THL:n Salminen: ”Suomessa tapausmäärät voivat nousta merkittävästi” – Koronatartuntoja raportoitiin perjantaina yli 11 000 - Kotimaa | HS.fi

THL:n Salminen: ”Suomessa tapaus­määrät voivat nousta merkittävästi” – Korona­tartuntoja raportoitiin perjantaina yli 11 000

Valtaosa tapauksista, jotka eivät sisälly viiveellä raportoituun joukkoon, on todettu joulun jälkeisellä viikolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen koronavirustilannetta käsittelevässä tilannekatsauksessa joulukuun lopussa.

31.12.2021 12:18 | Päivitetty 31.12.2021 15:14

Suomessa raportoitiin perjantaina 11 334 koronavirustartuntaa, joista joulun ajalta viiveellä raportoituja tartuntoja on noin 1 800, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo.

Valtaosa tapauksista on todettu joulun jälkeisellä viikolla.

THL:n johtaja Mika Salminen sanoo HS:lle, ettei luvuissa enää ole mukana samaa osuutta myöhästyneitä ilmoituksia kuin torstain luvuissa.

”Pääosin perjantain luvut ovat kolmelta edelliseltä päivältä.”

Tilanne ei ole Salmisen mukaan hyvä, mutta paljon pahempi se olisi, jos rokotuksia ei olisi saatu annettua niin hyvin, kuin mitä niitä on Suomessa annettu. Suurten tartuntalukujen kehitystä on Salmisen mukaan havaittavissa muuallakin Euroopassa. Taustasyynä on tartuttavampi omikronmuunnos.

”Eri paikoista saatujen alustavien tutkimustulosten mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että taudinkuva on lievempi omikronin kohdalla. On kuitenkin hirveän vaikeaa ennustaa, miten paljon tapausmäärät voivat kasvaa vielä.”

”On mahdollista, että Suomessa tapausmäärät voivat nousta merkittävästi. Tammikuussa on vielä kasvumahdollisuus olemassa, mutta on vaikea arvioida, kuinka paljon ja jossain vaiheessa myös testauskapasiteetti tulee vastaan.”

Etelä-Afrikka ilmoitti torstaina, että koronaviruksen omikronvariantin aiheuttama tartunta-aalto näyttäisi olevan hiipumassa. Tartuntapiikin taittumisen myötä Etelä-Afrikka päätti löysentää koronarajoituksia.

Salmisen korviin tiedot Etelä-Afrikasta kuulostavat hyviltä, mutta mielessä on kuitenkin pidettävä maiden erot.

”Sitä, onko tilanne sama täällä, emme pysty näillä tiedoilla vielä ennustamaan täydellisesti. Tämä on tietysti parempi uutinen, kuin jos sairastumisia tai kuolemia olisi ollut huomattavasti enemmän.”

Yhdysvaltain tautiviranomainen CDC puolestaan ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että se muuttaa karanteeniaikaa koskevaa ohjeistustaan. Karanteenin kesto lyhennettiin viiteen vuorokauteen. Samanlaista keskustelua täytyy Salmisen mukaan käydä Suomessakin jossain vaiheessa.

”Suosituksemme on ollut, että karanteeniaika on kymmenen päivää ja sitä voi periaatteessa lyhentää testeillä. Tällä hetkellä se ei ole kuitenkaan realistinen vaihtoehto, koska testit ovat muutenkin kortilla. Kyllä tästä varmaan joudutaan keskustelemaan lähiviikkoina, että onko tämä aivan välttämätön enää, koska edes niitä karanteenien toteuttamisia ei pystytä täysin kaikkialla tekemään.”

Uusia koronavirustapauksia on raportoitu erityisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueelta, noin 8 000. Myös Varsinais-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta on raportoitu selvästi aiempia päiviä enemmän koronavirustapauksia.

Perjantain tietojen mukaan sairaalahoidossa on Suomessa 375 koronatautipotilasta. Potilaista 52 on tehohoidossa. Torstaina sairaalahoidossa oli 343 koronatautipotilasta, joista tehohoidossa oli 56.

”Tapausmäärissä on havaittu selvää kasvua. Taustalla tässä on erityisesti omikron­muunnoksen leviämisherkkyys”, THL:n johtaja Mika Salminen sanoo tiedotteessa.

”On todennäköistä, että virusta on levinnyt perhepiireissä joulun aikana. Samanlaista omikronmuunnoksen aiheuttamaa koronavirustapausten kasvua on havaittu aiemmin esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa.”

THL ohjeistaa viettämään uuttavuotta turvallisesti, noudattamalla jo tuttuja suosituksia rokotuksista, käsihygieniasta ja turvaväleistä. Juhlimista pitäisi myös toteuttaa THL:n mukaan pienellä porukalla.

”Nykyisessä epidemiatilanteessa miettisin myös kaksi kertaa alennusmyynneissä ajan viettämistä. Sielläkin voi valitettavasti altistua, kun virusta on nyt laajasti liikkeellä”, Salminen sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat