Yhdelle syyte Kalajoen viime kesän metsäpalosta – tuli tuhosi 227 hehtaaria metsää - Kotimaa | HS.fi

Yhdelle syyte Kalajoen viime kesän metsäpalosta – tuli tuhosi 227 hehtaaria metsää

Syyttäjä vaatii rangaistusta yleisvaaran tuottamuksesta.

4.1. 11:57 | Päivitetty 4.1. 12:25

Yhtä henkilöä vastaan on nostettu syyte Kalajoen viime kesän laajan metsäpalon vuoksi, kertoo Syyttäjälaitos. Tulipalossa tuhoutui 227 hehtaaria metsää.

Metsäpalo aiheutti suuria taloudellisia vahinkoja, mutta kukaan ei loukkaantunut palossa. Palo syttyi pitkän helle- ja kuivuuskauden jälkeen.

Syyttäjä on nostanut syytteen yleisvaaran tuottamuksesta yhtä Mutkalammin tuulipuiston työmaalla työskennellyttä henkilöä vastaan. Epäilty on esitutkinnassa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Laaja metsäpalo alkoi Kalajoen Rautiossa sijaitsevalta työmaalta 26. heinäkuuta 2021. Poliisi on aiemmin kertonut, että palo syttyi Mutkalammin tuulipuiston työmaalla Susinevan suoalueella. Poliisin mukaan palon epäillään syttyneen huolimattomuuden vuoksi.

Jokilaaksojen pelastuslaitos sammutti maastopaloa kahden viikon ajan. Sammutustöissä oli mukana henkilökuntaa myös muilta pelastuslaitoksilta sekä esimerkiksi Puolustusvoimien virka-apuosasto ja sopimuspalokuntien henkilöstöä.

Pääosan palaneesta metsästä omistaa Kalajoen seurakunta. Noin 19 hehtaaria paloalueesta on yksityisten metsänomistajien metsää.

Seurakunta on päättänyt suojella noin puolet omistamastaan palaneesta metsästä. Palanutta metsää suojellaan 106 hehtaarin verran 20 vuodeksi Metso-ohjelman kautta.

Metsäpalo oli yksi suurimmista Suomessa viime vuosikymmeninä. Kalajoella koettiin laaja metsäpalo myös yli 50 vuotta sitten, vuonna 1970. Silloin Tyngällä ja Etelänkylällä paloi liki 1 600 hehtaaria metsää.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat