Joulun vietto on sujunut pääosin rauhallisesti – poliisille tulleista tehtävistä iso osa kotihälytyksiä ja häiriökäyttäytymistä - Kotimaa | HS.fi

Joulun vietto on sujunut pääosin rauhallisesti – poliisille tulleista tehtävistä iso osa koti­hälytyksiä ja häiriö­käyttäytymistä

Poliisitehtävät ovat painottuneet asuntoihin. Yleisillä paikoilla on ollut hiljaisempaa. Kuopiossa poliisi selvitteli autoilua Puijon hiihtoladuilla.

Jouluaattona Helsingin Kauppatorilla oli liikkeellä väkeä pakkassäästä huolimatta. Poliisin mukaan Helsingin keskusta-alueilla on ollut jouluna hiljaista ja poliisin tehtävät ovat kohdistuneet pääosin asuinalueille.

25.12.2021 10:10 | Päivitetty 25.12.2021 13:41

Joulun vietto on sujunut poliisin näkökulmasta verrattain rauhallisesti aattoiltana ja jouluyönä, kerrotaan poliisilaitoksilta.

Poliisille tulleista tehtävistä iso osa on ollut kotihälytyksiä ja häiriökäyttäytymistä. Lisäksi liikenteestä on havaittu päihtyneitä kuljettajia.

”Kirjattu, että todella hiljaista”, kertoo komisario Juha Haapalainen Helsingin poliisin johtokeskuksesta STT:lle.

Haapalaisen mukaan Helsingin keskusta-alueilla on ollut hiljaista ja poliisin tehtävät ovat kohdistuneet pääosin asuinalueille.

”Kotikeikkoja, yksityisasunnossa tapahtuneita häiriöitä tai muita vastaavia.”

Lounais-Suomen poliisin mukaan hälytystehtävien määrä on ollut maltillinen.

”Ajan ja juhlan henkeen perustuen poliisin hälytystehtäviä on suuntautunut ihmisten koteihin, ja kotihälytysten määrässä olikin hieman kasvua viime jouluun verrattuna”, kertoo Lounais-Suomen poliisi tiedotteessa.

Jouluyönä Lounais-Suomen poliisi hälytettiin koteihin noin 40 kertaa.

Porissa ihminen sai aattoaamuna vamman teräaseesta, Lounais-Suomen poliisi kertoo. Asunnosta otettiin kiinni viisi rikoksesta epäiltyä selvittelemään näkemyksiään tapahtumien kulusta.

Oulun poliisista luonnehditaan jouluyön olleen tavalliseen arkiyöhön verrattavissa oleva yövuoro.

”Ainakin Oulun seudulla joulun vietto on vielä ihan rauhallista. Tehtävät ovat olleet pääsääntöisesti kotihälytyksiä, häiriökäyttäytymistä ja päihtymystä.”

”Nyt kun koronarajoituksetkin ovat tiukemmat, sekin näkyy. Se, mikä meillä aiheuttaa toimintaa, siirtyy enemmän yksityisasuntoihin”, Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrottiin.

Jouluaattona voimaan tulivat hallituksen linjaamat ravintolarajoitusten tiukennukset. Anniskelu päättyi ravintoloissa aattona kello 21, ja ravintolat menivät kiinni kello 22. Ensi viikolla rajoitukset kiristyvät edelleen.

Myös Hämeen, Pohjanmaan ja Itä-Suomen poliisilaitokset kertovat joulunvieton sujuneen melko rauhallisesti.

Pohjanmaan poliisista kerrotaan, että perusmuotoisia pahoinpitelyitä on ollut jonkin verran aattona ja joulupäivänä.

””Törkein” tai erikoisin selvitetty rikos oli laduilla autoilu Puijon hiihtopyhätössä”, tviittasi Itä-Suomen poliisi.

Itä-Uudenmaan poliisilla jouluyö ei tehtävämäärän puolesta ollut erityisen kiireinen 120 tehtävällä. Poliisi kuitenkin kertoo, että monet tehtävät olivat usean partion tehtäviä ja runsas kolmannes keikoista oli kotihälytystehtäviä.

”Kiirettä on partioilla pitänyt”, tviittasi Itä-Uudenmaan poliisi.

Tehtävissä on ollut muun muassa yksityisellä paikalla tapahtuneita pahoinpitelyitä ja lähisuhdeväkivaltaa sekä riita- ja metelikeikkoja.

”Asukasmäärään suhteutettuna joulu on sujunut erittäin rauhallisesti”, Itä-Uudenmaan poliisi kertoi.

Länsi-Uudenmaan poliisi puolestaan kertoi Twitterissä, että viime yö oli poliisille kiireinen rattijuoppojen ja metelikeikkojen vuoksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat