”Eikö tämä lopu ikinä?” – Luontoa tuhoava soiden ojittaminen jatkuu Suomessa kaikessa hiljaisuudessa, vaikka sen luultiin olevan jo historiaa - Kotimaa | HS.fi

”Eikö tämä lopu ikinä?” – Luontoa tuhoava soiden ojittaminen jatkuu Suomessa kaikessa hiljaisuudessa, vaikka sen luultiin olevan jo historiaa

Metsien inventoinnin yhteydessä kävi ilmi, että Suomessa ojitetaan edelleen suuria määriä ennen ojittamatonta suota. Luontohaitat ovat suuret.

Ojitetun metsän uomiin nousi vettä metsäpalstalla Janakkalassa. Soiden ja soisten metsien ojittamisia on Suomessa tehty metsän kasvatuksen tehostamiseksi.

17.12.2021 2:00 | Päivitetty 17.12.2021 8:14

Suomessa toisteltu mantra soiden ojittamisen loppumisesta 1990-luvulla ei pidäkään paikkaansa. Suomessa on kaivettu viime vuosiin asti merkittäviä määriä ojia sellaisille soille tai suon osille, joissa ei ojia entuudestaan ollut.

Ojittamisesta aiheutuva suoluonnon hävittäminen ja vesistöjen kuormittaminen jatkuu päinvastaisista tavoitteista huolimatta.

Luonto- ja metsäväkeä viikon mittaan runsaasti puhuttanut havainto käy ilmi viime viikolla julkaistusta Valtakunnan metsien inventoinnista (VMI). Siinä Suomen maankäyttöä tutkitaan maastokäynnein edustavalla joukolla koealoja.

Maastokäynnit toteutettiin vuosina 2014–2018, ja niissä arvioitiin muutoksia edellisen kymmenen vuoden aikana.

”Kyllähän se vähän yllätys oli”, toteaa inventointiraportin kirjoittanut Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari Korhonen.

”Isoja hehtaarimääriä ne ovat.”

Inventointiraportin mukaan Suomessa on ojitettu tutkimuksen ajanjaksona yhteensä 46 000 hehtaaria sellaisia suoaloja, joissa ei ennen ollut ojia. Luku on huomattavasti suurempi kuin se ala suota, jota on samana aikana yritetty palauttaa lähemmäs entistä luonnontilaa.

Tämä 46 000 hehtaaria vastaa yli prosenttia kaikesta Suomessa jäljellä olevasta ojittamattomasta suosta. Monta kertaa suuremman osan se muodostaa niistä suotyypeistä, joissa on mahdollista kasvattaa metsää. Tällaisia ovat esimerkiksi Suomessa hyvin harvinaisiksi käyneet luonnontilaiset ja turvepohjaiset korvet.

HS:n pyynnöstä Korhonen tarkistaa myös edellisen kymmenvuotiskauden luvun uusista suo-ojista. Se osoittautuu vielä suuremmaksi. Silloin uutta suota oli inventoinnin perusteella ojitettu 55 000 hehtaaria. Inventoinnissa suoksi lasketaan kaikki maastotyypit, joissa on vähänkin turvetta. Kyse voi siis olla myös soisesta metsästä.

Suomen metsävarat tutkitaan tarkkaan

  • Valtakunnan metsien inventointi (VMI) on 1920-luvulta jatkunut tutkimusponnistus, jossa kartoitetaan Suomen metsävarojen kehitystä.

  • Viime torstaina julkaistiin 12. inventoinnin loppuraportti, jossa tarkastellaan metsien kehitystä 1920-luvulta lähtien.

  • Tutkimus tuottaa tietoa esimerkiksi metsien kokonaistilavuudesta, eri puulajien jakaumasta, metsän ikärakenteesta ja luonnolle tärkeän kuolleen puun määrästä metsässä.

  • Tutkimus perustuu maastokäynteihin ja edustavien koealojen verkostoon. Koealojen data yleistetään edustamaan koko maata tilastollisin menetelmin ja satelliitti- ja karttatietoja hyödyntäen.

Kun asiasta nousi keskustelu, Korhosen inventointiryhmä alkoi tarkistaa tuloksia. Tarkistuksissa on käynyt ilmi, että mahdollisesti noin puolet tuosta raportissa mainitusta 46 000 hehtaarista on suoaloja, joissa uudet ojat on tehty vanhojen, peittyneiden ojien väliin.

Tällöin ei puhuta uudisojituksesta vaan täydennysojituksesta. Virheet ovat voineet syntyä, jos maastokäynnillä ei ole vanhoja ojia havaittu. Niitä on nyt löydetty vanhoista kartoista.

”Kyse on meidän virheestä. Mutta ei se tätä itse asiaa mitättömäksi tee”, Korhonen sanoo. Tarkistusten tuloksista tiedotetaan täsmällisemmin, kun ne valmistuvat.

Soiden massiivinen ojittaminen 1960- ja 1970-luvuilla on toteutetussa mitassaan todettu myöhemmin virheeksi – varsinkin, jos asiaa tarkastellaan Suomen luonnon näkökulmasta. Etelä-Suomen soista on ojitettu lähes 80 prosenttia.

Suo-ojia kaivettiin Suomessa niin paljon, että niiden mitta ylettäisi kaksi kertaa Maasta Kuuhun ja takaisin. Tavoitteena oli kuivattaa suot rahaa tuottavaksi metsämaaksi, ja monin paikoin se onnistuikin. Suomen metsävarat kasvoivat, ja ojitustukia maksettiin. Vilkkaimpina aikoina suota ojitettiin hurjat 300 000 hehtaaria vuodessa. Suomen talous oli tuolloin nykyistäkin riippuvaisempi metsistä.

Suon ojitusta traktorivetoisella ojajyrsimellä käynnissä 1970-luvulla.

Urakassa mentiin niin pitkälle, että Suomesta tuhottiin lähes kokonaan monia suoluontotyyppejä ja koko joukko soiden kasvi-, lintu- ja hyönteislajeja ajettiin uhanalaisuuteen. Tuo uhanalaistumiskehitys jatkuu yhä, sillä suoekosysteemit kuivuvat hitaasti.

Lue lisää: Luonnolta loppuu tila – hätkähdyttävät grafiikat näyttävät, kuinka ihminen dominoi planeetta Maata

”Suomessa oli 9 miljoonaa hehtaaria suota, erittäin monipuolista ja vaihtelevaa. Onhan siinä menetetty Suomelle ominainen luontotyyppi todella suurelta osin”, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää.

Suomen ensisijaista suolajeista uhanalaisia on 11 prosenttia. Kurki on poikkeus. Se on yleistynyt EU-tason suojelun ja sopeutumiskykynsä ansiosta. Muut suolinnut kuten suokukko ovat harvinaistuneet jyrkästi.

Osa vahingoista tehtiin turhaan. Noin 13 prosenttia ojitetuista soista on sellaisia, ettei niissä kasva talousmetsää tänäkään päivänä. Luontoarvot kuitenkin menetettiin.

Ojituksilla aiheutettiin myös suuri ravinnekuorma Suomen vesistöihin. Tuokin haitta jatkuu edelleen ja korostuu aina, kun tukkeutuneita ojia perataan.

Kaikesta tästä johtuen Suomessa on haluttu pois ojittamisen perinteestä. Uusiin metsänhoitosuosituksiin ojitukset eivät enää kuulu, ja äskettäin suuret metsäyhtiöt UPM ja Tornator ilmoittivat siirtyvänsä turvemailla osittain metsän jatkuvaan kasvatukseen, joka ei ojia vaadi.

Myös turvetuotanto on verottanut Suomesta luonnontilaisia soita. Kaustisilla sijaitseva turvetuotantoalue kuvattiin marraskuussa 2021.

Miten on siis mahdollista, että uuttakin suota yhä ojitetaan?

Johtava tutkija Korhonen on kysymyksen edessä yhä hieman ymmällään. Hänen ryhmänsä tarkastelee aineistoa parhaillaan tarkemmin saadakseen selville, minkälaisissa paikoissa ojia on kaivettu.

Sen verran on jo saatu selville, että noin kolmasosa 46 000 hehtaarista on paikoissa, joissa on tehty metsän uudistaminen. Siellä on siis istutettu uusia taimia.

Jos turvemaalle tehdään avohakkuu, vesi alkaa pyrkiä pintaan, kun puut eivät enää ime ja haihduta sitä. Tämän vuoksi istutus voi vaatia mätästyksen. Sen yhteydessä saatetaan myös kaivaa ojia.

Tätä ei tarvitsisi tehdä, jos turvemailla siirryttäisiin jatkuvaan kasvatukseen. Siinä hakkuut tehdään poimien ja metsässä säilyy koko ajan puita, jotka haihduttamalla huolehtivat riittävästä kuivatuksesta ja tuottavat siemenillään uusia taimia.

Ojitettu suo Perhossa. Soita on ojitettu Suomessa metsätalouden lisäksi myös maataloutta varten eli pelloiksi.

Korhonen haluaa tehdä myös toisen tarkennuksen: heidän laskentansa luokittelee uusiksi ojiksi myös ne ojat, jotka on kaivettu uusiin paikkoihin jo ennestään osittain ojitetuille soille. Tällaisissa paikoissa luontoarvoja ei ole välttämättä jäljellä yhtä paljon kuin koskemattomilla soilla.

Toisaalta tutkimusprofessori Mäkipää muistuttaa, että kyseiset suon osat ovat aiemmin saattaneet jäädä ojittamatta nimenomaan luontoarvojensa vuoksi. Asian selvittäminen vaatisi lisätutkimuksia.

Perinteisesti ojittamisia ovat kirittäneet Suomessa valtion tuet. Vanhojen ojien avaamiseen myönnetään edelleen niin kutsuttua Kemera-tukea.

Mäkipää pohtii, voiko tuki ajaa myös uusiin ojituksiin, vaikka sitä ei niihin saisikaan käyttää. Valvonta on hänen mukaansa vähäistä.

”Tätä voi pohtia. Kun kone on kerran suolle saatu ja kun siihen on perinteisesti kannustettu. Tässä minulla on vain kysymyksiä, ei vastauksia.”

Kemera-tukien myöntämisen pitäisi loppua ensi vuoden lopulla. Mäkipään mukaan silloin on kiinnostavaa nähdä, väheneekö uusienkin ojien kaivaminen.

Mäkipää on yksi tutkijoista, joka nosti ojitusasiaa esille sosiaalisessa mediassa tutkimuksen julkaisemisen jälkeen. Hänessä uutinen herätti turhautumista.

”Tulihan siinä sellainen olo, että eikö tämä lopu ikinä.”

Hänestä tukipolitiikan oikaiseminen on olennaista. ”Ei voi olla niin, että haitan aiheuttaminen jatkuu veronmaksajien rahalla.”

Luonnon kannalta haittaa on myös vanhojen ojien perkaamisesta. Siinä vesistöt saavat ravinnepulssin ja ilmastopäästöt kasvavat. Syvät ja jyrkät ojat vaikeuttavat metsässä liikkumista, ja niihin hukkuu esimerkiksi metsäkanalintujen, kuten metson ja teerin, poikasia.

Mäkipään mielestä olemassa olevien soiden suojelu olisi järkevämpää luonnonsuojelua kuin jo ojitettujen soiden ennallistaminen, jota toki myös voidaan tehdä. Kun suo on kerran kuivatettu ja suolajit sieltä hävinneet, sen palauttaminen on vaikeaa. Ennallistamalla pystytään palauttamaan osa suolajistosta, mutta menetetty suo ei samanlaisena palaa.

”Eivät ne palaudu entiseen luonnontilaansa kuin ehkä seuraavan jääkauden jälkeen.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat