Joulun paluuliikenne vilkkaimmillaan tapaninpäivänä - Kotimaa | HS.fi

Joulun paluuliikenne vilkkaimmillaan tapanin­päivänä

Ilmatieteen laitos varoittaa paluuliikenteeseen lähtijöitä huonosta ajokelistä Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla.

26.12.2021 5:37

Joulun paluuliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan tänään tapaninpäivänä.

Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että joulun paluuliikenne on tyypillisesti vilkkaimmillaan tapaninpäivänä. Huonon ajokelin varoitus on voimassa Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Eniten liikennettä arvioidaan olevan keskipäivän ja iltakahdeksan välillä. Liikenne on vilkkainta suuria kaupunkeja kohti.

”Se on normaalia paluuliikennettä, kun on oltu maalla ja sukuloimassa”, tieliikennekeskuksesta todettiin lauantaina.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan joulun voimakkaat lumikuurot rauhoittuvat tapaniksi. Huonon ajokelin varoitukset ovat voimassa iltapäivälle asti.

”Ei täysin poutaa voi luvata, mutta ei enää samanlaista tykitystä”, sanoi meteorologi Eerik Saarikalle joulupäivän iltana.

Pohjois-Karjalan pakkasvaroitus jatkuu sunnuntaina, mutta lisääntyvä pilvisyys hillitsee pakkasia jossain vaiheessa päivää.

Vähiten pakkanen paukkuu tapanina lounaisessa saaristossa. Lämpötilat ovat edelleen pakkasen puolella koko Suomessa.

Fintrafficin tieliikennekeskus ennakoi jo ennen joulunpyhiä, että paluuliikenne on vilkkaimmillaan tapaninpäivänä. Joulunajan arkipyhien puuttumisen vuoksi liikenne ajoittuu tänä vuonna lyhyelle aikavälille.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat