Saako koronapassia edelleen kysyä, vaikka sillä ei pääse eroon rajoituksista? Aluehallintovirastot ja STM antavat erilaiset vastaukset - Kotimaa | HS.fi

Saako korona­passia edelleen kysyä, vaikka sillä ei pääse eroon rajoituksista? Alue­hallinto­virastot ja STM antavat erilaiset vastaukset

Varmaa on, että ravintolat voivat edellyttää koronapassia edelleen.

Koronapassia voidaan varmuudella edellyttää edelleen ravintoloissa.

30.12.2021 9:31 | Päivitetty 30.12.2021 9:56

Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) ja aluehallinto­virastoissa ollaan eri linjoilla siitä, millä perusteilla koronapassia voidaan edellyttää sen niin sanotun jäädyttämisen jälkeen.

Hallitus päätti tiistaina, että koronapassia ei voi leviämisalueilla käyttää vaihtoehtona alueellisille yleisötilaisuuksien ja asiakastilojen rajoituksille. Tämä on voimassa 20. tammikuuta asti.

Alueilla olevat rajoitukset astuvat siis sellaisinaan voimaan. Jos esimerkiksi eteläpohjalainen elokuvateatteri on voinut koronapassilla täyttää katsomonsa kokonaan, jatkossa se voi ottaa yleisöön vain 20 ihmistä.

Mutta voiko elokuvateatteri edellyttää koronapassia silti, vaikka sillä ei pääsisikään eroon rajoituksista? Aluehallintovirastot ja STM antavat asiasta hieman erilaiset vastaukset.

Lue lisää: Hallitus päätyi sittenkin jäädyttämään korona­passin, oikeus­kansleri Pöysti tyrmäsi alkuperäisen suunnitelman

Lue lisää: Hallitus lupasi korona­passia myös omikronin keskelle, mutta kikkailu kostautui taas väli­päivinä tylysti

Aluehallintovirastot ovat tulkinneet valtioneuvoston asetusta ja tartuntatautilakia niin, että toiminnanharjoittaja eli esimerkiksi elokuvateatteri voi edellyttää koronapassia jatkossakin.

Aiemmin linja on ollut, että koronapassia voi käyttää vain vaihtoehtona rajoituksille. Silloin ei kuitenkaan ollut voimassa nykyistä asetusta, sanoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Valtioneuvoston tiistaisen asetuksen mukaan rajoitukset ja velvoitteet koskevat toiminnanharjoittajaa riippumatta siitä, edellyttääkö tämä koronapassia.

”Sen pohjalta on tulkittu, että koronapassin edellyttäminen on lainsäädännön pohjalta mahdollista”, Mölsä sanoo.

Mölsän mukaan virastolle ei ole ole vielä tullut asiasta erityisen paljoa kysymyksiä. Hän sanoo käsittäneensä, että sosiaali- ja terveysministeriössä tulkinta on ollut sama kuin heillä.

”Ilman muuta olemme sitä valmiita tarkistamaan, jos ministeriössä on asiasta eri käsitys”, hän sanoo.

Etelä-Suomen kaltainen tulkinta on tehty myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa, kertoo lakimies Tanja Pietiläinen.

”Asetus on muotoiltu sillä tavalla, että näin näkisin, että sitä [koronapassia] saa edellyttää.”

Pietiläinen huomauttaa, että tartuntatautilain pykäliin 58 ja 58d perustuvat määräykset ovat alueilla silti pohjalla, vaikka niistä ei voi enää poiketa koronapassilla.

Monilla alueilla koronapassin hyllyttäminen ei tosin edes muuta juuri mitään.

Kaikki yleisötilaisuudet on kielletty jo valmiiksi esimerkiksi Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Myös tiloja on laajasti suljettu.

Lakipohja on tällä hetkellä voimassa vain niin, että koronapassia voi käyttää vaihtoehtona rajoituksille, sanoo osastopäällikkö Taneli Puumalainen STM:stä.

”Koronapassin käytön keskeyttäminen tarkoittaa sitä, että leviämisalueilla toimijat eivät voi tartuntatautilakiin ja aluehallintoviraston päätökseen vedoten edellyttää koronapassin esittämistä tilaisuuksissa tai tiloihin liittyen”, hän kertoo sähköpostitse.

”Tämä ei kuitenkaan estä sitä, etteivätkö toimijat voisi edelleen suosittaa sitä, että osallistujilla tai asiakkailla olisi koronapassi.”

Puumalaisen mielestä kyse on siitä, voiko koronapassia kysyä vapaaehtoisesti. Tähän tartuntatautilaki ei ota kantaa, eikä Puumalaisen mukaan siten myöskään STM.

Ministeriö on valmistelemassa lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi koronapassin käytön vapaaehtoisesti myös rajoitusten rinnalla.

Toisin kuin Puumalainen, aluehallintovirastot perustelevat koronapassin käytön mahdollisuutta tartuntatautilailla ja valtioneuvoston asetuksella.

Puumalainen ei halua ottaa kantaa virastojen tulkintaan ennen kuin STM on saanut sen kirjallisessa muodossa.

Varmaa on, että ravintolat saavat koronapassia edelleen edellyttää. Valtioneuvoston asetus koronapassin jäädyttämisestä ei koske niitä.

Leviämisalueiden ruokaravintolat voivat koronapassin avulla pidentää aukioloaan kello 20:een asti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat