Pohjois-Pohjanmaalla kuntosalit saavatkin avata ovensa, muilla alueilla pohditaan nyt vaikutuksia – Oikeustieteilijä näkee päätöksessä ”valtavan jännitteen”
Kuntokeskus Liikku oli valittanut kuntosalien sulkemisesta Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle.
Kuntosalit ja muut yksilöurheiluun ja -liikuntaan käytettävät tilat saavat sittenkin avata ovensa Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus tiedotti asiaan liittyvästä päätöksestään torstaina.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto määräsi aiemmin alueelle laajan yleisö- ja asiakastilojen sulun 31. joulukuuta asti. Kuntosalien ja yksilöliikuntatilojen lisäksi alueella on täytynyt sulkea esimerkiksi yleiset saunat, uimahallit ja tanssipaikat.