliisihallituksen kakkosmiehen paikalta – siis sieltä, mistä tuli sytyke uuden rikostiedustelulain saamiseksi.

Vuori on pätevä ja arvostettu virkamies, kuten monet muutkin poliisiorganisaatiossa työskennelleistä. Mutta hankkeen ongelmat eivät ole yksilöissä, vaan järjestelmätason riskeissä ja siinä, sopiiko koko ajatus suomalaisen oikeusvaltion arvioihin.

Lopulta jää poliittisten päättäjien määriteltäväksi, kuinka poliisin uuden rikostiedustelulain käy.

Lähtökohtaisesti ajatus poliisin pakkokeinoista ilman rikosepäilyä kuulostaa yhtä hyvältä kuin se, että oikeus laitettaisiin myöntämään toimittajille lupia vallankäyttäjien puhelinten kuunteluun. Perusteena tälle hankkeelle voisi olla nykyistä avoimempi päätöksenteko ja vallan väärinkäytösten tehokkaampi paljastaminen.

Sekä poliisille että toimittajille uusista oikeuksista olisi varmasti hyötyä, mutta oheistappiot voisivat olla melkoiset.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat