Poliisikoira löysi lapsen metsiköstä Lahdessa – Poliisin mukaan 14-vuotiaaseen kohdistunut väkivalta oli jatkunut useita tunteja - Kotimaa | HS.fi

Poliisi­koira löysi lapsen metsiköstä Lahdessa – Poliisin mukaan 14-vuotiaaseen kohdistunut väkivalta oli jatkunut useita tunteja

Poliisi epäilee joulukuun puolivälissä tapahtuneesta väkivallanteosta kolmea täysi-ikäistä. Pahoinpidelty lapsi toimitettiin sairaalaan, jossa hän oli Etelä-Suomen Sanomien mukaan yli viikon.

31.12.2021 12:28

Poliisi tutkii Lahdessa tapausta, jossa 14-vuotiaaseen tyttöön epäillään kohdistuneen pitkäkestoista väkivaltaa.

Poliisi on toistaiseksi vaitonainen tapauksen yksityiskohdista eikä yksilöi tarkemmin, millaisesta väkivallasta on ollut kyse.

”Monenlaista, erilaista. Meillä on vielä esitutkinta kesken, ja pitää tehdä lisä­kuulusteluja”, sanoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lila Havusela HS:lle perjantaina.

Tapauksesta uutisoivat ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat ja Iltalehti.

Havuselan mukaan uhri ja epäillyt olivat tuttuja keskenään. Väkivallanteot ovat tapahtuneet yhden päivän aikana ja kestäneet useita tunteja.

Poliisi epäilee teoista 19-vuotiasta miestä ja naista sekä 18-vuotiasta miestä.

19-vuotiaat on vangittu epäiltynä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä pahoinpitelystä. 18-vuotias mies on asetettu matkustuskieltoon.

Iltalehden mukaan epäillyillä ei ole rikostaustaa eivätkä päihteet ole selittävänä tekijänä teoissa.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 13. joulukuuta aamuyöllä Lahden Kiveriössä sijaitsevassa asunnossa sekä ulkona.

Tapaus alkoi paljastua, kun ohikulkija oli nähnyt nuoren tytön harhailemassa pakkasessa. Tämän jälkeen lasta alettiin etsiä poliisikoiran kanssa. Poliisikoira löysi tytön tapahtumapaikan läheisestä metsiköstä.

Lapsi toimitettiin sairaalaan, jossa hän oli Etelä-Suomen Sanomien mukaan yli viikon.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat